lauantai 6. lokakuuta 2018

Lentävä hollantilainen @ Suomen Kansallisooppera, Helsinki

Wagnerin Lentävä hollantilainen on ehkäpä visuaalisesti näyttävin ja viihdyttävin ooppera, jonka olen nähnyt. Tarina kertoo taiteilijasta, "Lentävästä hollantilaisesta", joka on kirottu kiertämään meriä ja tekemään aika ajoin vimmaisesti taidetta - vain aito rakkaus voi hänet pelastaa.

Kansallisoopperan versio on "nykyaikaistettu", mutta tarina itsessään on niin kliseinen taiteilijanerotarina, että se nykyaikaistamisesta huolimatta on patriarkaalinen.

Lentävä hollantilainen nimittäin kohtaa merillä merikapteenin, joka kertoo tyttärestään, jonka mielellään naittaisi Lentävälle hollantilaiselle, vaikka tyttärellä jo on sulhaskandidaatti - tämä sulhaskandidaatti vain ei ole isän mieleen (eikä kyllä sinänsä syyttä, sillä poikaystävä on lipevä, juoppo ja jokaisen naisen liehittelijä). Miehet sopivat kabinettipuheissaan, että Lentävä hollantilainen tulee asumaan merikapteenin kotiin ja tsekkailemaan tytärtä - ja jos he menevät naimisiin, merikapteeni saa Lentävän hollantilaisen taiteellisen tuotannon ja Lentävä hollantilainen puolestaan vapautuu kirouksestaan.

Merikapteenin tytär on Senta, taiteellisesti suuntautunut nainen, joka jo ennen Lentävän hollantilaisen tapaamista on fanittanut tätä. Ja kas, niinpä kaikki on kuin kohtalon suunnittelemaa ja he saavat toisensa! Oi onnea, oi rakkautta, oi sielujen sympatiaa!

Jossakin vaiheessa retkuuteensa tottunut Lentävä hollantilainen kuitenkin retkahtaa orgioimaan muiden kanssa - tai kenties kyseessä on uni, fantasia tai painajainen, joka joidenkin mutkien kautta päätyy Lentävän hollantilaisen dramaattiseen kuolemaan. Nykyaikaistamista lienee se, että Senta laittaa kuolemalla rahoiksi - ja vaikka hänestä tulee sureva ja traaginen leski, on hän kuitenkin saanut kokea kunnon rakkaustarinan ja tullut itse kuuluisaksi ja rikkaaksi.

Oopperassa on monia näyttäviä ja vaikuttavia joukkokohtauksia ja lavastus on erittäin onnistunut. Liikkuvat seinät jakavat toimivasti näyttämötilaa eritunnelmaisiin sektioihin ja takaseinän massiiviset videokuvat luovat todella vahvasti tunnelmaa. Sentan roolissa nähtävä Miina-Liisa Värelä on esityksen ehdoton tähti, roolisuoritus on vahva, moniulotteinen ja puhutteleva.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Spike Lee: BlacKkKlansman

Spike Leen ohjaama BlacKkKlansman on kerrassaan onnistunut elokuva: se on viihdyttävä, puhutteleva, hauska, ajatuksia herättävä ja erittäin ajankohtainen. Myös Suomessa laajalti uutisoitu Jasper Pääkkösen roolisuoritus on vahva.

Kannattaa katsoa!

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Stefano Sollima: Sicario 2: Soldado

Stefano Solliman ohjaama ja Benicio del Toron tähdittämä elokuva Sicario 2: Soldado on ihan viihdyttävä toimintaelokuva, jossa tosin toiminta lähtee liikkeelle hieman hitaasti. Elokuvan katsominen muistuttaa pikemminkin tv-sarjan osan katsomista: tapahtumat lähtevät liikkeelle ikään kuin kesken tarinaa ja lopetus on sellainen, että luvassa varmasti on jatkoa, jos vain rahahanat ovat auki. Sicario 2: Soldado vaikuttaa enemmänkin elokuvalta, joka kuvaa tilannetta, ei niinkään juonta tai tapahtumasarjaa.

Aloituksessa haetaan vauhtia kaukaa. Elokuvan pitäisi kertoa Meksikosta, laittomasta ihmiskaupasta Meksikon ja Usa:n rajalla. Aluksi kuitenkin lähdetään Afrikkaan kuulustelemaan somalialaista merirosvoa. Kun vauhtia on sieltä saakka haettu selittämään ihmissalakuljetuksen juurisyitä Amerikan mantereella, lähdetään punomaan juonta, jossa amerikkalaisten konkreettinen tavoite on sytyttää sota meksikolaiskartellien välille kidnappaamalla erään kartellin pomon 16-vuotias tytär ja saada kidnappaus näyttämään toisen kartellin tekemältä. "Things get dirty" all the time, eli amerikkalaiset liikkuvat pääosin laillisuuden tuolla puolen ja hyödyntävät erilaisia laittomia kontakteja operaation hoitamisessa. Rahasta ja välineistä ei ole puutetta, mutta tietysti kaikki menee monellakin tapaa pieleen.

Tunnelma elokuvassa on synkkä ja äärimmäisen maskuliininen: nähdään lähikuvia tosimiehistä, joiden dialogi on kuin kovaksi keitetystä dekkarista. Jos katsojan pokka pitää dialogin, osin epäloogisten tapahtumien ja kuolleistaheräämisten keskellä, elokuva on omanlaistaan viihdettä. Naisten rooli elokuvassa kilpistyy 16-vuotiaaseen tyttöön, jonka äärellä toki kovistakin kovimman miehen sydän sulaa.

Sicario 2: Soldado ei jätä pysyvää muisti- tai tunnejälkeä, mutta ei sen katsomisesta turhautunuttakaan oloa jää.

torstai 30. elokuuta 2018

Tainaron @ Kansallisteatteri, Helsinki

Leena Krohnin romaanin Tainaron (1985) pohjalta dramatisoitu samanniminen esitys on nähtävissä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä. Näytelmänä Tainaron tuntuu yhtä erikoiselta kokemukselta kuin Krohnin tekstikin on romaaniksi - mikä kaikki voi olla romaani, no, esimerkiksi Tainaron, joka on kokoelma minän kirjoittamia kirjeitä Tainaronista, hyönteisten kaupungista, sinälle, joka ei tunnu vastaavan.

Näytelmä on varsin uskollinen romaanille, kirjerakenne toistuu siinäkin. Lavastus on unenomainen ja valaistuksella on suuri rooli tunnelman luomisessa. Voimakkaiten näyttämösovitus tuntuu mielestäni puhuvan muutoksesta: ihmisten muutos on hidasta ja huomaamatonta siinä missä hyönteisten muutos on toisinaan niin järisyttävä ja kokonaisvaltainen muodonmuutos, että herää kysymys identiteetin pysyvyydestä tai edes jatkuvuudesta; mitä ovat muistot, jotka rakentavat meidät - onko valemuistoilla ja omilla muistoilla edes mitään määrittävää eroa; ja entäpä sitten Tainaron kaiken kaikkiaan - "se ei ole paikka, se on tapahtuma". Näytelmässä kaikki todellakin virtaa ja syntyy jatkuvasti, ja tämä muutoksen ja jatkuvan muutoksen tematiikka on saatu niin hyvin näyttämölle, että näytelmä on pikemminkin kokemus kuin loogisesti juoneksi järjestäytynyt tapahtumaketju.

Näytelmän on ohjannut Essi Rossi ja dramatisoinut Iida Hämeen-Anttila. Näytelmän päähenkilö, Tainaroniin saapunut ihmettelijä, on Kati Outinen, mutta täytyy sanoa, että lavalla näytelmän todellinen tähti on Aino Venna, jonka esittämää musiikkia kuullaan läpi näytelmän ja joka edustaa milloin mitäkin tainaronilaista hyönteistä tai tarvittaessa vaikka radiota. Aino Vennan taito olla läsnä ja luoda tunnelmia on ilmiömäinen.

Tainaron on kokonaisvaltainen kokemus, jossa kaikki hetket eivät kanna aivan yhtä vahvasti. Osa siirtymistä kirjeestä toiseen tuntuu tyhjäkäynniltä, vuorosanat varmaankin esitys esitykseltä hoituvat luontevammiksi ja tunnelman intensiteetti ei jaksa kantaa aivan koko esityksen läpi, mutta näytelmä hioutunee sujuvammaksi syksyn mittaan. Kuitenkin Aino Vennan sekä valaistuksen ja lavastuksen luoman kokonaistunnelman vuoksi Tainaron kyllä kannattaa käydä katsomassa. Ei kaikkein helpointa teatteria, mutta kokemisen arvoinen näytelmä!

perjantai 24. elokuuta 2018

Helsingin Taiteiden yö 2018

Graffitien yö @ HAM


HAM-taidemuoseossa vietettiin Taiteiden yönä Graffitien yötä. Graffiti-näyttelyyn oli vapaa pääsy ja lisäksi tarjolla oli UV-disco ja paitojen koristelemista UV-maalei, mutta selvästi kaksi viimeeksi mainittua aktiviteettia oli suunnattu perheille tai perheen pienimmille.


Graffiti-näyttely on mielenkiintoinen ja ristiriitainen. Toisaalta ristiriitaa rakensi graffiteihin suhtautuminen ennen ja nyt. Näyttelyssä esiteltiin aikajana graffitien historiasta Suomessa, ja se havainnollisti toisaalta hyvin alakulttuurisen ilmiön leviämistä osaksi valtakulttuuria ja toisaalta virallisten tahojen kuten Helsingin kaupungin suhtautumista graffiteihin Stop töhryille -kampajan kautta graffitiseiniin saakka.


 Näyttelyssä on esillä valokuvia graffiteista niin Suomesta kuin New Yorkistakin, graffitimaalausvideoita ja installaatioita. Tarvisin sitä harmaata maalia -installaatio (jonka virallista nimeä en muista) ääninauhoineen ja videoineen on oivaltava ja kantaaottava, näyttelyn parasta antia. Osa graffiteista on uskomattoman hienoa taidetta. Osa taas lähinnä idiotismia - esimerkiksi yksi video huipentuu siihen, kun metrovaunua ruiskumaalataan sisältä mustaksi. En näe siinä mitään erityistä esteettistä tai muutenkaan kantaa ottavaa viestiä.

Näyttely herättää monenlaisia tunteita!

Unicefin kynttilät, Töölönkahti



 Töölönlahdella oli paljon erilaista toimintaa, kuten perinteisestikin. Yksi perinne on sytyttää kyttilä Unicefin pisteellä, ja niin oli tehnyt moni muukin: kynttilät loistivat kauniisti pimenevässä yössä.

Oopperan taiteiden yö


Oopperan taiteiden yön makupalakattauksessa käyminen on jo traditio. Tänä vuonna ooppera oli siirtänyt lavansa Töölönlahden puiston puolelta sisäpihalle Mannerheimintien ja Helsinginkadun kulmaukseen. Puolensa ja puolensa: pidin itse enemmän tunnelmasta puistossa, sillä sisäpiha oli aika kliininen, eikä sinne eksy noin vain sattumalta. Musiikki ei kuulunut lainkaan puiston puolelle, ja kävellessämme kohti Oopperataloa mietimme, onko tapahtuma kenties peruttu, kun mitään ei näy eikä kuulu.


Ooppera esitteli kiinnostavalla tavalla syksyn ohjelmistossa olevia oopperoita ja baletteja, ja ilta huipentui muumi-tanssinumeroon.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Yksi lensi yli käenpesän @ Suomenlinnan kesäteatteri, Helsinki

Ryhmäteatterin kesän 2018 esitys Suomenlinnan kesäteatterissa - Yksi lensi yli käenpesän - on rohkea valinta. Näytelmästä ei saa perinteistä kepeää kesäteatteria, ei sitten millään, vaikka komediallisiakin aineksia on mukana, ja rohkeus on kyllä kannattanut: esitys on puhutteleva ja onnistunut.

Näytelmä perusteuu Ken Keseyn samannimiseen romaaniin. Tapahtumat sijoittuvat mielisairaalaan, ja niin romaani kuin näytelmäkin tutkivat valtaa ja vallankäyttöä suljetussa yhteisössä. Elämä mielisairaalassa on urautunut rutiineihinsa, kunnes osastolle tulee uusi potilas, McMurphy, joka kyseenalaistaa systeemin toimivuuden ja järkevyyden, kapinoi sitä vastaan ja istuttaa kapinan ja kyseenalaistamisen siemenen myös muiden osaston potilaiden mieleen.

Ensimmäinen puoliaika näytelmästä on varsin hulvaton, kun osaston järjettömyys tuodaan katsojan silmien eteen. Mykkänä pidetyn Intiaanipäällikkö-potilaan monologit tuovat ensimmäiseenkin puoliaikaan syvyyttä ja traagisuutta, oten silkasta hulluttelusta ei kuitenkaan ole kyse.

Näytelmä onnistuu hienosti sekä näyttämään että asettamaan kyseenalaiseksi niin hulluuden kuin terveenkin mielen. Lopetus vetää hiljaiseksi, ja kesäteatterilta lauttalaituria kohti elokuisessa yössä marssiikin varsin mietteliästä väkeä.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Puuvuori @ Ylöjärvi

 
Aivan lähellä Yltä ja alta -ympäristötaideteosta sijaitsee toinen, jotakuinkin yhtä hämmentävä mutta maisemasta nykypäivänä hankalammin erottuva ympäristötaideteos, Puuvuori. Puuvuoren on suunnitellut unkarilainen taiteilija Agnes Denes. Teos on nimensä mukainen: vuorelle istutettuja puita. Istutuskuvio sen sijaan on vaikuttava - en tiedä, mikä sen geometrinen nimi on, mutta eräänlaisesta ympyräkuvioiden harmoniasta on kyse. Kuvio avautuu parhaiten kävelemällä sisään taideteokseen - huipulle kiipeäminen on yllättävän haastavaa, sillä vaikka vuori ei sinänsä ole erityisen korkea, jyrkkä se huippua kohden on.


Kukin puu on nimikoitu jonkin henkilön mukaan. Osassa nimiä maailmanpolitiikan valtasuhteiden vaihtuminen näkyy jo - esimerkiksi Gaddafilla on nimikkopuunsa. Puuvuori on vihitty taideteokseksi vuonna 1996. Lisätietoja taideteoksesta löytyy projektin nettisivuilta.