maanantai 6. toukokuuta 2019

Katja Kettu: Rose on poissa



"Jim Harmaaturkki, minun äitini muuttui sudeksi ja se on totuus." 


WSOY 2018. 284 s.

Katja Ketun Finlandia-palkintoehdokkaana ollut romaani Rose on poissa on ristiriitainen lukukokemus. Paikoin Rose on poissa -romaanissa on sellaista kielellistä groteskiutta ja tyylillistä naturalismia, joka häiritsi lukukokemustani Kätilössä. Tämä tulee esiin vahviten päähenkilö Lempin isoäidin Helmin kielenkäytössä, jossa viili on "enkelin oksennusta", tai kohdassa, jossa mansikoista kerrotaan näin:

"Koivukulhoissa mansikoita, joita Patti kutsui sydänmarjoiksi mutta Helmi-mummi syntymässä kuolleiden sikiöiden sieluiksi, ja siinä olikin kahden isoäitini ero."

Toisaalta Rosessa on samanlaista maagisuutta kuin Yöperhosessa, josta nautin suuresti. Siinä missä Yöperhosessa liikutaan Venäjällä, marien mailla, Rose on poissa -romaani sijoittuu Amerikkaan, fintiaanien maille. Rosessa intiaanikulttuuri tuo romaaniin toisen todellisuuden tason, jossa merkitystä on hengillä ja maisemalla, todellisuuden, jossa totta on muukin kuin realismi.

Rose on poissa -romaanin päähenkilö on Lempi, suomalaisen Ettu-isän ja intiaani Rosen tytär. Lempi palaa intiaanikylä Saavutukseen pitkän ajan jälkeen. Äiti Rose on kadonnut vuosikymmeniä sitten, isä Ettu on edelleen hengissä, muttei aivan tässä maailmassa. Nuoruudenrakkaus Jim Harmaaturkki vaikuttaa edelleen kotikylällä. Lempi saapuu selvittämään, mitä menneisyydessä oikein tapahtui ja koettaa selvittää tilinsä menneen ja sitä kautta nykyisyydenkin kanssa.

Romaani käynnistyy hitaasti. Aikatasoja on kaksi, mutta tasoilla on sekä ennakointeja että takaumia. Kerronnan näkökulmiakin on kaksi. Itse asiassa romaani on kirjeromaani, mikä tekee tunnelmasta hiukan pysähtyneen ja otteesta muistelevan. Kielellistä haastavuutta tuo myös intiaanikielen sanaston käyttö, joka vaatii lukijalta skarppiutta. Selvästikin mysteerien äärellä ollaan, mutta mistä päästä lankakerää aletaan selvittää? Itse lukijana olin välillä lähinnä solmujen ja sotkujen äärellä, mutta kun tarina alkaa rullata, kirja muuttuu mielenkiintoiseksi.

Rose on poissa -romaanissa käsitellään monentasoisia teemoja. Toisaalta romaani on yhteiskunnallinen ja se ottaa kantaa erilaisten vähemmistöjen asemaan ja vähemmistöjen suhteeseen valtaväestöön. Toisaalta myös ajankohtainen metoo-tematiikka on vahvasti läsnä. Sitten on myös yksilötason problematiikka: rakkaus ja identiteetti. Ja tietysti todellisuuskuvaus, jossa on läsnä niin realistinen maailma kuin mysteerikin.

Romaanissa on myös erittäin kauniita ja koskettavia kohtia sekä tarkkanäköistä pohdintaa, esimerkiksi luopumisesta, surusta ja kuolemasta:

"Minulta meni neljäkymmentäviisi vuotta hukkaan, mutta ei se niin haittaa, ei enää. Päässä on ollut vähän vikaa. Sanovat sitä amnesiaksi tai miksi lie, mutta mie luulen että minut otti valtaansa Unohtaja. Etten vain kestänyt elää maailmassa jossa sinua ei ole. Se ei ole minulle mahdollista, ei ennen eikä nyt, ilman sinua minut oli raastettu rikki ja haudattava elävältä tähän olemiseen."

"- - oivallan että nyt vihdoin voin surra äitiä, isää, menetettyä lapsuutta ja koko siitä seurannutta nurjaa jatkumaa, vuosien yksinäisyyttä. - - Suru on oma maailmansa, jonne ajalla ei ole pääsyä. Suru on suojaava usva, jonka ulkopuolella maailma jatkaa, tapahtuu. - - Nyt ymmärrän, että kuolema vapauttaa toivosta ja tuo tilalle luopumisen ja murheen, ja murhe paljastaa menneen hyvän ja muistot, ja niihin minun on oikeus upota."

Rose on poissa -romaanissa käsitellään paljon suuria asioita varsin suppeassa sivumäärässä, mikä jättää myöskin runsaasti aukkoja. Romaanissa on upeat hetkensä niin kielellisesti kuin juonenrakentamisenkin kannalta. Alku kuitenkin on hankala ja osin koen, että lopetuksessa - sen kummempia juonipaljastuksia tekemättä - mennään liian helpolla. Romaani todellakin on ristiriitainen lukukokemus.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Jokilaivaristeily, Moskova


Moskova on elegantti, kiireinen ja kallis kaupunki. Jokilaivaristeily Moskova-joella on rauhoittava ja kaupungin vilinästä etäännyttävä kokemus - ja sen voi halutessaan tehdä kaupungin tyyliin. Suuret, lasikattoiset jokilaivat lähtevät viiden tähden Ukraina-hotellin luota. Laivamatkan on luvattu kestävän kaksi ja puoli tuntia - laivaan astuttaessa sen sanotaan kestävän kolme tuntia ja laivasta astuessamme havaitsemme sen kestäneen kaksi. Eipä siinä mitään, kokemus on hintansa väärti.


Moskovan maisemia ja monumentteja voi ihailla niin laivan sisältä, ravintolapäydästä käsin, tai ulkokannelta. Erikoishintaan voi saada hienomman pöydän laivan yläkannen sisätiloista, mutta alemmallakin kannella on niin massiiviset ikkunat, että maisemat suorastaan vyöryvät sisään.

Punainen tori, Moskova

Moskovan Punainen tori on massiivinen. Kremlin muuri tuntuu jatkuvan ikuisesti, Pyhän Vasilin kirkko tuo mieleen Pietarin Verikirkon, GUM-tavaratalo pöyhkeilee torin toisella sivustalla eikä Historiallinen museo kirkkoa vastapäätä kalpene juuri lainkaan.


Toukokuun alussa Moskova valmistautuu voitonpäivän juhlintaan, ja se näkyy joka puolella kaupunkia. Punaiselle torille on tuotu valtavia koristeita ja Venäjän lipun väreissä hohtava katsomo. Lentokoneet harjoittelevat taivaalla lentonäytöstä, ja suomalaista turistia kauhistuttvat toisiaan seuraavat, matalalla lentävät hävittäjäsaattueet. Lopulta taivaalle jää hahtuvainen lipunvärinen vana, joka sekin hajaantuu tuuleen. Juhlapäivä lähestyy.


perjantai 19. huhtikuuta 2019

The Trashman Will Come Eventually @ Galleria Huuto, Helsinki



Sampo Laaksosen The Trashman Will Come Eventually -näyttely Galleria Huudossa on vaikuttava. Näyttelyssä nähdään kollaasitekniikalla tehtyjä tauluja - muotokuvia ja luurankoja. Suuret luurangot hallitsevat tilaa ja saavat ajattelemaan elämän katoavaisuutta.





Muotokuvissa on niin kaoottisuutta ja kauhua kuin herkkyyttäkin.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Igor Stravinsky: From Russia with Love @ Kreikan Kansallisooppera, Ateena

Kreikan Kansallisooppera sijaitsee merenrannassa, automatkan päässä keskustasta, Stavros Niarchos -kulttuurikeskuksessa, joka on näyttävä ja moderni rakennus, jo itsessään kokemus.

Igor Stravinskyn balettitriptyykki From Russia with Love oli vaikuttava esitys.

Ensimmäinen osa, Le Sacre du Primtemps, kahdella flyygelillä säestetty tanssiteos, oli herkkä ja helposti seurattava.

Toinen osa, Le Chant du Rossignol, puolestaan oli huomattavasti modernimpi ja leikkisämpi, siinä missä aloitusosio oli traaginen.

Balettitriptyykin ehdoton kruunu kuitenkin oli sen kolmas osa, Les Noces, jossa flyygeleiden lisäksi kuultiin upeaa kuorolaulua ja nähtiin vaikuttavia joukkotanssikohtauksia.

Kokonaisuudessaan triptyykki oli rakennettu erittäin vaikuttavaksi teokseksi.

Ateenan kulttuurikohteita, Kreikka

Akropolis


 
Akropolis-kukkula hallitsee Ateenan kaupunkimaisemaa: se loistaa yössä näyttävänä maamerkkinä ja toimii päivälläkin kaupungilla kulkemista hahmottavana paikkana. Akropoliilla on paljon nähtävää - näyttävin rakennuksista on tietenkin Parthenon (400 eaa.).

Akropolis ja se saa todella miettimään aikansa kaupunkikulttuuria ja elämää. Elämä vapaana miehenä antiikin Kreikassa on varmasti ollut nautinnollinen kokemus; toisaalta, kun katsoo nykyaikanakin jatkuvaa kunnostustyötä ja miettii antiikin aikana tapahtunutta rakennustyötä, ei voi olla ajattelematta orjien kohtaloa mahtavien rakennusten aikaansaamisessa.



Arkeologinen museo


Akropoliin juurella sijaitsee moderni rakennus, Arkeologinen museo, jossa on esillä runsaasti monenlaisia reliikkejä kuin myös niiden kopioita, mikä kertoo omaa kolonialistista historiaansa (osa alkuperäisistä on nähtävillä esimerkiksi British Museumissa).

Osassa näyttelyaluetta on kuvaamiskielto. Kieltoalueella on muun muassa puhutteleva metsästyskoirapatsas; laiha koira, jonka kylkiluut ovat näkyvillä ja joka o jähmettyneenä saalistusasentoon. Vaikka patsaasta ei itse saa kuvia ottaa, patsas löytyy postikorttina museokaupasta.

Arkeologinen museo tuntuu rauhalliselta keitaalta, pakopaikalta kaupungin vilinästä ja turstilaumojen tukkimasta Akropoliista, vaikka museossakin vieraita riittää.

Luonnollisestikin myös museosta voi ihailla näkymiä Akropoliille.



Kerameikos



Kerameikoksen muinaisalue Ateenassa on pitkälti hautausmaa. Alue on kaunis ja puistomainen, ja siellä voi vaellella eri aikakausien hautojen keskellä. Kerameikos-hautausmaalla ei juurikaan ollut tungosta, joten se toimi hyvin myös rauhoittumisen paikkana. Alueella on luonnollisestikin myös museo.

Lykavittos-kukkula


 
Akropolis-kukkulaa korkeammallekin Ateenassa nousee Lykavittos-kukkula. Kukkulan laelle pääsee niin funikulaarilla kuin kävellenkin. Kukkulalta aukeavat näkymät paljastavat sen, kuinka laaja miljoonakaupunki Ateena onkaan. Kukkulan laella on myös ravintola ja kappeli, mutta mikäli näköalat eivät kiinnosta, Lykavittokselle tuskin kannattaa hakeutua. 

Ateenan katedraali




Ateenan katedraali tunnetaan myös Jumalansynnyttäjän ilmestyksen kirkkona. Se sijaitsee Plakassa ja se on valmistunut vuonna 1862. Antiikinaikaisten kohteiden rinnalla katedraali tuntuu hyvin erilaiselta, suorastaan tuoreelta ilmestykseltä. Tunnelma sisällä on hämyinen ja rauhallinen, ortodoksikirkolle tyypillinen. Ulkoapäin kirkkoon varsin hillityn näköinen, mutta sisältä näyttävä.

Olympeion




Olympeion eli Olympoksen Zeuksen temppeli edustaa korinttilaista tyyliä ja sijaitsee Ateenan kansallispuutarhan lähellä.

Kivenheiton päässä Olympeionilta sijaitsee Kallimarmaron, eli Ateenan olympiastadion, joka on rakennettu antiikinaikaisen stadionin paikalle sitä jäljitellen ja jolla on järjestetty olympialaiset 1800-luvulla. Stadionille pääsee sisään ja siellä itse kukin voi kokeilla kykyjään juoksuradalla. Kallimarmaronilla on myös pieni olympialaisten nykyhistoriaa esittelevä museo.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Muinainen Delfoi, Kreikka

 
Parnasso-vuori katsoo korkeuksistaan alas muinaista Delfoita. Arkeologinen alue levittäytyy jyrkälle rinteelle, ja kostealla säällä pilvet voivat roikkua niin alhaalla, että tunnelma muistuttaa lastenpiirretty Tao Taon maisemia.

Delfoin museon näyttely sisältää niin monipuolisesti patsaita ja erinäisiä esineitä, että sinne meinaa unohtua vaeltelemaan vaikka minkämoisiksi ajoiksi.


Arkeologisen ulkoilma-alueen tutustumiseen kannattaa kuitenkin myös varata aikaa, sillä patsi että rauniot itsessään ovat henkeäsalpaavia, niin ovat myös maisemat. Mytologian mukaan Delfoita pidettiin maailman keskipisteenä, jossa Zeuksen idästä ja lännestä liikkeelle lähettämät kotkat kohtasivat - ja toki Delfoi on tunnettu myös oraakkelistaan. Kieltämättä paikassa on vahva tunnelma.