sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Mokoma @ Sellosali, Espoo


Mokoma soitti akustisen keikan Espoon sellosalissa perjantaina 25.11. Konsepti on todella toimiva! Metallimusiikki taipuu akustiseen muotoon kiinnostavalla tavalla. Mukana on herkkyyttä ja toisaalta kahdenlaista kansanmusiikillista voimaa: osa kappaleista oli tunnelmaltaan samanistisia hieman Sielun veljistä tuttuun tyyliin, osa meni kantrihenkisen rillumarein puolelle. Tunnelma koko keikan ajan oli vahva - suosittelen tutustumaan niillekin, joita Mokoma ei perussoundiltaan kiinnosta!

torstai 24. marraskuuta 2016

Pasi was Here @ KOM-teatteri, Helsinki

KOM-teatterin näytelmä Pasi was Here on paikoin hauska ja nauramaan saava mutta ennen kaikkea jopa satuttavalla tavalla koskettava tarina muistoista, identiteetistä, minuudesta ja ystävyydestä - mutta kaikkein eniten etäisyydestä ihmisten välillä.

"Kiinnostaako sua oikeesti tää masentunut LVI-asentaja Savonlinnasta?" Jotakuinkin näin kuuluu näytelmän toistostakin voimansa saava vaikuttavin repliikki. Tapahtumat lähtevät liikkeelle laukauksesta. Helsinkiläinen Punavuori-hipsteri Hemmo saa kuulla lapsuudenystäväsnä Pasin kuolleen. Uutinen saa Hemmon pohtimaan Pasia, ystävyyttä, juuria ja lapsuutta 80-luvun savonlinnalaisessa omakotilähiössä - ja kaiken tämän kautta sitä, kuka hän oikein on ja miten hän löytäisi oikeat sanat Pasin omaisille lähetettävään surunvalittelupostikorttiin.

"Kiinnostaako sua oikeesti tää masentunut LVI-asentaja Savonlinnasta?" eli miksi Pasin kuolema saa Hemmon ajattelemaan menneitä? Millä tavoin olemme kiinnittyneitä elämämme ihmisiin? Millä perusteella nimeämme heidät tärkeiksi tai sanomme olevamme kiinnostuneita heistä? Eritoten niistä ihmisistä, joista tunnumme päästäneen jo irti, joihin emme pidä enää yhteyttä, koska olemme "kasvaneet eri suuntiin" - mutta jotka ovat eittämättä joskus olleet meille tärkeitä. Millä perusteella kiinnymme? Millä perusteella rakastamme? Välitämmekö lopulta muista kuin itsestämme?

Pasi was Here -näytelmän loppukohtaus on kammottavimpia ja koskettavimpia, mitä olen aikoihin nähnht: monet näytelmät tarjoavat ahdistuksen jälkeen jonkinlaisen katharsiksen, mutta Pasi was Heren loppu ei ole armollinen. Kun valot syttyvät ja on aika taputtaa, vaatii todellista itsehillintää, ettei purskahda hallitsemattomaan, ahdistuneeseen itkuun. (Useampi katsoja toki kuivasi kyyneliä kasvoiltaan loppuaplodien aikana.)

Pasi was Here ei kuitenkaan ole mitään ahdistuksessa rypemistä, vaikka mukana useita osuvia (ja osuvuudessaan myös ahdistavia) havaintoja onkin. Näytelmässä on paljon myös paitsi nostalgista osuvuutta (niin materian kuin fraasien ja leikkien tasolla) myös runsaasti huumoria. Poika- ja miesenergiaa on lavan täydeltä - päiväkodissa saadaan seurata poikien kakkakepposia ja myöhemmin joystick on oiva aasinsilta runkkaamisen maailmaan. Puvustuksessa ja lavastuksessa on osuttu aikakauden ytimeen ja näyttelijäntyö kautta linjan on tunteita herättävää ja fyysistä.

Tässä tämänhetkisessä median "ääripääkeskustelussa" tuoretta on myös se, että näytelmä antaa riipaisevan puheenvuoron Pasin isän hahmolle: miehelle, jossa ei hipsteri-Hemmon näkökulmasta katsottuna ole mitään kiinnostavaa, miehelle, joka ulkoapäin katsottuna näyttää pudonneen maailman menosta, miehelle, joka edustaa mennyttä maailmaa ja sen arvoja eikä ole mikään täydellinen mies tai isä - mutta kuitenkin mies, jonka poika on kuollut, jolla on tunteet (osasipa hän niitä näyttää tai ei) ja jolla on arvonsa siinä missä muillakin, vaikkei hänellä ole tapana pitää itsestään meteliä.

Pasi was Herestä täytyy myös ihan erikseen sanoa, että on todella virkistävää nähdä teatteria, jossa ensinnäkään kaikkea ei näytetä (esimerkiksi videopelimaailma jätetään ihan katsojan kuviteltavaksi) ja toiseksi mukana ei ole videoklippejä. Tässä ja nyt -tapahtuminen toimii ja on intensiivistä. Kiitos siitä!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta



"Ensilumi ja kuukautiset tulivat molemmat etuajassa."


Gummerus 2015. 474 s.

Iida Raumasta on ehdottomasti tulossa mielikirjailijani. Luin aiemmin syksyllä hänen esikoisromaaninsa Katoamisten kirjan (2011) ja nyt vuonna 2015 ilmestyneen, Kalevi Jäntin palkinnon voittaneen Seksistä ja matematiikasta. Rauma kuvaa henkilöhahmojaan syvästi ja kiinnostavasti, ja kaikissa hahmoissa on jokin särö. Rauma on yksinomaisesti taitava erillisyyden ja etäisyyden kuvaaja: miten ulkopuolisiksi kokevat henkilöhahmot saadaan kohtaamaan toisia, siinä Rauman romaanien taika.

Seksistaä ja matematiikasta -romaanin päähenkilö on Erika, joka on matemaatikko. Hänen matemaattinen lahjakkuutensa on puhjennut jo lapsena, ja romaanin nykyhetkessä Erika on aikuinen matemaatikko, joka työskentelee tutkijana Berliinissä. Romaanin nykyhetken aikatasolta tehdään pitkiä takaumia Erikan lapsuuteen ja lapsuudenperheeseen, kuin myös opiskeluaikoihin Helsingin yliopistossa sekä opintoihin tai työskentelyyn Japanissa.

Seksistä ja matematiikasta -romaani kuvaa ansiokkaasti ja häpeilemättä henkilöhahmoja, ihmissuhteita ja perhesuhteita. Ote on psykologisen realistinen ja osin esseistinen, mutta romaanissa on myös vahva spekulatiivisen fiktion taso:

"Kummituksia on olemassa, turha kiistää. On paikkoja, joiden tunnelmassa on yksinkertaisesti jotain pielessä. Voimme viettää aikaa läheisten kanssa, sytyttää valot, puhua, nauraa tai uppoutua työhön, mutta jokin aistien rajoilla hälyttää, ettei kaikki ole hyvin ja että jos olemme yhtään järkeviä, kokoamme tavarat, ystävät ja työmme ja pakenemme niin pian kuin mahdollista. - - Jokin raja ei pidä, ja ikkunan takana musta hahmo seisoo, tuijottaa."

Pohtiva ote, matemaattinen järki ja järjen ylittävä taso tekevät Seksistä ja matematiikasta -romaanista aivan omanlaisensa. Kaiken kerronnan ja kerrotun takana on kuitenkin syvä inhimillisyys:

 "Lukusuoralla kahden luonnollisen luvun, esimerkiksi yhden ja kahden välissä, on ääretön määrä muita lukuja, murtolukuja ja irrationaalilukuja. Erika havaitsi muistin materian olevan samanlaista, mikään mielikuva ei tyhjene rajalliseen määrään yksityiskohtia, syntymän ja nykyhetken väliin mahtuu äärettömyys, samoin kahden hengenvedon väliin. Erika tunsi uppoavansa sinne, pois matematiikan abstraktista ja hyvin käsitteellistetystä äärettömyydestä oman muistiaineksensa äärettömyyteen, eikä se ollut lainkaan miellyttävä kokemus."

Romaanin keskushenkilöistä rakentuu moniulotteinen ja selittelemätön kuva toiminnan, menneisyyden ja tuntemusten kautta, eivätkä sivuhenkilötkään jää millään lailla ohuiksi. Kaikkea tai kaikkia ei kuitenkaan tarvitse tai voikaan ymmärtää; pahuutta ei selitetä. Suurimmaksi osaksi pahuus asetetaan kontekstiinsa, mutta romaanissa on raikasta se, että osin pahoja henkilöhahmoja tai tekoja kontekstualisoidaan vain vähän - mutta tämä on yhden henkilöhahmon kohdalla tehtävä poikkeus.

Nimensä mukaan Seksistä ja matematiikasta -romaanissa on kyse myös seksistä, jota osin teoretisoidaan, kuten tässä...

"Ruumiin rajat ovat epämääräiset, täynnä vuotokohtia. - - Jokainen uskonnollinen tai poliittinen johtaja, pedagogi, siivooja tai sihteeri tietää, kuinka tärkeää on ylläpitää rajoja. Paikkaamme kohojemme hämäryyttä kielloin ja määräyksin, säätelemme, mikä on oikea tapa syödä, ulostaa, mestruoida, harrastaa seksiä. - - Ylikulttuurisesti yleisimmät tabut koskevat juuri ruokaa, ulostamista, kuukautisia ja seksiä. Samoin koskevat kiihkeimmät fantasiat. Me kuvotumme ja kiihotumme siitä, mitä pidämme likaisena. Jokaisella hengenvedolla ja suupalalla me liukenemme maailmaan, ja maailma liukenee meihin. Jokaisessa meissä primitiivinen kauhu liukenemista kohtaan. Jokaisessa meissä irstas halu liueta."

...mutta useimmiten kuvataan käytännössä - ja uskottavasti.

Päähenkilö-Erikan kautta romaanin todellisuus fokalisoituu kiinnostavalla tavalla, koska Erika havainnoi maailmaa usein matematiikan viitekehyksen läpi:

"Erika ei ollut ikinä pitänyt luonnontieteiden induktiivista todistusta suuressa arvossa. Se että jokin on tapahtunut aina tietyllä tavalla, ei todellakaan takaa, etteikö jonain päivänä voisi olla toisin. Matematiikassa yksittäistapauksiin perustuvia tuloksia ei edes lasketa tiedoksi ja hyvästä syystä. Havainto on kapea, aina puolueellinen ja vääristynyt, ja maailma on täynnä ainutkertaista outoutta. Toki Erika kykeni myöntämään, että arkielämän kannalta voi olla käytännöllistä uskoa, ettei lattia vajoa alta, että painovoima pitää kehon maassa eikä kukaan ota automaattisetta metroon. Mutta sitten koittaa päivä, jona tapahtuu se, mitä ei pitänyt tapahtua, aurinko ei nouse ja joku odottaa rappukäytävässä. Ja kun luottamus iduktioon on mennyt, ei ole paljoa jäljellä, jos haluaa operoida konkretian maailmassa, nousta aamulla sängystä, mennä kauppaan ja töihin ja ajaa metrolla."

Kuten esikoisromaanissa Katoamisten kirja, myös tässä romaanissa Rauma asettaa lukijan katsomaan omia itsestäänselvyyksinä pitämiään maailmankäsityksiä ja kyseenalaistamaan niitä. Niin Katoamisten kirjassa kuin tässäkin romaanissa on henkilöhahmo, jonka sukupuoli ja/tai seksuaalisuus ei ole pääteltävissä suoraan hänen nimestään, ja niin myös sukupuolen maailma näytetään lukijalle äärettömyyksien jatkumona samaan tapaan kuin "kahden luonnollisen luvun" välinen jatkumo matemaattisella lukusuoralla: on olemassa paljon muutakin kuin "nainen" tai "mies".

Seksistä ja matematiikasta on kerrassaan taiten rakennettu, hieno ja koskettava romaani. Jään malttamattomana odottamaan Iida Rauman seuraavaa teosta.


* * *

Lukuhaaste 2016:
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
17. Kirjassa juhlitaan
32. Kirjassa on myrsky
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
44. Kirjassa joku kuolee

torstai 10. marraskuuta 2016

Prado, Madrid


Pradon taidemuseo Madridissa on massiivinen ja huoneiltaan osin sekavakin, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Parasta museon annissa ovat Diego Velasquezin (1599-1660) taulut, joiden parissa voisi viettää aikaa vaikka kuinka pitkään.

Pradon kahvilassa käymisen varaan ei kannata laskea, sillä ainakin meidän käyntimme yhteydessä se oli niin tupaten täynnä, että jo jonon vilkaiseminenkin sai aikaan vain syvän huokauksen.