Eve Hietamies: Palavaa lunta - Tuhon tieltä toipuvaksi addiktiksi

 

Docendo 2023. 364 s. Nextoryn e-kirja.

Kustantamon sivuilla Palavaa lunta on luokiteltu kaunokirjallisuudeksi, tarkemmin ottaen dokumenttiromaaniksi. Itse määrittelisin teoksen pikemminkin tietokirjallisuuteen kuuluvaksi ja siellä  elämäkertojen osastoon. Palavaa lunta kertoo Riikka Tuomen tarinan lapsuudesta varhaiseen keski-ikään. Teos kertoo, kuinka Riikan päihdekokeilut alkoivat jo ala-asteella, millaista nuoruuden ja nuoren aikuisuuden päihdepainotteinen elämä oli ja kuinka askel kerrallaan kaikki itselle annetut lupaukset rikkoutuivat - viimeisimpinä se, että en piikitä - ja kuinka elämä lopulta oli ajautunut siihen pisteeseen, että Riikka oli aivan pohjalla ja vain itsemurha näytti ratkaisulta. Riikka Tuomi on ollut jonkin verran esillä toipuvana addiktina myös mediassa, esimerkiksi Helsingin Sanomat on haastatellut häntä. 

Teos on rakennettu haastattelumuodon pohjalle, ja kirjailija Eve Hietamies tekee oman tietotasonsa suhteessa narkomaanien maailmaan selvällä tavalla näkyväksi. Riikan tarina on nimenomaan naisen tarina päihdemaailmassa, ja hänen tarinansa kautta naisen asema päihdemaailmassa ja kokemus siitä valottuu havainnollisesti.

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta

 

Like 2022. Alkuteos Allt vi inte sa. Suom. Sirje Niitepõld. Nextoryn äänikirja, 10 h 13 min.

Sara Osmanin romaani Kaikki mikä jäi sanomatta on täysmittainen tragedia. Henkilöhahmot ovat kaikki tavalla tai toisella etuoikeutettuja ja menestyviä ruotsalaisia nuoria aikuisia, ja jokainen heistä kokee olevansa väärinymmärretty ja väärinkohdeltu, joskin eri syistä. Amandalla on taustallaan perhetragedia: hänen pikkuveljensä on tehnyt itsemurhan, ja se on rikkonut jäljelle jääneet perheenjäsenet. Carolin on rikkaan perheen tytär, jota kukaan ei ota vakavasti. Sofia on somalitaustainen toisen polven maahanmuuttaja, joka kipuilee kahden kulttuurin välissä ja tulkitsee todellisuutta rasististen odotusten läpi. Jokaisella hahmolla on perusteet kokea asia niin kuin kokee, mutta jokainen on myös täysin kiinni omassa kokemuksessaan ja kykenemätön irrottautumaan omasta kokemuksestaan. 

Amanda, Carolin ja Sofia ovat ystävyksiä. Tavallaan näin voisi sanoa. Jokin kuitenkin nakertaa suhteita, eikä yksikään hahmoista oikein saa kiinni siitä, mikä se on. Romaanissa käytetään näkökulmatekniikkaa, ja jokaisen hahmon kerronnassa korostuu sisäinen puhe, joka on täysin ristiriidassa sen kanssa, kuinka he toimivat. Kateus ja viha jäytävät heidän välisiään suhteita ja sisäinen puhe on myrkyllistä. Henkilöhahmoja syvennetään kiinnostavasti teoksen edetessä, eikä yksikään heistä ole niin pinnallinen kuin miltä aluksi tai toisten hahmojen tulkitsemana vaikuttaa.

Romaanissa on kaksi aikatasoa: nykyhetki (joka on nimetty jälkeen-tasoksi ja jonka kertojanäkökulmana on mieleisairaalassa oleva Amanda) ja se aika, jonka nykyhetkeen kulminoituva tapahtumaketju tarvitsee tullakseen kuvatuksi. Juoni huipentuu Carolinin järjestämiin Instagram-täydellisiin ruotsalaisiin juhannusjuhliin saaristossa - kaikki se, mitä juhlissa tapahtuu, muuttaa kaiken peruuttamattomasti, ja romaanin epilogi avaa myös romaanin nimen.

Kaikki mikä jäi sanomatta on hienosävyinen romaani nuorten naisten maailmasta, paineista ja ystävyydestä, jonka ihminen voi itse tuhota.

Ville Verkkapuro: Pete

 

Kosmos, 2022. Nextoryn äänikirja, 8 h 18 min.

Ville Verkkapuron autofiktiivisen esikoisromaanin Pete tarinan matka rakentuu näennäisesti sen ympärille, että aikuinen poika haluaa selvittää isänsä, Peten, tarinan. Isä on kuollut 37-vuotiaana, pojan ollessa teini. Romaani rakentuu kuitenkin pikemminkin tutkielmaksi addiktioista, pohdintaa päihteistä - niin laillisista kuin laittomistakin - on romaanissa paljon. Pete oli alkoholisti, ja minäkertoja-päähenkilö pohtii paljon omaa suhtautumistaan päihteisiin ja päihteiden asemaa ja merkitystä eri yhteiskunnissa ja ihmiskunnan vaiheissa ylipäätään.

Romaanissa on paljon populaarikulttuurin kuvastoa: Nirvanan Kurt Cobainin tarina kulkee päähenkilön oman tarinan peilinä läpi koko romaanin, ja vertauskuvia löydetään paljon myös esimerkiksi Simpsoneista. Romaanin esseistisestä otteesta näkyy, että taustakirjallisuutta on luettu paljon, ja romaani rakentuu ikään kuin romaanin kirjoitusprosessin kuvaukseksi. Taustakirjallisuus - niin päihteisiin liittyvä tutkimus kuin toisaalta kerronan teorian tutkimus - kuitenkin solahtaa romaanin maailman rakennuspalikaksi onnistuneesti eikä se näyttäydy väkinäisenä tai irrallisena osana teosta. 

Romaanin tarina ponnistaa ns. valkoisen roskaluokan maailmasta. Päähenkilö on syntynyt nuorille vanhemmille yllättäen, äiti ja Pete eroavat, Peten elämän täyttää alkoholi, eikä äitikään ole pulloon sylkevää sorttia. Lapsuudessa muutetaan usein, äiti viihtyy yöelämässä ja poika on paljon hoidossa muualla kuin kotonaan. Äidin poikaystävät vaihtuvat, uuseperhekuvioita syntyy. Kotona syödään epäterveellisesti, luetaan Seiskaa ja pelataan videopelejä.

Romaanin rajatussa pojan elämänkaaressa lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen rajautuu jonkinlainen sankarimyytin kasvukertomus: nuoruuteen länsisuomalaisessa pikkukaupungissa liittyy rajuakin päihteidenkäyttöä, sitten poika muuttaa Helsinkiin ja pääsee tai päätyy mukaan mainostoimistoelämään, ylenee, saa kovaa palkkaa, elämässä tärkeässä roolissa ovat erilaiset huumeet, kunnes käyttö alkaa aiheuttaa lähinnä itsetuhoisuutta ja päähenkilö jotakuinkin raitistuu ja kiinnostuu terveellisistä elämäntavoista. Pinnallinen mainostoimistoelämä ja kapitalistinen menestys jätetään taakse.

Romaanissa onkin useita kohtauksia, joissa kuvaillaan tarkasti, mitä vegaanis-terveellistä ruokaa päähenkilö valmistaa: mainitaan avokado, chiansiemenet, smoothiet, nyhtökaura... Asioita kuitenkin ristivalotetaan kiinnostavalla tavalla: samanaikaisesti, kun ruoanlaitosta ja syömisestä kerrotaan, taustakirjallisuudesta nostetaan esiin (ylemmän) keskiluokan ruokafetissi ja huomio, kuinka merkityksellisyyttä ja nautintoa koetetaan hakea ruoasta. Myös päihteiden merkitystä ja käyttöä ristovalotetaan varsin freesisti: vaikka päähenkilö tavallaan irtautuu päihdemaailmasta ja esimerkiksi baareissa tilaa alkoholitonta olutta, hän ei kuitenkaan missään vaiheessa tuomitse muiden päihteidenkäyttöä ja ottaa joissakin tilanteissa itsekin.

Romaanin keskeisimpänä teemana on mielestäni addiktioiden ja addiktiivisuuden pohdinta. Addiktioista kirjoitetaan kiinnostavasti, uteliaalla ja empaattisella otteella. Ainoat korviin särähtävät kohdat addiktiopohdinnoissa ovat ne, joissa puhutaan "oikeasta tavasta" tai "oikeista syistä" käyttää. Kirjoittaja koettaa perustella näitä asioita (lyhyesti sanottuna siten, että oikea käyttö tapahtuu ikään kuin ilon ja ymmärtämisen näkökulmasta, ei pakenemisen tai vaikeiden asioiden käsittelemisen välineenä), mutta ei mielestäni täysin onnistu. Olipa argumentoitava asia mikä tahansa, on varsin heppoista sanoa, että jos sitä tekee "oikealla" tavalla, se on hyvästä, ei ongelma.

Romaanin kielessä on jonkin verran korrelaattivirheitä, jotka toimitusvaiheessa olisi voinut perata pois. Virhe on suhteellinen käsite, ja esimerkiksi äiti-sanan astevaihteluton käyttö sopii toisaalta romaanin päähenkilön kerrontaan, toisaalta ehkä korostaa äidin merkitystä ja romaanin päähenkilön läheistä suhdetta (tai toivetta ja halua läheisestä suhteesta) äitiin; samaa sanoisin vaikka psyyke-sanan puhekielisestä taivutuksesta. Korrelaattiongelmat eivät puolestaan ole kerronnan kannalta perusteltuja vaan luovat vain ongelmallisia viittausuhteita asioiden välille.

Pete on kiinnostava, tärkeä ja lukijan itsensäkin ajattelemaan saava romaani ylisukupolvisuudesta ja käytösmalleista sekä elämän merkityksellisyyden etsimisestä.

Kvetkas-ruokavaunu, Hakaniemi

Kävimme testaamassa Helsingin Hakaniemessä parkissa olevan Kvetkas-ruokavaunun Helsingin Sanomien positiivisen arvion innoittamina eräänä talvituiskuisena päivänä. Ja kyllä: ruoka oli herkullista! Listalla on monenlaista, bowleja ja burgereita lisukkeineen. Burger-vaihtoehtoja on viitisen, ja jokaisen saa joko vegenä tai vegaanisena. Ruoka on hieman ylihintaista ottaen huomioon, että talvella vaunu toimii käytännössä vain take awayna, mutta ruoan vuoksi siellä kyllä kannattaa käydä ostoksilla.

Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan - Nurinkurinen opas hyvään elämään

 

Atena 2018. Suom. Aura Nurmi. Alkuteos The Subtle Art of Not Gicing a F*uck. Nextoryn äänikirja, 6 h 9 min.

Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*askaakaan on provokatiivisesti nimetty elämäntaito-opas. Aloitus on jotenkin niin populistinen ja pinnallinen, että olin lähellä luovuttaa teoksen kuuntelemisen. Kuitenkin sen jälkeen teos paranee huomattavasti. Manson kertoo paljon esimerkkejä omasta elämästään, ja ne tuovat teokseen konkretiaa ja samastumispintaa, ja hän kertoo niistä elävästi. Teoksessa on myös jonkin verran abstraktimpaa tai teoreettisempaa pohdintaa muun muassa merkityksellisyydestä, eli kyllä tämä kuuntelemiskokemuksena paikkaansa puolustaa.

Hannu Paloniemi: Lumiluolapoika

 

"Milloin äiti tulee, kysyin isältä ja pyyhkäisin pisaroita otsaltani."

Like 2023. 283 s.

Hannu Paloniemen esikoisromaani Lumiluolapoika on pojan kasvukertomus lapsuudesta nuoruuteen ja samalla 1980-luvun ajankuvaa Pohjois-Suomesta. Romaani alkaa itäisen Lapin helteestä, maaseudulta, jossa pojan perhe on asunut tämän varhaislapsuuden ajan. Itä-Lapin maaseudulta muutetaan Länsi-Lapin kaupunkiin, Tornioon, ja vuodenajoista vallitsevaksi vaihtuu talven kuvaus. Muutto Tornioon heijastelee myös perheen luokkanousua tai sen yritystä: on uusi kerrostaloasunto mukavuuksineen, isän uusi työpaikka koulussa ja asuntolaina. Samanaikaisesti perheen sisällä kuitenkin nousee musta pilvi: äiti sairastuu syöpään, ja ensin äidin pitkäaikainen ja vakava sairastaminen lyö leimansa perheen arkeen, sittemmin äidin kuolema muuttaa lopulta kaiken perheessä.

Lumiluolapoika kuvaa herkkää varhaisnuoruuden aikaa, kun lapsuus muuttuu esiteini-iäksi ja sitten teini-iäksi. Päähenkilö-pojan maailman kannatteleviksi elementeiksi tulee musiikki ja talvi. Musiikin voimaa romaanissa kuvataan vahvasti ja sidoksissa tarinan ajankohtaan 1980-lukuun: musiikkia voi nauhoittaa radiosta c-kasetille, käydä ostamassa lp-levyjä pyöräilemällä Ruotsin puolelle Haaparantaan avattuun levykauppaan ja valita levyn joko kansikuvan tai kavereilta kuultujen suositusten perusteella (tai levyjä voi myös kuunnella levykaupassa ennen ostopäätöstä, mutta se sisältää maineriskin: entä jos pyytää kuunneltavaksi levyä, joka osoittautuukin noloksi tai huonoksi, ja kaupassa on muitakin ostoksilla olevia nuoria, ja valintansa kautta leimautuu siis itsekin noloksi tai huonoksi) tai sitten mennä kuuntelemaan bändejä musiikkitapahtumiin. 

Talven kuvaus romaanissa on kaunista ja vahvaa. Talvi on pakopaikka kodin seinien sisältä.

Äidin kuolema on käännekohta, jonka jälkeen ei ole paluuta. Sairastamisen aikana perheessä on jatkuvaa, lainehtivaa toivoa käänteestä parempaan ja parantumisesta, mutta kuolema on lopullista. Toisaalta kuolema vapauttaa perheenjäsenet - päähenkilö-pojan, isosikson ja isän - elämään omaa elämäänsä ja menemään eteenpäin, mutta samalla kuolema lyö häpeällisen ja vahvan leiman perheeseen ja vaikuttaa voimakkaasti pojan identiteettiin: kuinka hän voisi vielä olla muiden silmissä jotakin muuta kuin "se poika, jonka äiti kuoli"?

Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut

 

Otava 2023. Nextoryn äänikirja, 6 h 3 min.

Joonatan Tolan omaelämäkerrallinen romaani Hullut ihanat linnut jatkaa perheen tarinaa suunnilleen siitä, mihin hänen esikoisromaaninsa Punainen planeetta jäi. Isä on kuollut, ja lasten elämä jatkuu äidin kanssa. Äiti on traumatisoitunut miehensä kuolemasta ja terveyskin alkaa pettää. Lastensuojelun "hanhiemo" kollegoineen alkaa käydä perheen luona, ja lopulta perhe kokonaisuudessaan muuttaa ensin jonkinlaisen lastensuojelulaitoksen pihapiiriin asumaan ja sittemmin äiti muuttaa hoitolaitokseen ja lapset sijaisperheeseen. 

Romaani käsittelee hyvin rankkoja aiheita, mutta kerronnan näkökulma on pienen pojan - ja kun kokemusta muunlaisesta elämästä ei ole, se, mitä ympärillä tapahtuu, näyttäytyy ikään kuin normaalina. Kerronnassa on myös etäisyyttä ja huumoria, mikä näkyy esimerkiksi perheenjäsenten nimeämisessä. Sisaruksia ei kutsuta nimeltä, vaan heitä kutsutaan esimerkiksi "budjetinlaskijasiskoksi" ja "tilintarkastajasiskoksi", missä näkyy myös se, kuinka paljon vastuuta lapset joutuvat ottamaan arjesta asuessaan todellisuudesta enemmän ja enemmän irtautuvan äitinsä kanssa.

Romaanin toisena aikatasona on pojan nuori aikuisuus ja ajankohta, kun hänen tyttöystävänsä synnyttää sairaalassa. Elämä jatkuu. Tarinasta jää haikea olo.

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

 

Otava 2021. Alkuteos The Undergroud Railroad, suom Markku Päkkilä. Nextoryn äänikirja, 11 h 45 min.

Maanalainen rautatie ei sovellu kovin hyvin kuunneltavaksi: romaanissa on paitsi keskushenkilö Coran lisäksi useita henkilöhahmoja, myös kronologian rikkovia ennakointeja ja takaumia. Luettuna tästä romaanista olisi varmasti syntynyt erilainen kokemus. Teoksen tematiikka on tärkeä: romaani kertoo orjuudesta Yhdysvalloissa ja ajasta, kun orjuus alkaa murtua mutta ei vielä ole päättynyt. 

Orjuutta romaanissa kuvataan väkivaltaisen yksityiskohtaisesti. Realismin rikkoutumisen ja toivon symbolin romaaniin tuo sen nimen mukainen "maanalainen rautatie": romaanissa on olemassa salainen maanalainen rautatieverkosto, jonka avulla orjat voivat päästä pakoon. Romaanin keskushenkilö Cora pakenee plantaasilta maanalaista rauatietä pitkin, ja tavallaan koko romaani on odysseia, joka kuvaa Coran pakoa, joka hetken seesteisen ajanjakson päästä jälleen jatkuu. Ihmisiä Coran ympärillä kuolee, ja yhteiskunta näyttäytyy rasismin läpäisemänä - lukuun ottamatta joitakin valkoisia, jotka ajavat orjuudesta luopumista ja operoivat esimerkiksi maanalaista rautatietä.