maanantai 26. elokuuta 2013

Blow @ Kalasataman konttiaukio, Helsinki

Kalasataman konttiaukio on aivan omanlaisensa hengailumesta, samanaikaisesti hyvinkin Helsingin ytimessä ja hyvinkin periferiassa, omassa vaihtoehtotodellisuudessaan. Blow-festarin tunnelma oli mahtavan toverillinen ja leppoisa, tänne olisi hauskaa tulla toistekin.



OK Cult


Blowssa oli mahdollista nähdä OK Cultin ensimmäinen keikka. Napakkaa menoa, odotan lisää!


Karkkipäivä


Karkkipäivä riehakoi yleisön tanssimaan Yh-mamaa. Energiaa!



Maailmanlopun tyttö ja Hyeenat


Maailmanlopun tyttö ja Hyeenat rokkasi auringon laskiessa jonnekin Merihaan taakse - vaikka lyriikoissa manattiinkin sateiden piiskaavan Kalasatamaa, niin ei tällä festarilla tapahtunut.



Se alkais kai sitten olla festarikesä 2013 paketissa?

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

 

"Amal olisi halunnut katsoa sotilasta silmiin lähempää, mutta hänen otsaansa painava rynnäkkökiväärin piippu ei sallinut sitä."


Like 2010. Suom. Pauliina Klemola. Alkuteos Mornings in Jenin, 2010. 351 s.

Susan Abulhawan romaani Jeninin aamut kertoo vaiettua historiaa vaikuttavasti. Romaanin keskiössä on palestiinalaisen Amalin ja hänen perheensä ja sukunsa elämä. Romaanin aikajänne alkaa 1940-luvulta ja jatkuu 2000-luvulle saakka.

Israelin ja Palestiinan tilanne vaikuttaa lähes mahdottomalta, ja Abulhawan romaani avaa sitä palestiinalaisesta näkökulmasta, jota ei juurikaan käsitellä mediassa. Romaanissa sivutaan myös israelilaisnäkökulmaa, mutta ennen kaikkea tämä on palestiinalainen tarina.

Varsinkin romaanin alkupuolen kuvauksessa on paljolti samaa tunnelmaa, kuin J. M. G. le Clézion Nobel-romaanissa Autiomaa (1980). Alkupuoli esittelee kansan ja henkilöt, joilla on juuret, historia, perinteet ja omat tapansa. Israelin perustaminen ajaa kansan ja yksilöt tilanteeseen, jossa muu maailma ei tunnusta heitä eikä heidän identiteettiään. Amalistakin tulee irrallinen ja hänen elämästään epävakaa:

"Samalla kun yritin astella vakaasti elämässä, jota epävarmuus vapisutti, opin tekemään rauhan nykyisyyden kanssa katkaisemalla tietämättäni rakkaussiteet menneisyyteen. Varttuessani improvisoitujen unelmien ja abstraktien kansalliskaipausten maisemassa kaikki tuntui minusta väliaikaiselta. Minkään ei voinut luottaa kestävän, ei vanhempien, sisarusten eikä kodin. Ei edes oman ruumiinsa, niin voimaton kuin se oli luoteja vastaan."

Kuolema muuttuu arkiseksi, hyökkäykset, uhka ja vallankäyttö tavanomaiseksi. Amalin lapsuus loppuu, kun hän pääsee pakolaisleirikaupungista opiskelemaan orpotyttöjen sisäoppilaitokseen, minkä jälkeen hän saa stipendin Amerikkaan. Amerikan-ajan kuvaus on länsimaisesta lukijapositiosta katsottuna helpompaa tekstiä, sillä identiteettikriisi on universaali aihe, olivatpa sen syyt lopulta mitkä tahansa:

"--surkeista lähtökohdista ponnistanut palestiinalaistyttö jäi jalkoihin kiireessäni tulla hyväksytyksi ja löytää merkitys elämälleni Lännessä. Turrutin herkkyyteni maailmalle ja ahtauduin amerikkalaiseen lokeroon ilman menneisyyttä. Elin ensimmäistä kertaa ilman uhkia ja sodan sakkaa. Elin vapaina sotilaista, vapaana perityistä unelmista ja käsiäni kiskovista marttyyreista. -- Minusta kuoriutui luokittelematon arabialais-länsimaalainen hybridi, juureton ja tuntematon. -- Jossain Amerikan-elämäni pohjalla kareili häpeä siitä, että olin pettänyt perheeni - tai pahempaa, itseni. Antauduin kuitenkin amerikkalaisten tavoille ja otin heidän vapautensa omikseni."

Romaanin avartavinta antia on kuitenkin palestiinalaisen kulttuurin ja tapojen kuvaus. Abulhawa kirjoittaa myös jonkin verran arabian kielestä:

"Arabialaisessa maailmassa kiitollisuus on kokonaan oma kielensä. 'Allah siunatkoon käsiä, jotka antavat tämän lahjan', 'Kauneus on sinun silmissäsi, jotka pitävät minua sievänä', 'Pidentäköön Jumala elämääsi', 'Vastatkoon Allah aina myöntävästi rukouksiisi', 'Olkoon seuraava ateria, jonka meille valmistat, poikasi häiden - tyttäresi valmistujaisten - äitisi toipumisen kunniaksi', ja niin edelleen; loputon ketju rukouksenomaista kiitollisuutta. Koska kulttuuritaustani on tuo, pelkkä 'kiitos' on aina tuntunut riittämättömältä ilmaisulta, joka saa ääneni kuulostamaan kitsaalta ja epäkiitolliselta."

"Arabian kieli on oikeastaan tanssia. Kävellessäni metallinpaljastimen läpi pöydän takana olevalle miehelle ojennettiin teetä. Hän sanoi teentuojalle: 'Allah siunatkoon kätesi', ja tämä vastasi: 'Samoin sinun kätesi, ja pitäköön Allah sinut aina armossaan.' Kutsuja ja vastauksia, jotka tanssivat ilmassa."

Jeninin aamut voisi olla hyvinkin katkera romaani, mutta Abulhawa kirjoittaa ilmavasti, osin jopa runollisesti. Kertomus peilautuu jatkuvaa kuoleman läsnäoloa vasten, joten mittakaava on suurempi kuin yksittäinen ihmiselämä.

Poliittisimmillaan Abulhawa on kirjoittaessaan juutalaisten ja palestiinalaisten suhteista:

"Hän katseli vaiti todisteita siitä, minkä israelilaiset tietävät jo muutenkin: että heidän historiansa on kyhätty palestiinalaisten luista ja perinteistä. Sinne tulleet eurooppalaiset eivät tunteneet sen enempää hummusta kuin falafeliakaan, mutta myöhemmin he julistivat ne 'aidoiksi juutalaisiksi ruokalajeiksi'. He väittivät Katamonin huviloita 'vanhoiksi juutalaistaloiksi'. Heillä ei ollut vanhoja valokuvia tai muinaisia piirroksia esivanhemmistaan, jotka olivat eläneet sillä maalla, rakastaneet sitä ja istuttaneet siihen. He tulivat vieraista maista ja kaivoivat Palestiinan maaperästä kanaanilaisten, roomalaisten ja osmanien kolikoita ja myivät ne omina 'juutalaisina muinaisjäännöksinään'. He tulivat Jaffaan, löysivät vesimelonin kokoisia appelsiineja ja sanoivat: 'Katsokaa! Juutalaiset tunnetaan appelsiineistaan.' Mutta ne appelsiinit olivat palestiinalaisten vuosisatojen saatossa täydelliseksi hioman sitrustenviljelyn tulosta."

Kuitenkin historiaa katsotaan myös jumalallisen ironian läpi, eikä romaani ole erityisen syyttelevä, pikemminkin toteava:

"Koko hänen perheensä oli murhattu toisen maailmansodan holokaustissa. Mieleeni iski katkerat hampaansa se ironia, että myös minun äitini -- oli selvinnyt verilöylystä jossa oli tapettu melkein koko hänen perheensä. Jälkimmäinen vain tapahtui edellisen vuoksi, ja se alleviivasi mielessäni sen eittämättömän totuuden, että palestiinalaiset maksoivat juutalaisten holokaustin hinnan. Juutalaiset tappoivat äitini perheen, koska saksalaiset olivat tappaneet Jolantan perheen."

Jeninin aamujen aloitus on hieman tahmea, mutta kun juoni pääsee vauhtiin, romaania ei malta laskea käsistään. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kertomus siitä, millaisissa todellisuuksissa maapallolla eletään.

lauantai 24. elokuuta 2013

Likefest @ Kuudes linja, Helsinki

Quartet-lab




Erilaisten rajapintojen ja kontekstien törmäyskohdissa on mielenkiintoista, ja samaan tapaan mielenkiintoista oli kuulla yökerhoympäristössä neljän huippusoittajan - Pekka Kuusisto, Pieter Wispelwey, Lilli Maijala, Patricia Kopatchinskaja - soittavan modernilla tavalla vaikeasti vastaanotettavan jousiteoksen, jossa jousisoitinten lisäksi soitettiin esimerkiksi viinilaseja ja huudettiin numeroita ainakin saksaksi ja japaniksi.

Taustatyötä tekemällä selvisi, että George Crumbin sävellys Black Angels on sodanvastainen teos, joka huokuu kuolemaa ynnä muuta ankeutta. Tämä antoi jonkinlaisen tulkintakehyksen teokselle, mutta tunnustan, että en ihan päässyt ineen skeneen tämän esityksen kanssa.


Maailmanlopun tyttö & Hyeenat




Maailmanlopun tyttö & Hyeenat soitti aggressiivisimman keikkansa koskaan ja kuulosti hyvältä ja tiukasti eteenpäin menevältä. Pentti Saarikosken toinen tuleminen svengasi napakasti ja encorena kuultu Kaikki tahtoo rakastaa oli mahtava lopetusvalinta.

The Atomic Blast




The Atomic Blast on fiftarihenkinen rautalankabändi - ja aito läskibasso lavalla on aina vaikuttava. Musiikillisesti bändi tuntui flirttailevan kosketinsoudeineen esimerkiksi Aavikon kanssa, ja yhden biisin alkaessa olin aivan varma, että nyt he soittavat Michael Jacksonin Billy Jeanin - se olisikin ollut mielenkiintoinen cover. Keikan taustalla pyöri mustavalkoinen video, mikä oli kiva lisä - ja jollaista myös esimerkiksi Quartet lab olisi mielestäni kaivannut.

Dumari & Spuget




Illan pääesiintyjänä oli Dumari ja Spuget, toisin sanoen Tuomari Nurmio tämänhetkisine kokoonpanoineen. En ehkä ole nähnyt Tuomari Nurmiota aiemmin livenä, ja täytyy todeta, että kokoonpano on aivan omaa luokkaansa. Vaikuttaa siltä, että Nurmio tekee mitä ja tahtoo ja tietää mitä tekee, mikä näkyy yleisölle kyseenalaistamattomana itsevarmuutena, jossa ei ole mitään arroganttia.

Keikalla kuultiin niin uusia kuin vanhojankin hittejä, mutta paras boogie oli biisissä, jossa Dumari & Spuget flirttailee Suomi-rapin kanssa, "Dumari tulee ja Dumari tappaa"; rapin fraseeraus sopii luontevasti Tuomari Nurmion suuhun, ja ihan yhden biisin perusteella olen valmis itse tunnustamaan Dumarin Suomi-rapin kuninkaaksi. Näin on!

perjantai 23. elokuuta 2013

Taiteiden yö, Helsinki



Taiteiden yön illalle oli luvattu ukkoskuuroja, mutta ilta Töölönlahdella oli aurinkoista loppukesän tunnelmaa täynnä.

Oopperan kirpputori 

 

 

Oopperan kirpputori on mahtava paikka sellaiselle ihmiselle, joka haluaa hypistellä kummallisia ja kauniita asuja ja asusteita - ja jolle Stockan Hullujen päivien ruuhka ei ole ruuhkaa nähnytkään, sillä perinteisesti Oopperan kirppiksellä on vielä hullumpi meno, ja niin tänä vuonnakin. Ruuhkaa ja taistelua hienoimmista vetimistä piisasi.

Kansallismuseo


Kansallismuseo tarjosi Taiteiden yönä "harvinaisen mahdollisuuden" kiivetä rakennuksen torniin - ja mahdollisuus olikin niin suosittu, että kaikkien tornikierrosten liput olivat menneet heti niiden tultua jakoon. Omalta osaltani tornikierros siis jäi välistä - mutta toivoisi Kansallismuseon järjestävän niitä muulloinkin, sillä idea oli kiinnostava selvästikin muidenkin kuin vain itseni mielestä.

Taiteiden yönä museoon oli vapaa pääsy ja museon kontekstissa voi sanoa, että hulinassa riitti.

Aulassa oli maailmankauppatuotteiden markkinat ja rumpuesityksiä.



Toisessa kerroksessa esitettiin muun muassa kuubalaisia tansseja.



Kansallismuseossa kiinnostivat myös näyttelyt itsessään - tunnustan aiemman käymättömyyteni museossa kuin myös sen, että tällainen piipahdus lisäsi mielenkiintoa museota kohtaan. Kansallismuseon perusnäyttely kertoo suomalaisista esihistorian hämystä nykyaikaan saakka. Itse olen rajoittuneen kiinnostunut kivikirveistä ja ruukunpalasista - ne tuntuvat yhteydettömiltä, liian kaukaisilta ollakseen ymmärrettäviä, juurettomilta, tarinattomilta - mutta historiallinen esineistö vaikkapa 1800-luvulta eteenpäin on kiinnostavaa, ja sitä museossa on esillä runsaasti.




Kaikkein kiinnostavin osa näyttelyä on ehdottomasti Suomi Finland 1900 -osio, joka esittelee Suomea ja suomalaisuutta vuosisadan alusta 1970-luvulle: arjen tavaroita, vaatetusta, sotia, musiikkia... Tämän näyttelyn olisi suonut jatkuneen 2010-luvulle saakka! Ja tämän näyttelyn äärelle tekee mieli myös palata uudelleen.




Vaihtuvana näyttelynä 27.10. saakka on Avartuva maailma - kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta. Karttanäyttelyhuoneeseen astuu yllättäen suoraan Suomen 1970-luvun huoneesta ja hämmentyy odottaessaan kohtaavansa 1980-luvun ja löytääkin itsensä vanhojen karttojen keskeltä.




Kansallismuseo on rakennuksenakin vaikuttava, ja kahvila näytti viihtyisältä sisäpihaterasseineen - sellaiselta, johon olisi mukavaa piipahtaa joskus päiväkaffelle.



Pola Ivanka @ Cafe Veranda

 


Drag-artisti Pola Ivanka esiintyi Finlandia-talon Cafe Verandassa täydelle kahvilalliselle ihmisiä. Keikka oli sekä hauska että koskettava, Pola Ivankan diivan elkeet täyttivät lavan ja hiljensivät yleisön keskittymään esitykseen. Huumoria oli muun muassa aivan omanlaisessaan versiossa PMMP:n Rusketusraidoista - kuinka kohtalokkaalta kappaleen voi saada kuulostamaan! Joidenkin kappaleiden - Kirottu Amsterdam, Who wants to live forever - tulkinta puolestaan oli niin läsnäoleva, aito ja rehellinen, etten ollut ainoa kyyneleitä nieleskelevä katsoja.



Loistava ja moniulotteinen show, suosittelen ehdottomasti Pola Ivankan keikan kokemista!

Sushi + Wine bar


Korjaamon lounaskaffila on muuttunut Sushi + Wine bariksi. Sushia tuntuu olevan tarjolla hyvinkin monessa paikassa - ja sikäli hyvinkin monenlaista. Korjaamon sushilaa täytyy kehua siitä, että sushi on erinomaisen makuista ja kaunista, ja setit eivät ole koostumukseltaan ihan perussettejä. Hintataso puolestaan on lähes järkyttävä - pienin, kymmenestä palasta koostuva setti, on hinnaltaan 22,40 euroa. Vertailun vuoksi: Alppilan oivallisesta, japanilaisesta Mikura Sushista tai Sörnäisten Sakura Ruoasta kymmenen palan setti maksaa noin puolet Korjaamon hinnoista.

Dxxxa D & Hzzzt -duo @ Korjaamon kesäpiha

 



Korjaamon kesäpihalla esiintyi muun muassa tyyliltään varsin tunnistettava vaikkakin naamio päässään esiintynyt Dxxxa D & Hzzzt -duo. Keikan lopuksi kuultiin hittibiisi Erilainen jäbä, jonka sanoitusta oli päivitetty - piristävää.

Silent disco @ Korjaamon Vintti




Olin kuullut Silent disco -konseptista aiemmin mutten koskaan ollut käynyt silent discossa - ja nyt kun siihen tuli mahdollisuus, niin olihan se koettava. Ideana oli DJ-battle: asiakkaille jaettiin kuulokkeet, joista pystyi itse valitsemaan kanavan - halusiko kuunnella DJ Janne X:n (FagU!) musiikkia vai DJ Ardouchen (Mental Alaska) musiikkia. Ja sitten tanssimaan!

Tanssiessa oli hauskaa tarkkailla muita tanssijoita - vaikuttivatko he tanssivan saman musiikin tahtiin kuin itse. Kun luurit otti pois korvilta, oli mahdollista keskustella ihmisten kanssa huutamatta, normaalilla äänellä. Illan mittaan äänitaso toki nousi kuten baarissa tuppaa käydä, ja oli myös mahtavaa seurata, kuinka vapautuneesti ihmiset tanssivat ja lauloivat lauluja, joita heidän kuulokkeistaan tuli. Musiikkitarjontaan olisin kaivannut lisäksi jotain raskaampaa tanssimusiikkia vaikkapa Huoratronin tyyliin - millainen olisi kolmen DJ:n battle?

Mutta: ihan mahtava konsepti, haluan ehdottomasti uudelleen Silent discoon, jos sellaisia järjestetään!

tiistai 20. elokuuta 2013

Louis Leterrier: Suuri puhallus


Louis Leterrierin ohjaama elokuva Suuri puhallus (Now You See Me, 2013) on loistavaa viihdettä.

Elokuva kertoo taikurinelikosta, jonka kutsuu koolle tuntematon henkilö, joka antaa nelikolle tehtävän. Jokaiselle nelikossa on varattu oma roolinsa: joukossa on mukana mentalisti, kahleista vapautuva nainen, lukot auki saava mies sekä silmänkääntäjä. The Four Horsemen -nimellä esiintyvä ryhmä näyttää toimivan nykypäivän robinhoodeina - shownsa aikana he varastavat rikkailta ja lahjoittavat rahat köyhille, yleisölleen. Tämä saa toki FBI:n kiinnostumaan taikureista, ja toiminta voi alkaa.

Elokuva etenee nopeatempoisesti ja saa katsojansakin nauttimaan taikuudesta - tai mistä sitten onkaan kyse. FBI:n mukana oleminen tuo elokuvaan toimintaa ja romantiikkaakin on luvassa. Oman jännitteensä tuo taikatemppujen selvittely - miten he ne oikein tekevät?

Suuri puhallus on ehdottomasti leffateatteriin menemisen arvoinen elokuva, viihdettä parhaimmillaan. Ja lopussa on tietysti yllätys jos toinenkin.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Miroslav Krleža: The Return of Philip Latinowicz

 

"It was dawn when Philip arrived at Kaptol railway station."


 V.B.Z. 2012. Engl. Zora Depolo. Alkuteos Povratak Filipa Latinovíca, 1932. 246 s.

Miroslav Krleža (1893-1981) on Kroatian tunnetuimpia modernisteja, jolta tietääkseni ei ole suomennettu teoksia. The Return of Philip Latinowicz on modernismia puhtaimmillaan. Teoksen nimihenkilö on lähtenyt nuorena poikana kotikaupungistaan Kroatiasta Euroopan metropoleihin, joissa hän on opiskellut kuvataiteilijaksi. Romaanin alussa hän palaa kotikapunkiinsa oltuaan poissa kaksikymmentäkolme vuotta. Philip Latinowicz on jo tunnustusta saanut taiteilija, mutta kotikaupunki keskenjääneinen asioineen vaivaa häntä. On aika kohdata menneisyys, nuorena maailmalle lähtemiseen johtaneet tapahtumat ja äiti.

Vaikuttavinta Krležan tyylissä on miljöökuvaus. Sateisen kaupunkipäivän osalta se kuulostaa tältä:

"And the smoke hangs around the roofs, yellow-grey and dirty, like a starving village dog, heavy as a bag of cement, and green as muddy water." Hieman enemmän lukijan hermoja sen sijaan vaatii vanhanajan Euroopan ylhäisön kuvaus, joka tuo mieleen esimerkiksi Thomas Mannin tai Leo Tolstoin. Yläluokkaisten henkilöhahmojen dialogi on täynnään vieraskielisiä (saksa, latina) repliikkejä, jotka englannintaja on tosin kääntänyt sulkuihin repliikkien perään. On myös rasittavaa lukea henkilöhahmoista, joiden tittelit vievät tekstistä kaksi riviä - tämän voi tietysti tulkita ironiaksi ja kritiikiksi, mutta minuun lukijana tehoavat ironia ja kritiikki silloin, kun ne osuvat kiinnostavaan kohteeseen. Tältä osin The Return of Philip Latinowicz on aikansa romaani - tai sitten samalla tavoin etäisyyden päästä nostalginen kuin muutkin vastaavankaltaiset teokset.

Philip Latinowicz on tyypillisen modernistisen eristäytynyt, yksinäinen ja epätoivoinen henkilöhahmo: "Man lives in his own closed world, has his own beauties, his own nervous excitements, intense and often rapturous and genuinely beautiful - but to inspire others with this beauty, with the genuineness of one's own rapture, is hard, and very often impossible of achievement. Impossible indeed!"

Philip Latinowicz on kuitenkin myös taidemaalari, ja maalaamisen pohdinta teoksessa saa lukijankin tarkastelemaan maailmaa uudella tavalla, värien, valon ja pintojen mahdollisuuksina. Maalaamisen kautta tarkastellaan myös (itse)petosta ja todellisuuksia sekä ihmisten välisiä suhteita ja odotuksia: Philipin äiti toivoo Philipin maalaavan hänestä muotokuvan. Muotokuvamaalaamisen prosessi on osuva allegoria äidin ja lapsen välisestä suhteesta.

Lähinnä romaani keskittyy kuvailemaan ympäristöä, Philipin havaintoja ja sekä nykyisyyden että menneen ihmissuhteita. Mukana on kuitenkin ehkäpä hieman yllättäen antiikin tragedioille tai nykyajan toimintaelokuville tyypillisiä juonenkäänteitä. The Return of Philip Latinowicz on lähes oppikirjamainen esimerkki modernismin tyylistä, mutta ei mielestäni erityisen antoisa romaanina.

maanantai 5. elokuuta 2013

Kallio Block Party, Helsinki

Kolmas Kallio Block Party järjestettiin loistavassa kesäsäässä Kolmannella linjalla. Kallio Block Party on hyvä hetki nähdä kaupunki elävänä, kaduilla hengaa hyväntuulisia ihmisiä leppoisasti.



Hopeajärvi soitti keikan Libertessä äärimmäisissä rokkiolosuhteissa: paikka oli tupaten täynnä ja kosteusprosentti ja lämpötila olivat samat kuin saunassa. Hyvää musaa, täytynee osua toistekin keikalle.



Laineen Kasperi ja Palava kaupunki aloitti settinsä vartin verran myöhässä, ja Siltasaarenkatu oli ihan tukossa yleisöstä. Hyvä keikka, ja varsinkin viimeinen biisi seitsemästä miljardista soluttautujasta teki vaikutuksen.



Taas kerran loistofestari!