tiistai 28. huhtikuuta 2015

Lottamuseo, Tuusula

Lottamuseo Tuusulan Rantatiellä esittelee lottien toimintaa toisen maailmansodan aikana. Museomieljöö on vaikuttava: vanha puutalo seisoo puutarhatontilla, jonka pihasta on näkymä Tuusulanjärvelle.

Yllätyin siitä, kuinka kiinnostava museon näyttely oli. Näyttely on sekä päärakennuksessa että piharakennuksessa, jonne on rakennettu autenttisia sotaoloja jäljitteleviä olosuhteita.

Museo on ehdottomasti kiinnostava vierailukohde kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille; tällä kertaa ehdin itse piipahtamaan museossa varsin lyhyesti, mutta olisi kiinnostavaa ehtiä perehtymään näyttelyyn syvällisemmin.





Halosenniemi, Tuusula


Halosenniemi Tuusulan Rantatiellä on yksi upeimmista museomiljöistä. Vuosi 2015 on Sibeliuksen, Gallen-Kallelan ja Halosen 150-vuotisjuhlavuosi, ja Halosenniemikin juhlistaa vuotta taidenäyttelyillään. Kevään näyttely on nimeltään "Terve mieheen! Akseli Gallen-Kallela Pekka Halosen vieraana" ja se esittelee sekä Gallen-Kallelan että Halosen maalauksia. Gallen-Kallelalta näyttelyssä on nähtävillä muun muassa Kalevala-aiheisia maalauksia, jotka todellakin pääsevät oikeuksiinsa tässä miljöössä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Muotia Udmurtiasta @ M. A. Castrénin seura, Helsinki

M. A. Castrénin seuran tiloissa Mariankadulla esiteltiin udmurtialaista nykymuotia. Menin paikalle kiinnostuneena siitä, mikä nykymuodin suhde on toisaalta udmurtialaiseen kansanperinteeseen ja toisaalta nykymuotiin yleensä.

Muotinäytös alkoi erittäin perinteisillä asuilla, joita minun katsojana oli mahdotonta kuvitella ylleni missään tilanteessa; asut tuntuivat pikemminkin olevan suoraan kuin Ville Haapasalon Sukukansat 30 päivässä -ohjelmasarjan mummojen yltä: värikkäitä, kauniita ja hyvin kaukana nykymaailmasta.


Muotinäytöksen edetessä vaatteidenkin tyyli modernisoitui, vaikka estetiikka pysyikin omaan makuuni hyvin folklorena.



Paikalla muotinäytöstä juontamassa oli suunnittelija Darali Leli (kuvassa keskellä), jonka venäjänkieliset spiikit tulkattiin suomeksi.



Oli erittäin mielenkiintoista osallistua tapahtumaan, joka avasi silmät muodin monimuotoisuudelle ja sille, millaista on udmurtialainen nykymuoti. Lähimmäs omaa käsitystäni folkloresta vaikutteita ammentavasta nykymuodista tulivat näytöksessä esitellyt korut ja t-paidat, joista jälkimmäiset tosin taisivat edustaa komilaisen suunnittelijan tuotantoa.


Näytöksen lopussa nähtiin vielä katsaus marilaiseen muotiin.





Margaret Atwood: Orjattaresi

 

"Me nukuimme huoneessa joka oli kerran ollut voimistelusali."


Tammi 1998. Suom. Matti Kannosto. Alkuteos The Handmaid's Tale, 1985. 395 s.

Orjattaresi on ensimmäinen Margaret Atwoodilta lukemani teos, ja viehätyin heti Atwoodin kieleen sekä tapaan, jolla hän laittaa kertojansa havainnoimaan maailmaa. Vaikka Atwood on voimakkaan feministinen, Orjattaresi ei missään kohdin paasaa. Isisin nousun, Boko Haramin ja ylipäätään kiristyneen aatteelllisen ilmapiirin myötä Orjattaresi sitä paitsi tuntuu pelottavankin ajankohtaiselta.

Kyseessä on dystopiaromaani, joka sijoittuu 1980-luvun Amerikkaan. 1960- ja 70-lukujen naisten vapautumisen, e-pillereiden, seksuaalisen vapauden ja aborttitaistelun jälkeen tapahtuukin toinen vallankumous, joka aiheuttaa yhteiskunnallisen u-käännöksen.

Orjattaresi kuvaa hienosti ja hienovireisesti vallankaappauksen toteutumista: ensin tulee kaaos, sen jälkeen kansa on varpaillaan, koska se ei tiedä, mitä tapahtuu. Varpaillaanolosta johtuen mitkä tahansa vakauttavilta vaikuttavat muutokset otetaan kiltisti vastaan, ja valtaapitävät voivat perustella niiden outoutta nimenomaan tilanteen vakauttamisen näkökulmasta ja nimeämällä ne tilapäisiksi. Tavallisten ihmisten arkeen ilmestyy uudelleenkoulutettuja henkilöitä samaan tapaan kuin Putinin kätyreiksi paljastuneet pienet vihreät miehet ilmaantuivat Krimille, eikä ihmisille kerrota, minne arjesta tutut ihmiset, kuten kioskinpitäjät, ovat yhtäkkiä hävinneet.

"Te olette tottuneet siihen että kaikki on aivan tavallista ja jokapäiväistä --. Tämä ei kenties juuri nyt näytä teistä sellaiselta, mutta kyllä se pian alkaa näyttää. Sitten se on ihan tavallista." Poikkeustilasta tuleekin tavallisuutta, mutta mennyt aika on kuitenkin aina läsnä myös uudessa, ja se muistuttaa itsestään nimenomaan niiden elementtien kautta, jotka säilyttävät vanhan tavanomaisuutensa: "Tiskipyyhe on valkoinen ja siinä on sinisiä raitoja. Tiskipyyhkeet ovat samanlaisia kuin ne ovat aina olleet. Joskus nämä normaaliuden välähdykset iskevät yllättäen kimppuuni sivustasta, kuin väijytyksestä. Muistutuskaikesta siitä mikä oli tavallista ja jokapäiväistä on kuin potku. Näen tiskipyyhkeen erillään yhteyksistään ja henkeni salpautuu. Joissain suhteissa asiat ovat pysyneet joillekuille melkein muuttumattomina."

Rahaliikenne on siirtynyt lähinnä korttimaksuiksi, ja eräänä päivänä, luonnollisestikin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, naisten tilit jäädytetään. Myöhemmin tilien käyttöoikeudet siirretään naisten aviomiehille tai isille. Myös naisten työpaikat lakkaavat olemasta - jos ei ole omaisuutta, ei voi käytännössä tehdä itsenäisesti mitään. Naisista tulee kotiensa vankeja, ennen kuin vallankumous ottaa seuraavan askeleensa.

Tämän uuden dystooppisen valtion ydinideana on tehdä naisista synnytyskoneita ja korvata rakkaus ja erotiikka järjestetyillä avioliitoilla. Naiset kuuluvat eri kasteihin - karkeasti ottaen on vaimoja, marttoja ja orjattaria. Yhteiskunnan tukiranka on normatiivinen uskonoppi, jossa kaikki harhauskoisuus hävitetään väkivaltakoneiston avulla ja miehet hallitsevat tätä maailmaa.

Orjattaresi kuvaa osuvasti niin vallankumousen mekanismia kuin diktatuurinkin logiikkaa, sitä, mitä seuraa yksilönvapauden alistamisesta koneistolle ja miten vastarintaliike kuitenkin versoo olosuhteissa kuin olosuhteissa; miten kieli jäsentää todellisuutta ja miten kuitenkin, kontrollista huolimatta, aina jää mahdollisuus yrittää toimia toisin - ja miten vallanpitäjät jaloista ajatuksistaan ja pyrkimyksistään huolimatta kuitenkin sallivat ja mahdollistavat itselleen kaksinaismoralismin. Romaanissa oleva Komentaja-niminen mieshahmo toteaa päähenkilölle Leninin sanoin, ettei munakastakaan voi tehdä rikkomatta munia, "Ajattelimme että meiltä sujuu paremmin". Päähenkilö on ällistynyt Komentajan sanoista, sillä hän ei todellakaan koe uutta maailmanjärjestystä millän lailla paremmaksi, sehän on riistänyt koko hänen elämänsä ja minuutensa. Komentaja täsmentääkin repliikkiään: "Parempi ei koskaan ole parempaa kaikille, -- joillekuille se on aina pahempaa."

Tämä kannattaa pitää mielessä myös eduskuntavaalien jälkeisessä suomalaisessa todellisuudessa vuonna 2015. 

Neljä ruusua @ Virgin Oil co., Helsinki


Olen edellisen kerran nähnyt Neljä ruusua Karhurockissa vuonna '96, joten oli varsin mielenkiintoista olla Virgin Oilin keikalla katsomassa, miltä bändi näyttää ja kuulostaa nykyään. Täytyy tunnustaa, että eniten keikan biiseistä sydäntäni lämmittivät juurikin ysäriklassikot, kuten Sun täytyy mennä, Poplaulajan vapaapäivä ja Juppihippipunkkari, mutta bändi oli ylipäätään niin loistoiskussa, että tuntemattomammatkin nykybiisit toimivat hyvin. Ili laulatti yleisöä siihen malliin, etten ole vähään aikaan vastaavaa kokenut. Myös yleisö oli hyvin mukana paitsi laulamassa, tanssimassa ja taputtamassa, myös sikäli, että lavalle näytti päätyvän jos jonkinmoisia terveisiä - esimerkiksi punainen ruusu kuin myös Rakastellaan missä vaan -kyltti.

Ankkuriklubi & Hiki!-klubi @ Loose, Helsinki

Torstaina Ankkuriklubi <3 Hiki!-klubi -tapahtumassa Loosessa esiintyivät Seksihullut, Maailmanlopun tyttö & Hyeenat sekä Pää Kii. Maailmanlopun tyttö & Hyeenat kuulosti todella rouhealle, räkäiselle ja rockille, erittäin hyvässä mielessä. Pää Kiin keikka sen sijaan näytti yleisön näkökulmasta melko kireältä, vaikka hittibiisit kuultiinkin. Hyvä festari-ilta!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Escape Room: Apocalypse @ Korjaamo, Helsinki


Helsingissä on jo useita Escape Room -konseptilla toimivia arvoituksenratkaisupelejä, ja Korjaamon Escape Room Töölössä avautui maaliskuussa. Escape Roomissa ideana on sulkeutua pienellä porukalla huoneeseen (tai jonkinlaisen huoneistoon), ratkaista älyllinen temppurata tunnissa ja selviytyä ulos huoneesta ennen kuin tapahtuu jotain peruuttamatonta - Apocalypsen tapauksessa maailmanloppu.

Apocalypse johdattaa pelaajat uskonnollisten arvoitusten äärelle, mutta peliä eteenpäin kuljettavissa ratkaisuissa korostuu nokkeluus. Pelinjohtaja seuraa tiimin tapahtumia ulkopuolelta kameran välityksellä ja antaa tarvittaessa tai pyydettäessä vinkkejä tilanteen edistymiseksi. Ensikertalaisena vinkit tulivat tarpeeseen, sillä kokemusta konseptista tai sen mahdollistamista arvoituksista tai ratkaisuista ei ollut. Apocalypse herätti himon päästä pelaamaan uudelleen.

Hinnaltaan kokemus vastaa teatterikäyntiä. Korjaamolla ilta- tai viikonloppupeli maksaa 130 euroa ja maksimiryhmäkoko on kuusi henkilöä. Suuri osa pelimateriaaleista on englanniksi, mikä mahdollistaa osallistumisen myös kansainvälisellä porukalla. Erityisen syvällistä kielitaitoa peli ei kuitenkaan vaadi - tosin jos englanti ei luonnistu lainkaan, ratkaisu jää kyllä mysteeriksi.

Tommi Liimatta: Rautanaula


"Valo ei tuntunut tulevan mistään ja silti tiskillä jotenkin häikäisi."


Like 2013. 237 s.

Tommi Liimatan Rautanaula-romaani on varsin raikasta luettavaa: lause kulkee sujuvasti ja osuvasti, ja juonenkäänteet onnistuvat yllättämään. Yllätys on kuitenkin perusteltu eikä lukijana tule vedätettyä oloa. Rautanaulan luettuaan tulee sellainen olo, että maailmassa on erilaisia tulkintoja, jotka voivat yhtäaikaisesti olla totta. Kuitenkin, "Jos pölyyn sormeilee viivan, pintaa on vaikea naamioida koskemattomaksi" - siis jos saa jonkin seikan tietoonsa, maailma tai todellisuus ei enää ole ennallaan.

Rautanaulan päähenkilö-kertoja on keski-ikäinen mies, Kai. Kaihin tiivistyy suomalainen erillisyys ja yksinäisyys, lyhyt matka menetyksestä menestykseen ja takaisin: "Yksin matkustaessa tuntuu toisinaan raskaalta että taukoa koskeva päätös on tehtävä itse, ei ole toista kehen nojata, toista hoputtamassa. Itsensä riuhtaisu takaisin tuijottamaan kaistalinjaa, kaiken ajamisen suorittaminen itse." Kai on supliikki ja sutjakka myyntimies, joka elää pitkälti matkalaukkuelämää. Vaimo hengaa kotona, ulkoisesti puitteet ovat kunnossa. Jotain on kuitenkin ratkaisevalla tavalla pielessä, ja se, mistä on kysymys, kuoriutuu hiljalleen esiin kertomuksen edetessä ja Kain henkilöhahmon rakentuessa.

Sosiaalisista suhteistaan huolimatta henkilöhahmosta rakentuu pohjattoman yksinäinen kuva, ja nimenomaan erillisyyden ja yksinäisyyden kuvaus Rautanaulassa ottaa moninaisia ja samastuttaviakin muotoja. Kai paitsi ajaa työmatkansa yksin, on yksinäinen ja juureton myös kotikaupungissaan:

"Kai tunsi asuinkaupungistaan vain ne alueet joissa oli joutunut asioimaan. Hän ei ollut huviajellut lähiympäristössä edes Raisa kyydissä. Juurtuminen tänne ei ollut kiinnostanut Kaita sitäkään vähää, että palauttaessaan Raisan lainoja kirjastoon hän olisi pysähtynyt vilkaisemaan pitäjänhistoriasta edes kuvaliitettä. Riitti, että tämä paikka oli yhtä hyvä kuin joku muukin. Kaikki paikat näyttivät aivan samalta, kaikki olovat samoja paikkoja. Missä tahansa asuen hän päätyisi olemaan naapureiden silmissä se myöhemmin tullut epäilyksenalainen, joka on oleskellut toisissa satamissa toisia juttuja kuulemassa. Seudun puhemiehiä olivat syntyperäiset, heille se oikeus kuului. Kai ei voisi palata ensimmäiseen kotiin ilman että hän olisi muukalainen sielläkin. Parhaita asuinpaikkoja ovat hotellit. Niissä on taipuisimmat naapurit, ja historiaa ei ole."

Yksinäisyys tiivistyy myös kotioloissa, joissa Kai vajoaa ajatuksiinsa ja rutiineihinsa: "Silmät juuttuivat tuijottamaan mikroaaltouunin digitaaliaikaa. Hän oli aina luullut että koko näyttö välkkyy, mutta niin teki vain kaksoispiste siinä tunnin ja minuutin välissä. Kai alkoi räpytellä silmiään vastarytmiin. Neljän minuutin jälkeen hän onnistui siinä, että silmät olivat kiinni aina kaksoispisteen aikana ja hän näki pelkät numerot."

Sosiaalisiakin suhteita Kailla on paitsi työnsä puolesta, myös perhetuttavia vaimonsa kautta. Erityistä sielujen sympatiaa Kai ei vaimonsa siskon miehen kanssa koe, mutta heidän saunoessaan siskon mies lohkaisee aforismin, joka tavalla tai toisella yhdistää miehiä: "Mitä yhteistä on märällä pahvilaatikolla ja naisella? Kumpikin pettää."

Vaikka Rautanaula käsittelee synkkiä ja ankeita aiheita, se on myös osuvan humoristinen ja eritoten kielensä kautta. Kai on päähenkilönä samanaikaisesti luotaantyöntävä ja samastuttava. Romaanin havainnot osuvat ja uppoavat: "Nuori liioittelee rymyämistään ja aikuinen vähättelee: kerrankos sitä yskii verta lautasliinaan."

Rautanaula herättää halun lukea lisää Liimattaa.

"Jumalalla on jumalan murheet, eikä se tarvi peiliä. Jumala loi maailman, ei siksi että Hänen täytyi, tai leuhkiakseen - vittu, kenelle - vaan koska Hän nyt sattui osaamaan. Tämmöinen syntyi sillä kertaa."

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Talvipuutarha, Helsinki


Pääsiäisen harmaudessa Talvipuutarha näytti ihanat trooppiset kasvonsa, minkä mahdollisuuden oli havainnut moni muukin helsinkiläinen - liekö johtunut Hesarin Mitä tehdä pääsiäisenä -vinkkauksesta, jonka innoittamana itse suuntasin askeleeni Töölönlahden liepeille.


Talvipuutarha on kaunis ja jollain lailla tunnelmaltaan epäsuomalainen paikka, jossa voisi käydä hengailemassa useamminkin. Suositeltava kohde - eikä sisäänpääsy maksa mitään.

Kukkaloisto tuo väriä kevään harmauteen...




...mutta viehättävin on mielestäni kaktusten ja nahkealehtisten huone. Katsokaapa vaikka näiden yksilöiden harmonista symmetriaa!


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Lauri Eirola: Assurin kehrä



"Poikani Asarja, en ole koskaan nähnyt sinua omin silmin mutta ajattelen sinua usein."


Like 2015. 404 s.

Romaanien lukemisessa parasta on se, että lukijana pääsee osaksi itselleen aivan vierasta maailmaa - ja toisinaan se maailma, vastenmielisistä piirteistäänkin huolimatta, on sellainen, josta ei haluaisi astua takaisin reaalitodellisuuteen. Lauri Eirolan historiallinen esikoisromaani Assurin kehrä on juuri tällainen romaani.

Assurin kehrä sijoittuu Lähi-itään. Se kertoo Assyrian valtakunnan lopun ajoista ja Babylonian valtakunnan noususta 600-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Päähenkilönä on Assurin kaupungista kotoisin oleva Naramu, ja niin romaanin miljöössä ja ajankuvassa kuin myös kerronnassa on paljon yhtäläisyyksiä Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen (1945) kanssa.

Romaani noudattelee kehyskertomus-sisäkertomus-rakennetta. Kehyskertomuksessa vanha, kuolemaa lähestyvä päähenkilö Naramu kirjoittaa kirjettä pojalleen Asarjalle. Sisäkertomuksessa, romaanin varsinaisessa tarinassa, lukija pääsee seuraamaan Naramun lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia, kulkemaan niin Assurin, Babylonian kuin Ninivenkin kaduilla ja havainnoimaan kansojen vallantuntoa ja sortumista ja murtumista:

"Jumalamme Assurin tunnus on kivinen kehrä. -- Se pyörii ikuisuuksiin ympyrää kuin aurinko. Yhä uudelleen päivä nousee ja päivä laskee, eikä mikään muutu. Jokainen päivä, jokainen ihmiselämä ja jokaisen kansan tarina noudattaa tätä lakia. Auringonnousu ja auringonlasku, syntymä ja kuolema, suuruus ja häpeä seuraavat toisiaan, kuten ovat aina seuranneet. Mutta kaunempia hetkiä ovat auringonnousu ja auringonlasku."

Assurin kehrä on toisaalta päähenkilön näkökulmasta kehityskertomus, toisaalta seikkailukertomus ja katsaus Lähi-idän historiaan ja kulttuureihin, mutta mielestäni ennen kaikkea tarina, joka paljastaa sen, kuinka ajasta ja kulttuurista toiseen ihmisyys ja inhimilliset pyrkimykset ja tavoitteet kuitenkin pysyvät samoina. Assurin kehrässä on siis vallanhaluineen, rakastumisineen ja pettymyksineen paljon samaa kuin nykyajassa. Aikaa ei voi kuitenkaan siirtää taaksepäin tai elää uudelleen:

"Myös minä muistelin kaiholla auringon kirmaltelua Tigris-virrassa muurien edustalla, iloista kilkettä sepän pajassa, kauppiaiden täyttämiä katuja, äitiäni, isääni ja sisariani. Tiesin kuitenkin, ettei maailmaa voinut palauttaa sellaiseksi kuin se oli ollut, eikä lapsuutemme onni odottanut meitä siellä, minne olimme menossa."

Romaanin miljöökuvaus hengittää eloon muinaiset kaupungit. Lukijalle annetaan mahdollisuus elää Assurin kujat ja rannat lapsi-Naramun rinnalla, kokea raaka sota ja kuolema useaan otteeseen erinäisissä taisteluissa, päästä Babylonian kuninkaanpalatsiin tarkastelemaan Nebukadressasin suosion ailahtelevaa suuntautumista ja jännittää Naramun rinnalla, mihin suuntaan kohtalo reittiä ohjaa. Mukana on myös sivuhenkilöiden tarinoita omasta elämästään, ja näiden tarinoiden kautta romaanissa on läsnä myös aikansa naiskuva, eikä kaikki havainnointi aina suodatu nuoren Naramun näkökulmasta.

Assurin kehrä on historialliselta miljööltään kiehtova romaani ja samalla ajaton kuvaus ihmisyydestä. Romaani luo maailman, johon palaisi mielellään takaisin.