Toiston huomasimme, koska jouduimme jonottamaan jonon kahdesti läpi. Ensijonotuksen jälkeen portilla meidät ohjattiin päivälipunostojonoon, joka olikin toinen jono ja huomattavasti lyhyempi. Lippukuitti kädessä ei kuitenkaan suinkaan ollut asiaa suoraan aluelle, vaan uudestaan pitkän jonon perukoille. Neuvostonostalgian henkeä havaittavissa. Muutoin järjestelyt toimivat sujuvasti ja hyvässä hengessä.
Festarialue on urbaani, mutta monine ruokakojuineen, juomapisteineen, lavoineen ja terasseineen kokonaisuus oli viihtyisä.
K-X-P:n keikka päälavalla oli tanssittava, mutta harvinaisen harva yleisöstä tanssi. Oliko ajankohta liian varhainen? Oliko eilisestä vielä liian vähän aikaa? Onko coolimpaa seisoskella vakavana? Bändin viimeinen kappale tosin oli aivan liikaa, ainakin minulle. Se oli loputtoman oloinen sekoiluvenytys, jossa tuntui, että kukin soittaja vuorollaan innostui masturboimaan omaa soitintaan ja kun yksi kyllästyi, kappale ei loppunut, koska toinen innostui. Ehkä joissain piireissä näitä akteja kutsutaan sooloiksi, mutta tässä yhteydessä sooloista puhuminen on kaunistelua. Onnistuneempi lopetus olisi ollut jokin tajunnan- ja ruumiinräjäyttävä energiapommi. Nyt keikasta jäi lopuksi sellainen olo, kuin olisi ollut seuraamassa vierestä soittajakaverusten treenikämppäsessiota, itse mukaan osallistumatta. Se ei liene keikan idea?
Hidria Spacefolk soitti heti K-X-P:n jälkeen takalavalla ja teki sen, mihin K-X-P ei tällä kertaa pystynyt - oli energinen, tanssittava ja kerrassaan menevä. Viimeisen biisin jälkeen jäi hyvän keikan fiilis.
Muutoinkin päivälippukokemus (=oikeuttaa oleiluun vain ulkona, ei pääsyä illan klubeille) oli positiivinen, mihin kylläkin hyvällä säätilalla oli osuutensa. Festarilla oli hyvä henki ja satunnaisten ihmisten kanssa oli mukavaa jutustella. Leppoisaa ja kivaa! Ensi vuonna uudestaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti