"Helen ei olisi halunnut tavata ketään."
Siltala 2011. 360 s.
Helen on rikas kotirouva, joka käy harrastuksenomaisesti osapäivätöissä taidegalleriassa. Hän täyttää 60 vuotta. Ennen kuin se ehtii tapahtua, hänen miehensä Martti jättää hänet - aivan yhtäkkiä, nelikymppisen juristin vuoksi. Heidän nuorin poikansa Pauli on kuollut, vanhin poika Perttu aloittelee omaa perhe-elämäänsä ja on Helenille muutoinkin etäinen. Shokin ja sydänsurujen lisäksi lähes kaikki omaisuus on Martin nimissä, ja hän vaatii sen itselleen.
Tästä tilanteesta Helen koettaa selviytyä jaloilleen. Mikä on kuusikymppisen naisen arvo, varsinkin kun hän on käyttänyt elämänsä miehensä tukemiseen, eikä siitä yhtäkkiä jää jäljelle mitään? "Olemassaolo pakottaa Helenin eteenpäin, kysymään: kuka olin, kunnes katosin. Hukatun elämän etsintä johtaa intohimoiseen suhteeseen ja kamppailuun kuusikymmenvuotiaan oikeudesta heittäytyä ja uskaltaa."
Syvällistä identiteettipohdintaa tai mietityttäviä vastauksia romaani ei anna. Kertomus muuttuu pian aikuisten tuijalehtis-tyyppiseksi saduksi, jossa päähenkilö kyllä kokee kaikenmoisia tuskia ja ahdistuksia mutta yksin toimimalla ja salaamalla suunnitelmansa jopa kahdelta läheisteltä ystävältään, jotka hekään siis eivät ole hänelle erityisen läheisiä, päähenkilö lopulta saavuttaa satujen onnen - prinssin ja puoli valtakuntaa. Huh huh. Ero- tai elämänmuutoskirjaksi tämä on ihan kepeää ja kannustavaa luettavaa. Lisäksi huoliteltu Helen siemaisee niin monta lasia viiniä, samppanjaa ja Martini Rossoa, että pakkohan se on lukijankin baariin päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti