Tennispalatsi, Helsinki 6.8.2012.
Voi Pike, Välde ja Kaislikkonainen! Lyhyesti: tämä on helppo ja leppoisa elokuva nostalgisesti sekä aikakaudesta että nuoruudesta. Matti Kinnusen Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi -romaanin (2003) pohjalta ohjaama samanniminen löyhästi (=totuudellisesti tai fiktiivisesti) (Röyhkä-)elämäkerrallinen elokuva on todellakin hyvän mielen elokuva, joita nyt vain ei ole maailmassa liikaa. Näyttelijät, varsinkin Mikko Neuvonen (Välde) ja Sanni Kurkisuo (Pike) tavoittavat hienosti nuoruuden epävarmuuden, uhon ja vaivaantuneet hetket. Dialogi on juuri niin aidon kliseistä kuin olla pitääkin: Välde lukee (tai hänen oletetaan lukevan) paitsi Dostojevskia, myös Kafkaa ja Mukkaa, Kaislikkonaiselle (elokuvassa nimellä Kara) hän siteeraa Leinoa.
Elokuvan lavastus on upea suoritus 1970-luvun loppua: ankea lähiö, pieni yksiö, jossa Välde asuu äitinsä kanssa, koulun jumppasalin disko, disko-Datsun... Välde päättää ruveta erilaiseksi, sellaiseksi, joka voi saada Piken, ja kirjaa tavoitteita lyijykynällä ruutuvihkoon: pitää ruveta rokkitähdeksi, pitää ruveta lenkkeilemään, pitää olla eri mieltä. Siitä se lähtee. Voi sydän, herkkyys & hellyys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti