"Sellissä käsiraudat irrotetaan ja häntä kehotetaan ottamaan vaatteet pois."
Gummerus 2010. Suom. Kristiina Drews ja Tommi Uschanov. Alkuteos Burnt Shadows, 2009. 461 s.
Odotin takakannen perusteella syvällishakuista sujuvasti kirjoitettua mutta varsinaisesti sisällyksetöntä kepeää viihdekirjaa, jossa seikkaillaan maailman eri puolilla. Onneksi olin väärässä. Kamila Shamsien Poltetut varjot on todella vaikuttava romaani ainakin kahdella tapaa.
Myönnän: maailmankatsomukseni on hyvin Eurooppa-keskeinen. Kuvittelen, että on olemassa eurooppalainen historia ja eurooppalaiset arvot, jotka koen omikseni. Tässä harhassa sitten luulen tietäväni, millainen on maailma ja mitä on ihmisyys. Lapsellista, totta, mutta niin kauan kuin elämässäni ei juuri ole kontakteja muihin kulttuureihin, harha toimii. Sen olemassaolo vain pitäisi muistaa; sen, että se on harha. Että se on vain yksi näkemys maailmasta, eikä näkemys edes kata "maailmaa". Todelliset maailmankansalaiset ovat harvassa, onko heitä edes olemassa?
Shamsien romaanin tapahtumat sijoittuvat alueille, jotka ovat edellä kuvatun henkilökohtaisen maailmankarttani ulkopuolella. Romaanin henkilöhahmoilla on minulle ennestään tuntemattomia tapoja ja kulttuurisia uskomuksia. Heidän kaupunkinsa ja perinteensä ovat minulle vieraita. Ja juuri siksi tämä on niin tärkeä romaani tässä hetkessä, jossa nationalismi ja patriotismi soluttautuvat arkipuheeseen ja asenteisiin: elämää, inhimillisyyttä, onnea ja murhetta on muuallakin kuin minun maailmassani.
Romaanin maisemaa ovat Nagasaki, Delhi, taustalla Lontoo, hetkellisesti Istanbul, monet paikat Pakistanissa ja Afganistanissa sekä lopulta New York ja Kanada. Aikajänne on pitkä: vuoden 1945 atomipommista 2000-luvun alkuun. Kaikkea ei kerrota, välissä on ajallisia aukkoja. Poltettujen varjojen keskushenkilönä on japanilainen Hiroko, mutta tarinaa kerrotaan monen muunkin henkilön näkökulmasta - Konradin, Sajjadin, Elizabeth/Ilsen, Henry/Harryn, Razan, Kimin.
Tarinan riipaisevuus perustuu osin pitkään aikajänteeseen: romaanin alkupuoli taustoittaa syvenevää inhimillistä tragediaa, joka huipentuu lopun käsittelemättömäksi ahdistukseksi. Ihminen voi selvitä paljosta ja rakentaa elämänsä yhä uudelleen, mutta että niin voisi tehdä kovin monta kertaa - kuinka monta kertaa se on mahdollista? Mitä ihminen kestää? Mitkä teot ovat unohdettavissa, anteeksi annettavissa? Ihmisten spontaanit, hetken mielijohteessa ja vaiston varassa tehdyt valinnat eivät aina ohjaakaan oikeaan suuntaan, kaikkea ei ehkä ole mahdollista hyvittää, vaikka kohtalo joskus antaakin uuden alun mahdollisuuden.
Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja inhimillisiä. Maailmassa on arkea ja kauneutta, mutta myös selittämättömän rumia asioita, kuten atomipommi. Voiko sellaista antaa koskaan anteeksi? Voiko sellaisen kohtalon kanssa elää? Atomipommi on näyttävä, suuri ja osa historiankirjoitusta.
On sellaisiakin rumuuksia, jotka eivät koskaan päädy mainstream-historian keskiöön. Muun muassa Ville Tietäväisen sarjakuvateos Näkymättömät kädet käsittelee laittomien siirtolaisten saapumista Eurooppaan ja asemaa Euroopassa. Poltetut varjot kuvaa laitonta ihmiskuljetusta vähintäänkin yhtä kauhistuttavalla tavalla. Me, jotka matkustamme passi kädessämme halpalennoilla, nautimme junamatkoista pendolinoissa ja istumme ilmastoiduissa linja-autoissa - mitäpä se meille kuuluu, mihin tapaan paperittomat siirtyvät maasta toiseen, tai mitä he alun perinkään matkustavat, mikseivät he pysy omassa maassaan? Koska on erilaisia pakkoja. Koska ei ole vaihtoehtoja. Koska on vain todella huonoja vaihtoehtoja. Koska toivo on enää sattumassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti