Jos menee Moskovaan, on yksi elämää suurempi syy käydä Vagankovskojen hautausmaalla - sinne on nimittäin haudattu Sergei Jesenin, kenties maailman paras runoilija. Jesenin syntyi Rjazanissa vuonna 1895 ja hirttäytyi Pietarissa Angleterre-hotellissa vuonna 1925. Ennen kuolemaansa hän kirjoitti jäähyväisrunon "Näkemiin, ystäväni, näkemiin" omalla verellään. Toisaalta on spekuloitu, oliko hänen kuolemansa itsemurha vai liittyikö valtion toiminta siihen jotenkin.
Jeseniniä on suomennettu melko vähän. Neuvostolyriikkaa I -kokoelmassa on muutamia hänen runojaan Pentii Saaritsan suomennoksina, ja vuonna 2009 Nastamuumio julkaisi Olli Hyvärisen suomentaman kokoelman Tarkoin valitut runot. Lisäksi Jeseniniä löytyy suomeksi joistain neuvostorunoutta esittelevistä kokoelmista, mutta osa kokoelmista tuntuu suomennetun lähinnä poliittisista syistä ja suomentajien amatööriys näkyy runojen tasossa - niistä on yksinkertaisesti kadonnut runous. Jesenin kirjoitti pitkälti mittaan mutta hänen tuotannossaan on joitain kokeilevampiakin runoja, kuten "Hevoslaivat". Suomessa Jesenin tuntuu olevan melko tuntematon, mutta Venäjällä hän on paitsi hyvin tunnettu myöskin hyvin pidetty runoilija.
Vagankovskojen hautausmaa on melko iso, ja opastaulu oli sen verran syrjässä, että näimme sen vasta hautausmaalta poistuessamme. Kävelimme kuitenkin intuitiivisesti lähes suoraan oikealle haudalle, vaikkei se suinkaan näy pääportille saakka, olkoonkin korkeahko ja valkoinen. Lisäksi kartta on varsin ylimalkainen, mutta kuitenkin suuntaa-antava. Se näyttää tältä:
...ja tarkemmin selityksin tältä:
Haudat on siis merkitty värikoodein ja numeroitu, mutta numeroselityksiä opastaulussa ei ole. Jeseninin haudalle kuljetaan pääportilta katsottua ensin vasemmalle ja sitten oikealle, se siis sijaitsee hautausmaan kartalla vasemman alakulman alueella. Hautausmaalle on haudattu jonkin verran myös muita taiteilijoita ja kuuluisuuksia, joita voi selailla esimerkiksi tästä linkistä. Hautausmaalle pääsee keskustasta kätevästi metrolla, lähin asema on vuoden 1905 asema, jolta on muutaman korttelin mittainen kävelymatka hautausmaan pääportille - perille löytää hyvin seuraamalla mustiinpukeutuneita ihmisiä, jotka kantavat kukkia kädessään.
Hautausmaa on yleistunnelmaltaan suomalaiselle kokijalle kohtalaisen sekava kokemus, sillä haudat ovat hyvin lähekkäin ja moni niistä on ympäröity metalliaidalla, jotkin myös ylhäältä päin. Talvisessa maisemassa tunnelma on oudohko, häkkimäinen, tai kuin pinnasänkyjä rivissä. En tiedä, kasvaako haudoilla kesäisin köynnöksiä, ovatko ne silloin aivan erinäköisiä. Loppukuriositteettina olkoon yksi anonyymi tunnelmapala:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti