"Sunnuntaina lähdin."
Otava 2012. 299 s.
Riikka Pulkkisen kolmas romaani Vieras on upea kirja. Esikoisromaani Raja (2006) on todella hyvä, Totta (2010) on hyvä mutta liian hiottu, Vieras (2012) on vain - mykistävä. Kuinka lähes jokaisessa lausessa voi olla tällainen paino? Pulkkinen kirjoittaa niin tiivistä ja tiheää, ajatuksia antavaa tekstiä, että päästyäni romaanin lukemisessa alkuun ja ollessani jo lähes varauksetta valmis ylistämään teosta pysähdyin hetkeksi ajattelemaan yhtä tyyliin liittyvää mahdollista ongelmaa: se ei riitä, että lauseet pysäyttävät lukijan miettimään, tarvitaan myös liikettä - romaani tarvitsee ajatusten lisäksi tapahtumista.
Vieraassa tapahtuu tarpeeksi. Juoni ei rakennu sen varaan, että päähenkilö velloisi omassa minuudessaan ja elämänongelmissaan. Eikä kaikki myöskään ole liian täydellistä, kuten Totta-romaanissa.
Päähenkilö on pastori Maria. Kristinusko ja Raamattu antavat Marialle ja hänen elämäntapahtumilleen kontekstin. Teoksessa käsitellään suuria teemoja, kuten armoa ja rakkautta. Romaani ei kristillisestä kehyksestään huolimatta ole varsinaisesti uskonnollinen; toisaalta kuvataan kyllä institutionalisoidun uskonnon harjoittamista (kirkkoa, lahkolaisuutta), mutta enemmän teos on hengellinen. Tuntuu siltä, että nykykirjallisuus harvoin on näin syvällistä, todellista ja sikäli myös paljasta.
Maria ottaa äkkilähdön omasta elämästään Suomessa ja suuntaa New Yorkiin. Etäisyyden päästä hän tarkastelee itseään, uskonnollisuuttaan, nuoruuden anoreksiaansa, avioliittoaan sekä sitä, mitä tapahtui Suomessa ennen hänen lähtöään, mikä ehkä toimi viimeisenä yllykkeenä lähdölle. Tapahtunutta keritään auki juonen edetessä.
Romaanin nimi on hieno ja monitulkintainen, tarina antaa sille useita selitysmahdollisuuksia.
Todellakin: harvoin tulee lukeneeksi näin vaikuttavaa teosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti