"Kaksi juhlailtaa peräkkäin, ja olin niin hyvässä vireessä ja hyvän näköinen kuin voin olla."
Like 2008. 320 s.
Kyllikki Villan päiväkirjaromaanin punaisena lankana on fiktiivinen rakkaustarina, joka sijoittuu 1960-luvulle, ja se on upotettuna Villan 1960-luvun päiväkirjoihin. Päiväkirjamerkinnät kattavat usean vuoden ajanjakson. Kirjoittaja-nainen rakastuu työpaikallaan naimisissa olevaan mieheen, ja heille kehittyy rakkaussuhde, jonka kaaren päiväkirjamerkinnät kattavat.
Keskiössä ovat ihmissuhteet: paitsi rakkaustarinan mieheen, myös kirjoittajan lapseen ja ystäviin. Olennaisin kysymys päiväkirjamerkinnöissä on yksinäisyyden ja itsenäisyyden suhde sosiaalisuuteen ja ihmissuhteisiin, ja sikäli myös menettämisen ja irrottautumisen tematiikkaa käsitellään runsaasti.
Merkintöjen alkupuolella kirjoittaja irtisanoutuu työpaikastaan: "Sanoin, että olen tullut siihen tulokseen, että olen parempi kääntäjä kuin sihteeri. /--/ Minä myyn mieluummin työtäni kuin aikaani." Alussa suhde mieheen on kepeä, mutta ajan kuluessa siitä kehittyy kirjoittajan elämän merkittävin rakkaussuhde. Sikäli teos on myös kannanotto aviolittoa ja sovinnaisia suhteita kohtaan.
Päiväkirjamuoto tekee romaanista melko toisteisen ja raskaslukuisen, vaikka toisaalta myös pohtivan ja syvällisen. Villan kieli on nautittavaa luettavaa, mutta kaikki teoksen tapahtumat suodattuvat vain yhden henkilöhahmon kautta, jonka ajatusmaailman kiintopisteenä on rakkaussuhteen vatvominen. Suhde mieheen näyttäytyy lopulta varsin yksipuolisena - vaikka kirjoittaja todistelee tunteiden syvyyttä ja molemminpuolisuutta, kaikki päätäntävalta kuitenkin on miehellä. Eroamisen ja irtautumisen prosessi on vaikea ja pitkä:
"Tiedän että minun täytyy nyt yrittää päästää Sinut menemään. Niinkö sitten on, ettemme saisi kuulla toisistamme enää milloinkaan. Tuntuu vain niin mahdottomalta. Myöskään en tahdo, että unohtaisit. En vaikka se olisi helpompaa (eikä kaiken tarvitse olla 'helpompaa', eikö ole hyvä, jos se on myös rikkaampaa ja syvempää). Ei tällaista saa unohtaa." "Niin välttämättömältä kuin on tuntunut yhä kirjoittaa ja joskus puhua Sinulle, se ei riitä. Kirjeeni menevät kuin tyhjyyteen. Kun istut ja syöt kanssani, et paljon vastaa. Se ei ole vaihtoa, Sinä et tarvitse minua, mitään asioitasi et minulle tuo."
Myös ystävyyssuhteet voivat loppua, ja niiden loppuminen on suuri pettymys: "Marjan menettäminen on kai omaa syytäni - mutta sittenkin: voiko siis vuosikymmenien ystävyydessäkin köydä niin ettei kelpaa sellaisena kuin on."
Kirjoittaja kuvaa suhdettaan tyttäreensä hyvin kauniisti, vaikka hänessä on myös vaikeita tunteita lastaan kohtaan. Kuvauksesta välittyy kuitenkin suuri kunnioitus ja ihailu, joka vaikuttaa jopa vanhanaikaiselta. Äidin ja lapsen välista suhdetta ei kuitenkaan näytetä erityisen idealistisessa valossa.
Päiväkirjaromaanin suurin anti on ajatuksessa elämän muuttuvaisuudesta: "-- kuinka mikään ei voi jatkua 'entisellään', uudistumatta ja muuttumatta, ja kuinka kaiken avain on kyky mukautua muuttumiseen, uudistua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti