"Nää sieltä löydät: tarhan, ynnä puun / tuo käärme juurellaan, ja kultaisen / hdelemän, ja naisen siimeksessä / ja puron solisevan, ruohikon."
Teos 2008. Alkuteos Possession. A Romance, 1990. Suom. Marja Alopaeus, runot Leevi Lehto. 692 s.
A. S. Byattin romaani Riivaus ei ole läheskään niin helppo lukukokemus kuin Lasten kirja, mutta on romaaneissa myös paljon samaa. Molemmissa teoksissa tarinat risteilevät moniäänisinä ja eri tasoilla ja 1800-luvun viktoriaaninen Englanti valottuu usean kertojan näkökulmasta.
Riivauksessa on kaksi päätasoa: 1980-luvun Englanti, jossa tarina sijoittuu yliopistomaailmaan ja kirjallisuustieteeseen, sekä 1800-luvun Englanti, jolloin 1980-luvun kirjallisuudentutkijoiden tutkimuskohteet, runoilijat Randoph Henry Ash ja Christabel LaMotte, elivät.
Romaani leikittelee eri lajityypeillä ja on täynnä pastisseja, joiden kautta lukijakin asetetaan kirjallisuudentutkijoiden asemaan, ikään kuin alkuperäisten dokumenttien äärelle. Romaanissa on kirjeitä, päiväkirjamerkintöjä, satuja, eeppistä runoutta, katkelmia tieteellisistä artikkeleista... Pastisseissa tavoitetaan ihailtavasti erilaisia tyylejä ja ääniä, mutta ne myös tekevät lukukokemuksesta raskaan. Siinä missä Lasten kirjan moniäänisyys rakentui paitsi usean henkilöhahmon varaan myös eritoten juoneen upotettuihin satuihin, Riivaukseen upotetut tekstit ovat hidaslukuisempia ja selkeämmin eri maailmasta. Sadun lajityyppi on edelleenkin tuttu, mutta romantiikan ajan ajattelu ja kielikuvat vaativat enemmän ponnisteluja - ainakin minulta. Ja tähän perustuu sekä romaanin viehätys että tylsyys.
Byatt rakentaa romanttisen maailman uskomattoman hienosti. Maailmankuva on täysin erilainen kuin nykyään, ja sellaisena se tuntuu raikkaalta ja avartavalta - on toisiakin ajattelumalleja ja -tapoja. Toisaalta romanttinen koukerokielisyys ja eeppisten runojen ja kirjeiden loputtomilta tuntuvat mystiset kielikuvat luovat myös sellaisen olon, että eikö tekstiä voisi vähän editoida (todennäköinen vastaus on ei - kärsimätön lukija kärsiköön hieman). Riivauksen alaotsikkona on "Romanttinen kertomus", ja sitä romaani ehdottomasti on, molemmilta aikatasoiltaan.
Riivaus ei missään nimessä ole nopealukuinen tai nopeatempoinen romaani, vaikka loppua kohden juonessa onkin joitain agathachristiemäisiä piirteitä. Teos sopisi parhaiten luettavaksi mökillä tai jossain muualla, missä kello ei määrää elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti