Huorasatu - näytelmä, romaani, näytelmä.
Romaanina Huorasatu on hulvaton, groteski ja kantaaottava. Ryhmäteatterin näytelmäversiossa (käsikirjoitus Laura Gustafsson, ohjaus Sakari Hokkanen) korostuu komiikka, ja hyvä niin. Huorasatu-näytelmässä jonkinlaiseksi keskushenkilöksi nousee Afrodite (Satu Silvo), mutta kokonaisuus koostuu episodimaisista kohtauksista eikä niinkään rakennu yhtenäisen juonen varaan. Keskiössä on naiseus ja mikä sitä määrittää.Muitakin teemoja, kuten eläinten oikeuksia ja suvaitsemattomuutta sivutaan, mutta varsinkin ensinmainittu tuntuu näytelmässä hieman päälleliimatulta - ehkä kaikkeen ei voi tai kannata ottaa kantaa kerralla.
Näytelmän esittelytekstissä todetaan "Huom! Esitys sopii myös perheen miehille" - ennakkonäytännön yleisöstä 99 prosenttia oli naisia, joten sopii toivoa miestenkin löytävän näytelmän, sillä uskoisi tämän herättävän erinäisiä keskusteluita nykyajan sukupuolirooleista, naiskuvasta ja mieskuvasta, joista jälkimmäinen sai mielestäni varsin perinteisen käsittelyn; ehkäpä yksi nykymiehen parodia joukosta löytyy.
Näytelmä perustuu Gustafssonin samannimiseen romaaniin, joka puolestaan perustuu Gustafssonin samannimiseen näytelmään. Romaanin henkilöhahmoista Kallasta ja Millasta on näytelmässä tullut vain hahmoja muiden joukossa. Ensimmäinen puoliaika on nimeltään Huora, toinen puolestaan Satu.
Hulvattomuutta ja havaintoja näytelmässä riittää. Näyttelijät ovat kerrassaan mainioita. Satu Silvo sutenööri Akan Ronttina / Afroditena ottaa näyttämön totaalisesti haltuunsa, Minna Suuronen näyttelee yhtä hienosti kuin aina ja puvustus on oivaltava. Varsinkin toinen puoliaika on yhtä hulluttelua. Huorasadun näkemisen jälkeen Aristotelesta ei vähään aikaan voi ajatella vakavasti. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti