"Käveleminen on kuin hengittämistä."
WSOY 2012. 195 s.
Markku Envallin Toinen jalka maassa -kokoelman esseet käsittelevät pitkälti taidetta - kirjallisuutta ja elokuvaa - , uskontoa ja kirjailijuutta.
Kokoelman aloittaa nimikkoessee "Toinen jalka maassa", joka käsittelee kävelemistä varsin thoreulaisittain. Ensimmäisen osan esseiden aiheet ovat laajoja: kävelemisestä siirrytään hiljaisuuden, sen jälkeen kuoleman pohtimiseen. Toisen osan esseiden aihepiiri on kirjallisuus. "Sodan enkeli" analysoi ja tulkitsee sekä kontekstualisoi Vänrikki Stoolin tarinoiden runoa "Torpan tyttö", "Erään abortin arvet" tulkitsee Uuno Kailaan runoja elämäkerrallisesta näkökulmasta ja "Epäsuora esitys" perkaa Antti Tuurin romaanikerrontaa.
Kolmannen osion esseet käsittelevät elokuvia, neljännen uskontoa. "Isä ei anna anteeksi"-essee tulkitsee Raamatun tuhlaajapojan kertomusta, "Kyynikkofilosofi saapuu Helsinkiin" esittelee Risto Saarisen romaanin Jeesus Jokisen tapaus (1999) ja "Rakasta minut hirviöksi" -esseen lähtökohtana on Saima Harmajan runo "Nuori enkeli", jonka pohjalta Envall tutkii rakastamisen, armon ja hyvyyden tematiikkaa. Viimeisen osion esseet käsittelevät kirjailijuutta, kirjoittamista ja kirjailijan ja kustannustoimittajan suhdetta.
Pidin eniten kuolemaa käsittelevästä esseestä "Kuoleman luku on kolme", sillä siinä ollaan olennaisimman äärellä - miten olemassaolo määrittyy? Envall esittelee kolme kuolema-kuvaa, jotka hän nimeää piste-kuolemaksi, tuho-kuolemaksi ja siirto-kuolemaksi. Piste-kuoleman käsitteellä Envall viittaa ajattelumalliin, jonka mukaan elämän jälkeen ei seuraa mitään; elämä on ohi. Hän lainaa Senecaa: "Kun elän, ei ole kuolemaa; kun on kuolema, ei ole minua." Kuolema aloittaa olemassaolemattomuuden. Tuho-kuolemassa ihminen - niin sielu kuin ruumiskin - tuhoutuu. Siirto-kuoleman käsite viittaa ajattelutapaan, jossa jokin jatkuu kuoleman jälkeenkin. Pohdinta on kiinnostavaa ja avartavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti