Taru Kasandran käsikirjoittama ja ohjaama Réverénce - tarina intohimon kiehtomuksesta tarjoilee katsojalle erinäisiä lankoja, joista katsojan tehtäväksi jää kutoa näytelmä kasaan. Aineksia on paljon ja osa niistä jää kovin irrallisiksi - tuntuu siltä, että näytelmä yrittää ottaa kantaa maailmaasyleilevästi kaikkeen.
Joukossa on myös mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä ainesosia ja visuaalinen toteutus - lavastus, valot, puvustus - on kaunis. Tiivistämistä tai joidenkin kohtausten pois jättämistä tämäkin näytelmä olisi kaivannut.
Päähenkilö on nuori nainen tai tyttö nimeltä Ida (Minna Lund). Ida kamppailee aikuistumisen, itsenäistymisen ja identiteettinsä löytämisen kanssa. Suhde äitiin (Hanna Puura) on kompleksinen, isä (Vesa Saralehto) on kuollut. Lapsuuden balettikoulusta tuttu paras ystävä Jade (Anna-Maria Wilksman) on myöskin kuollut, tosin Idalle hän on varsin elävä. Yksi näytelmän vahvuuksisita onkin se, miten siinä ulkoistetaan ihmisen ajatuksissaan käymä dialogi elävien ja kuolleiden väliseksi vuoropuheluksi. Idan suhde Jadeen on kaipaava ja takertuva.
Näytelmän tyylilaji vaihtelee perustelemattomasti. Mukana on runsaasti mystistä ja symbolista puhetta vedestä, joutsenista, lammesta ja luonnosta. Symboliikka on osin puhuttelevaakin, mutta tulkinnallisesti loppuun saakka sitä ei ole mietitty. Idan elämä masentuneen äitinsä kanssa näytetään painostavana ja ahdistavana. Äkkiseltään äiti päättää kuitenkin tsempata äitiydessään ja keksii, että Idan tulee lähteä tätinsä luokse kesätöihin. Symbolinen ja ahdistava näytelmä onkin yhtäkkisesti silkkaa häräntappoasetta: Ida saapuu maalle, kohtaa pojan, kokee lomaromanssin. Loppuun mahdutetaan vielä kliseinen mies pukeutuu naiseksi -kohtaus, joka herättää lähinnä kysymyksiä.
Réverénce on varsin kunnianhimoinen yritys, joka ei ihan onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti