Jo Nesbø: Pelastaja

"Hän oli neljätoistavuotias ja varma siitä, että jos hän puristaisi silmät tiukasti kiinni ja keskittyisi, hän pystyisi näkemään tähdet katon läpi."

Johnny Kniga pokkari 2010. Suom. Outi Menna. Alkuteos Frelseren 2005. 607 s.

Pelastaja on tasaisen varmaa Jo Nesbø -dekkarilaatua. Juoni rullaa hyvin eteenpäin, päähenkiö Harry Hole on tuttu alkoholi- ja naisongelmien kanssa painiva oma itsensä ja tapahtuva rikos linkittyy lähihistoriaan eli on aikalailla nykyajassa kiinni. 

Nesbø kirjoittaa ajankohtaisista aihiesta taitavammin kuin Remes, jonka henkilöhahmot ovat hyvinkin yksiuloitteisia. Ei sillä, että Harry Hole olisi mitenkään dekkaripäähenkilöstereotypioista irrallinen hahmo, mutta hänessä on jotain inhimillistä - vaikka hän tekeekin parhaat ratkaisunsa intuitiivisesti seuraten tunteitaan ja kihelmöintiä takaraivossaan, vaistonsa varassa, mikä puolestaan tuo teoksiin pienen naiivin vireen, mutta paradoksaalisesti herättää lukijassa luottamusta hänen ratkaisujaan kohtaan.

Jos jokin Nesbøn dekkareissa, kuten myös tässä, häiritsee, niin toimintaleffoista tuttu väkivalta. Romaanissa on yksi ällöttävä silmäkohtaus, joka tapahtuu yhtäkkiä ja ilman ennakkovaroituksia. No, ehkäpä fiktion poliisimaailma vain on väkivaltainen.

Koukuttava je helppo lukukokemus, joka saa ajattelemaan sitä, miten sota vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin päätyttyään. Tapahtuneet asiat ja menneet valtasuhteet eivät kuitenkaan lakkaa olemasta noin vain, vaikka ne virallisesti lakkautettaisiinkin.