WSOY 2021. Äänikirjana Storytel-palvelun kautta. Lukija Krista Kosonen. 14 h 43 min.
Susanna Alakoski on yksi lempikirjailijoitani. Hänen esikoisromaaninsa Sikalat kuuluu mielestäni nykyrealismin klassikkoteoksiin: romaani kuvaa suomalaisperheen elämää Ruotsissa - köyhyyttä, alkoholismia, lähiöelämää, ruotsalaista rasismia. Samoja teemoja on myös romaanissa Hyvää vangkilaa toivoo Jenna. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu esseemäinen Köyhän lokakuu on suoremmin kantaa ottava ja pohdiskeleva. Kun luin lehdestä, että Alakosken historiaa naisten näkökulmasta käsittelevän romaanisarjan kolmas osa (! en ollut kuullut ensimmäisestäkään!) oli ilmestynyt ja sitä kehuttiin kovasti, tartuin oitis sarjan ensimmäiseen osaan.
Ensimmäisen osan nimi on Pumpulienkeli, ja se on kustantamon nettisivujen esittelytekstin perusteella kirjoitettu tietoisesti romaanisarjan avausosaksi: "Susanna Alakosken Pumpulienkeli aloittaa eeppisen ja aistivoimaisen kronikan neljän sukupolven naisista, joiden tarina kattaa koko kuohuvan 1900-luvun." Mahtavaa! Tämä ei siis ihan heti loppuisi kesken - ja mikrohistoria fiktion keinoin on kiinnostavaa.
Pumpulienkelin päähenkilö on Hilda. Hän syntyy Pohjanmaalla talon tytöksi, mutta elämä ottaakin erilaisen suunnan, kun hän harrastaa (aviotonta) seksiä papin kanssa, tulee raskaaksi ja synnyttää. Hänen on lähdettävä lapsuudenkodistaan. Lapsuudenkodissa hänelle tärkein ihminen on Sanna-täti, jolle on kirjoitettu turvallisen, tietäväisen, edistyksellisen ja yhteiskuntakriittisen aikuisen rooli. Sanna-täti neuvoo Hildaa lähtemään tiettyyn taloon lapsi kainalossaan, koputtamaan oveen ja sanomaan taikasanat "Osaan lypsää". Tästä alkaa Hildan uusi, kova elämä piikatyttönä. Hän tutustuu Helliin, talon toiseen piikaan, joka tietää yhteiskunnan rakenteista paljon ja saa lopulta Hildan ylipuhuttua lähtemään kanssaan Vaasaan töihin pumpulitehtaalle - pumpulin työntekijöillä on jopa vapaa-aikaa, toisin kuin piioilla! Hildan elämä etenee ja siihen kuuluu ankaraa työntekoa, kuolemaa, syntymää, ystävyyttä, uskonnollisuutta ja yhteiskunnallista heräämistä sekä sotaa ja muuttoliikettä.
Romaanin ongelma on se, että tarina ei lähde lentoon. Henkilöhahmot jäävät marionetinkaltaisiksi, historiaa havainnollistaviksi paperinukeiksi. Hildalle tapahtuu paljon - mutta jos se herättää hänessä tunteita, tunteet eivät välity lukijalle saakka. Poikkeuksena on sotaolojen ja pommitusten kuvaaminen: siinä kuvaus hyödyntää fiktion keinoja, ja pelkoa kuvataan esimerkiksi toiston avulla tyyliin poika pissasi housuun (aina, kun pommitukset alkavat).
Asioita selostetaan paljon. On totta, että harva nykylukija tietänee juuri mitään puuvillan maailmanmarkkinoiden tilanteesta ennen ja jälkeen toisen maailmansodan tai siitä, mitä työvaiheita puuvillankankaan kutomisessa tuonaikaisessa tehtaassa oli - mutta osio vaikuttaa fiktioon upotetulta Wikipedia-artikkelilta. Kielessä tuntuu olevan anakronismeja. Vaikka Pumpulienkeli kuvaa myös sitä, kuinka naiset ja työläiset ja ennen muuta työläisnaiset heräävät tiedostamaan omaan asemaansa, jotkin sanat särähtävät korviin nykyaikaisina ja herää ajatus, käytettiinköhän niitä 1930-luvulla - tai jos käytettiin, käyttivätkö kouluttamattomat työläisnaiset? Äänikirjassa alkaa ärsyttää myös toistuva henkilöhahmojen sisäisen puheen maneeri tyyliin "Ei, hän ei voisi... / Ei, hän ei menisi... / Ei, hän ei...". Juu, eipä ei, hän ei todellakaan.
Ehkä Pumpulienkelin kanssa on käynyt niin, että idea on ollut suuri - kuvata romaanisarjan avulla Suomen mikrohistoriaa naisten näkökulmasta, ja tuoda siihen aiemmasta tuotannosta tutut teemat ja näkökulmat perheestä, köyhyydestä ja alisteisessa asemassa olemisesta - mutta iso idea onkin sitten jäänyt liian ideatasolle, ylätasolle, juurtumatta inhimilliseen todellisuuteen, tunteisiin ja vaikuttavuuteen. Ainakin tässä ensimmäisessä osassa, johon kirjoittajalla itsellään on suurin ajallinenkin etäisyys. Lähteitä on selvästi käytetty, mikä näkyy niin puuvillasta kerrottaessa kuin vaikkapa siinä, että jossain vaiheessa Hilda lukee pitkään mainoskuvastoa ja ihailee yksityiskohtaisesti eri tuotteita hintoineen, tai jossain vaiheessa pumpulin naiset tekevät ryhmämatkan Suomessa ja siinä ohessa kuvataan työläisnaisten matkustamismahdollisuuksien avartumista sodanjälkeisessä Suomessa ja eteläisen Suomen turistikohteita.
On pakko myöntää, että tämän kirjan kuuntelin loppuun lähinnä sisulla ja jääräpäisyyttäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti