"Yö oli kuolonmusta ja vaiti, taajama paljas kuin karrelle palanut maa."
Teos 2022. 349 s.
Marja Kyllösen romaani Vainajaiset on aiheeltaan synkkä ja tyyliltään hyvin omaääninen romaani. Olen viime aikoina lukenut tai kuunnellut melko juonivetoisia tai muulla tapaa helposti lähestyttäviä romaaneja, ja alussa Vainajaiset tuntui vaikealta. Mietin jopa lukemisen luovuttamista heti alkuunsa - tätä harkitsemaan sai eritoten romaanin synkkääkin synkempi maailma. Kaikki on jotenkin masentavaa ja kielikuvat ovat groteskeja (esimerkiksi kaalilaatikkoa kuvataan "ulonruskeaksi", "märännönlämpimäksi ja limaiseksi", "kuin palaksi hukkuneen ruumista", jonka "nahalla suonet muljuavat" ja "lihasattumat livahtelevat kuin kielet" sekä lisäksi "imeläksi kuin siitä puhkeava pieru"). Sitten kuitenkin päätin, että pidinpä romaanista lopulta tai en, välillä tekee hyvää haastaa itseään lukijana. Sillä haasteelta Vainajaiset tuntui.
Kun romaaniin päätti sitoutua, jossain vaiheessa sen maailma ja kerrontaratkaisu imi mukaansa. Tematiikka on synkkää. Eletään jossain korpimailla ja köyhyydessä, aikajänne on pitkä (1900-luvun alkupuolelta 1990-luvulle) ja kerronta keskittyy aika ajoin eri henkilöihin. Kaikkia henkilöistä - Raunoa, Inari-Laimia, Herttaa, Nuuttia ja Veikkoa - yhdistää menetys. Jotakin puuttuu, jotakin olisi voinut olla mutta sitä ei koskaan saanut tai sen sai liian myöhään tai vääränlaisena - ja tyhjyyden kantaminen on raskas taakka.
Edellä listattujen henkilöhahmojen lisäksi romaanissa on minäkertoja, jonka kerronta aika ajoin puhkeaa jostain tuonpuoleisesta romaanin todellisuuteen ja sekoittuu henkilöhahmojen ajatuksiin ja kokemuksiin - minä on joku, joka voisi olla mutta ei ole. Ääni on koodattu kerrontaan lihavoidulla, tummalla fontilla, ja ratkaisu toimii hienosti. Minän viestit ovat synkkiä, väkivaltaisia, groteskeja ja pahoja.
Kollaasitrekniikkaa kerrontaan tuovat "lehtileikkeet", jotka piirtävät näkyviin ajankuvaa ja ankkuroivat tapahtumia aikaan, vuosiin, vuosikymmeniin.
Ehkä Vainajaisissa voi tunnistaa myös groteskia huumoria kerronnan ja kielikuvien ylitsepursuavuudessa. Esimerkiksi Hertta on tyttö, joka ei ole penaalin terävin kynä ja jota kiusaavat sekä siskot että koulutoverit. Hertta on hymyileväinen ja koettaa miellyttämisellä saavuttaa hyväksyntää, mutta hän on loputtoman yksinäinen ja masentunut tyttö. Hän on altis hyväksikäytölle, minkä mahdollisuuteen romaanissa toisaalla vihjataan ja toisaalla taas kuvataan ankaraa seksuaaliväkivaltaa. Tässä näyte Hertan henkilökuvan luomisesta:
"Toukokuun vetinen valo liritti sintuna sisään ikkunoista ja läikkyi laihana laseissa, lusikoissa. Hertta lysötti väärällä puolen pöytää - aina vain väärällä, vaikka hän alati vaihtoi paikkaa ja valtasi muitten tuoleja - ja pälyi perhettään, vieraita kasvoja ja kilpistyneitä silmiä. Siskot kakottivat pöydässä naamat polleina ja puunattuina kuin uutisperunat ja äidin silmänluonti heidän rinnallaan oli väsähtänyt, läntässä siemenperunan lailla, ja isä tuhnotti paikallaan pösäkkänä ja päättömänä kuin paistinpotka. Hertta olisi mielinyt olla heistä kuka tahansa muu kuin oma inha itsensä."
Henkilökuvaus romaanissa ylipäätään on tarkkanäköistä, menetyksen ja tyhjyyden vaikutusta kuvataan realismin ylittävillä keinoilla, mikä tekee kokemuksista itse asiassa uskottavampia.
Vainajaiset ei ole helppo romaani, mutta eivätpä ole sen käsittelemät aiheetkaan helppoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti