Ljudmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla

"Tamara pisteli lautaselta suuhunsa löysäksi paistettua munaa mutta katseli vielä unensa viimeisiä kuvia."

Siltala, 2014. Suom. Arja Pikkupeura. Alkuteos Zeljonyi šatjor, 2011. 761 s.

Ljudmila Ulitskajan järkälemäinen romaani Vihreän teltan alla kattaa ajanjakson 1900-luvun Neuvostoliitossa Stalinin kuolemasta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisiin vuosiin ja se kuvaa lukuisten ihmisten ja heidän ajatustensa kohtaloa - menetyksiä, eroja ja kohtaamisia:

"On kiinnostavaa seurailla sitä liikerataa, joka johtaa kahden ihmisen kohtaamiseen. Joskus tällainen kohtaaminen tapahtuu valmistelematta, luonnollisen tapahtumakulun seurauksena, ihmiset asuvat vaikkapa samassa pihassa, käyvät samaa koulua, tutustuvat oppilaitoksessa tai työpaikalla. Eräissä tapauksissa tarjoutuu jokin odottamaton tilaisuus kuten junan viivästyminen aikataulusta, jokin ylhäältä ohjelmoitu piku hankaluus kuten tulipalonalku tai yläkerran asunnossa sattunut vesivahinko, tai sitten elokuvateatterin myöhäisnäytännön lippu, jonka sattumoisin tulet ostaneeksi joltakulta sitä myyskentelevältä. Sattumalta voi kohdata myös niin, että mies seisoo ulkotarkkailuvuorossa asiakastaan paimentamassa, ja siitä ohi livahtaa ykskaks joku tyttö, täysin sivullinen, livahtaa kerran, toisen ja kolmannenkin. Heikko hymynväläys, ja äkillinen valaistumisen tunne: tutun oloinen, omaa väkeä, vaimo..."

Vihreän teltan alla on mielestäni ennen kaikkea ylistys ajattelemiselle ja taiteelle. Romaanin keskushenkilöinä on kolme koulupoikaa, Miha, Sanja ja Ilja. Romaani seuraa heidän elämäänsä. Ensin on lapsuus, ja heitä tarkkaileva kirjallisuuden opettaja, Viktor Juljevitš. Juljevitš on sodan jäljiltä käsipuoli, ja hän on syvästi kiinnostunut kulttuurista. Hän tarkkailee opettamaansa poikajoukkoa ja koettaa merkityksellistää sen, mistä poikaiässä oikein on kyse. Hän lukee paljon, niin kauno- kuin tietokirjallisuuttakin, eikä kykene aivan täydellisesti artikuloimaan etsimäänsä nuoruuden määrettä kirjallisuuden avulla, mutta "Erittäin tärkeät sanat hän nappasi Tolstoilta, joka nimitti tätä tuskaista elämänvaihetta 'kasvuiän erämaaksi'. Ilmaus vastasi parhaiten niitä havaintoja, joita hän oli tehnyt epävakaasti käyttäytyviä ja levottomia kasvattejaan seuratessaan. Jollain hetkellä he näyttivät hukkaavan kaiken jo aiemmin kartuttamansa ja elämä näytti alkavan uudestaan. Eivätkä kaikki heistä tuntuneet pääsevän tästä erämaasta ulos lainkaan, merkittävä osa jäi sinne ikuisiksi ajoiksi".

Juljevitš herättää pojissa kiinnostuksen taidetta kohtaan: "Viktor Juljevitš oli ollut enemmän kuin oikeassa, ja Sanja oli hänen kanssaan aivan samaa mieltä: oikea opettaja merkitsi toista syntymää. Kyseessä ei tosin ollut enää itse Juljevitš vaan vaivan toinen opettaja, joka toi oppilaansa elämään uuden koordinaatiston, osoitti uusia merkityksiä ja laajensi tämän käsitystä maailmasta. Herkkävaistoisimmat oppilaat tekivät selkäpiitä karmivan  havainnon: kyse ei ollut pelkästään musiikista vaan koko maailmanjärjestyksen rakenteesta, atomifysiikan  ja molekyylibiologian laeista, tähdenlennoista ja lehtien havinasta. Tieteen lisäksi sen piiriin mahtuivat myös koko kirjallisuus ja kaikki taide."

Ja kun puhutaan samassa lauseessa Neuvostoliitosta ja taiteesta, puhutaan tietysti myös poliittisesta vastarinnasta, samizdat-kirjallisuudesta ja maan alla toimimisesta.

"Vuonna kuusikymmentäneljä nous valtaan Brežnev. Puolueessa tapahtui henkilövaihdoksia, yhdet verenimijät vaihtuivat toisiin. Heidän kehnonlainen sivistystasonsa saneli maan elämäntyylin ja määräsi rimakorkeuden, jonka ylittäminen oli vaarallista. Kirjallinen ja taiteellinen joukkoruokailutarjonta oli ikävystyttävää. Näkymättömissä maan alla eli kourallinen henkisiä tarpeita omaavia mutta kaikin tavoin painoarvoltaan vähäisiä ihmisiä - matematiikan ja biologian suojissa sinnitteleviä älykköjä, joukossa muutama akateemikkokin, mutta paljon enemmän pikkuviroissa kituuttavaa ja kolmannen luokan tutkimusinsituuteissa kuihtuvaa marginaaliporukkaa, lisäksi pari kolme nerokasta kemian, fysiikan ja musiikkitieteen opiskelijaa."

Taide ja kirjallisuus tarjoavat erilaisen todellisuusmahdollisuuden: "Eipä heitä mahtanut suurta joukkoa olla, näitä kirjastojen naulakoilla, filharmonia vaatesäilytystiskillä tai tyhjien museoiden hiljaisuudessa sattumoisin toisiinsa törmääviä mutta toisilleen vieraita ihmisiä. - - Heidän ainoa yhteinen nimittäjänsä lienee ollut stalinismia kohtaan tunnettu vastenmielisyys. Sekä tietysti lukeminen. Ahne, hillitön, maaninen lukeminen, joka oli harrastus, neuroosi ja huume. Monille kirja muodostui elämän opettajan sijasta elämän korvikkeeksi."

Romaanin henkilöhahmot siteeraavat runoilijoita tämän tästä, osalle musiikki osoittautuu parhaaksi todellisuudeksi. Vihreän teltan alla on ylistys sivistykselle ja kulttuurille ja kuvaus niiden olemassaolosta tukahdutetussa maailmassa: "Tee ja votka virtasivat solkenaan, ja poliittiset keskustelut kuplivat keittiössä tuottaen niin sankkaa höyryä, että kosteus kohosi liedenvierusseinää pitkin kattoon kätkettyihin mikrofoneihin saakka." Tällaisessa maailmassa taiteen kanssa tekemisissä oleminen tarkoitti myös ennemmin tai myöhemmin kiinni jäämistä, kuulusteluja ja seuraamuksia.

Vihreän teltan alla osoittaa kuitenkin erilaista todellisuus- ja aikakäsitystä kuin puhdas realismi, sillä taide avartaa todellisuutta koskettamaan aina myös jotain sellaista, joka on laajempaa, syvällisempää ja merkityksellisempää:

" - - osoitteiden sijaan täällä asuttiin historian keskellä. Myös Pasternak oli parikymmentä vuotta sitten astellut tätä kujaa. Sataviisikymmentä vuotta sitten taas Puškin... Samassa paikassa kävelemme mekin, ikuisia lätäköitä kierrellen."

***

Lukuhaaste 2016:
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, turvapaikanhakijasta tai pakolaisesta kertova kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
25. Kirjassa on yli 500 sivua
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
44. Kirjassa joku kuolee