Pidin todella paljon Juha Hurmeen Kansallisteatteriin ohjaamasta Europaeuksesta ja niinpä olin kiinnostunut näkemään KOM-teatterin Muuttomiehet, joka on myös hänen ohjaamansa. Tyylissä on paljon samaa: lavastus on pelkistetty ja tärkeintä on näytteleminen - eleet, ilmeet, äänenpainot: näyttelijöiden fysiikka ja läsnäolo näyttämöllä. Loistava on esimerkiksi sivujuoneen liittyvä kohtaus, jossa metsästetään eläimiä.
Muuttomiehet kertoo muuttamisesta. Meneillään on kolmen ihmisen muutto, tavaralaatikot lojuvat näyttämöllä. Muuton hoitavat "ammattilaiset". Mutta jo alusta alkaen on selvää, että kyse ei ole vain laatikoiden siirtelystä paikasta toiseen. Muuttomiesten näkökulmasta kyseessä ei ole mitään uutta: näytelmän edetessä paljastuu, että nämä "ammattilaiset" ovat olleet hoitamassa muuttoja historian hämäristä saakka - muuttomiehet muistelevat muun muassa sitä, kun Suomen rajaa muutettiin rajusti idästä länteen.
Muuttajillekaan prosessi ei ole niin yskinkertainen kuin aluksi vaikuttaa. Muuttolaatikoista pomppaa esiin odottamattomia muistoja: ihminen kantaa mukanaan esineitä, jotka ovat enemmän kuin itseisarvonsa. Suurimmasta laatikosta paljastuu muuttavan naisen kolmanneksi viimeisin ex, joka on kuollut vuosia sitten. Hänen matkassaan näytelmän katsojat kuljetetaan allegoriselle rinnakkaismatkalle Huippuvuorille - ja nainen kuljetetaan kohtaamaan entinen suhteensa sekä suhatutumisensa elämään.
Muuttomiehissä ei ole klassista punaista lankaa. Asioita näytetään, puhutaan turhuuksista ja olennaisuuksista ja otetaan hirveästi kantaa moneen suuntaan. Itse odotin Muuttomiehiltä selkeämmin rajattua kantaaottavuutta, mutta näytelmä kommentoi niin nykyteknologiaa, ympäristökatastrofeja, muistojen yleismaailmallisuutta ja ihmisen epäyksilöllisyyttä kuin talouskasvua, uskontoa ja suomalaisuuttakin ja on siinä sivussa vielä kriittinen sponsorointia ja mainontaa kohtaan.
Aineiksia on paljon ja monet niistä ovat hyviä, mutta tällainen tempoilu jätti minut katsojana lähinnä hämmentyneeksi. En odota, että näytelmä kertoisi vastausta douglasadamsmaiseen kysymykseen elämän tarkoituksesta, mutta saan irti enemmän sellaisista näytelmistä, joissa on selkeämpi temaattinen ydin. Muuttomiehistä jäi hämmentynyt ja tyhjä olo. Eikö elämässä loppujen lopuksi ole kysymys mistään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti