keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Konoba Mustačo, Hvar



Konoba Mustačo sijaitsee Kroatiassa, Hvarin saarella samannimisen kaupungin Pokonji dol -rannalla. Pokonji dol on suurin ranta Hvarin kaupungin lähistöllä. Se on varsin maltillisen kokoinen sekä mukavan rauhallinen. Saarella, kuten Kroatiassa ylipäätään, on enimmäkseen pikkukivirantoja, joten uimakenkien hankkiminen on loistoidea.

Elämä saarilla on huomattavasti hintavampaa kuin rannikolla - esimerkiksi tällä rannalla kahden aurinkotuolin ja aurinkovarjon päivävuokra oli 105 kunaa (yksi euro on noin seitsemän kunaa), kun taas Splitin Bačvice-rannalla kahden tuolin vuokra on 60 kunaa - ja varjo kuuluu hintaan.

Rannalle ja ravintolaan pääsee kaupungista niin kävellen, pyörällä kuin autollakin. Rannan toiselta puolelta alkaa patikointipolku, jota pitkin pääsee naapurikylä Milnaan. Patikkapolku on varsin aivaavievää käveltävää, sillä suurimmalta osaltaan se on silppuuntunutta kalkkikiveä, joten kokemus muistuttaa kiuaskivillä kävelemistä. Polku on merkitty selkeästi punavalkein palluroin.




Matkalla Milnaan on muutama idyllinen pikkupoukama, joista toisen luona on Robinson-niminen ravintola ja muutama aurinkotuoli. Nämä rannat ovat saavutettavissa myös taksivenein.




Pokonji dol -rannan Konoba Mustačosta saa runsaita salaatteja, pitsaa ja muunkinlaisia ruoka-annoksia ja henkilökunta on ystävällistä. Suositeltava paikka!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti