sunnuntai 1. syyskuuta 2019

JP Koskinen: Tulisiipi


"Matka kohti taivaanrantaa oli kestänyt kauan mutta en ollut valittanut kertaakaan."


Like 2019. 351 s.

JP Koskisen romaani Tulisiipi kertoo tarinan amerikansuomalaisesta perheestä, johon iskee palo lähteä Neuvosto-Karjalaan rakentamaan työläisten unelmaa. Perhe on muuttanut Suomesta Amerikkaan paremman tulevaisuuden perässä, ja vielä parempaa työlaistulevaisuutta ja vapautta se lähtee etsimään Neuvosto-Karjalasta.

Amerikassa on työläisagitaattoreita, jotka levittävät tietoa Neuvosto-Karjalasta. Osa romaanihenkilöistä innostuu mahdollisuudesta heti, osa, kuten perheen isä, lämpenee ajatukselle hitaammin, ja osa suhtautuu siihen täysin skeptisesti. Esimerkiksi isoäiti kommentoi lapsensa perheen lähtöajatuksia tuhahtamalla "Vapaus, veljeys, tasa-arvo ja typeryys! Ei maailmassa ole mitään tasa-arvoa, jokaisella on paikkansa ja jos ei sitä tajua, käy huonosti". Historiallisesta perspektiivistä on helppoa nyökytellä isoäidin sanojen tahdissa, mutta romaanissa kuvataan elävästi sitä intoa, joka ihmisissä herää, kun heille vihdoinkin tarjotaan mahdollisuutta paitsi itse luotsata omaa elämäänsä kohti parempaa myös rakentaa maailmasta parempi paikka.

Tulisiiven päähenkilönä on perheen poika, Kaarle, joka on pienestä saakka haaveillut lentämisestä. Kun hän kohtaa Charles Lindberghin lentonäytöksessä Amerikassa, hänen unelmansa on sinetöity. Hän haluaa ennen kaikkea lentää.

Lentämisessä kiteytyy niin Koskisen romaanin aihe kuin teemakin. Kaarlelle lentäminen tarkoittaa vapautta, mutta vapauden saavuttaminen ei ole ihmiselle helppoa - tai onko se edes mahdollista? missään olosuhteissa? toisissa helpommin kuin toisissa? Jälleen historiaperspektiivistä katsottuna perhe lähtee paradoksaalisesti vapauden luvatusta maasta, Amerikasta, kohti suurempaa vapautta - Neuvostoliittoon. Neuvosto-Karjalan unelman särkymistä kuvataan romaanissa havahduttavasti: kuinka pienet sävyt ja muutokset johtavat lopulta vyöryyn, jota ei voi pysäyttää ja joka johtaa henkilöhahmot helvetillisiin olosuhteisiin.

Tulisiipi on historiallinen romaani, joka kertoo historian suurista käänteistä mutta yhden perheen ja eritoten Kaarlen näkökulmasta, mikrohistorian tasolla. Historia herää henkiin. Konteksti näkyy hienosti romaanin kielestä. Amerikansuomalaisessa perheessä puhutaan fingelskaa. Kun isoäiti kysyy Kaarlelta "Vai aikoo isäsi viedä sinut ja koko perheen ryssien maahan?", Kaarle vastaa "Ei kun Karjalaan. Se on se fiiveri, joka parantaa eikä tee ketään kipeäksi".

Tulisiivessä on samankaltaista takinkääntämisen tematiikkaa kuin Sofi Oksasen romaanissa Kun kyyhkyset katosivat. Tulisiipi tarkastelee kieltä ja kielen valtaa, nimeämisen merkitystä. Pintatasolta kenties viattomalta vaikuttaa se, että päähenkilö Kaarlen nimi suomeksi on Kaarle, Amerikassa Charles ja Neuvostoliitossa hänestä tulee Gennadi. Nimen vaihtuminen kuitenkin asettaa identiteetin kyseenalaiseksi: Kuka Kaarle oikein on? Minkä maalainen hän on - vai onko sillä väliä? Ovatko Kaarle, Charles ja Gennadi yksi ja sama ihminen, yhden ihmisen eri puolia vai aivan eri ihmisiä? Määritetäänkö ihminen aina ulkopuolelta, antamalla tälle nimi? Onko minuus pysyvä? Lentämisen halu Kaarlessa ainakin pysyy, vaikka nimi muuttuukin.

Nimen muuttuminen kätkee itseensä myös naamioleikin ja kysymyksen siitä, mikä on menestymisen tai sen toisen ääripään, hengissä selviytymisen, hinta. Linda on Kaarlen ystävä lapsuudesta saakka, ja myös Lindan perhe muuttaa Amerikasta Karjalaan. Lindasta tulee Kaarlelle hyvin tärkeä ihminen, jonkinlainen pysyvä piste maailmassa, jossa kaikki jatkuvasti muuttuu, merkitykset muuttavat paikkaansa ja se mikä eilen oli totta ja oikein, onkin tänään rikos. Erään kerran Kaarle kysyy Karjalassa Lindalta, mitä hänen oikein pitäisi tehdä, jos haluaa lentää. Linda vastaa:

"Sanot että haluat palvella työläisten asiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Sano, että tahdot opiskella lentämistä, että se on sinun velvollisuutesi taistelussa kapitalismia ja imperialismia vastaan. - - Älä mieti liikoja. Jos haluat jotain, kaikki keinot ovat sallittuja. Ei kenenkään tarvitse tietää, mitä oikeasti ajattelet. Niin minäkin teen."

Linda on kehittänyt itselleen selviytymistaktiikan neuvosto-oloihin, ja samaa taktiikkaa hän suosittelee myös Kaarlelle. Romaanissa kuvataan yksilön olosuhteita ja selviytymiskeinoja neuvostojärjestelmässä, ja samaa Neuvostoliitossa vallinnutta orwellilaista kaksoisajattelua tuo esille Aleksandr Solžsenitsynin  Gulag - Vankileirien saaristo. Vankileirien saaristossa on monia konkreettisia esimerkkejä niin yksilöiden selviytymisstrategioista, tuhoutumisesta, sopeutumisesta kuin kapinoinnistakin. Tulisiipi käsittelee aivan samoja ilmiöitä, mutta fiktion keinoin. Tarinan historiallinen todellisuuspohja tekee siitä erityisen koskettavan. Ollaan myös suomalaisen historiankirjoituksen kipukohtien äärellä, niiden tarinoiden äärellä, joita ei koskaan ole kerrottu, koska kertojat ovat kuolleet leireillä ja heidän olemassaolonsa yksilöinä on hävitetty myös virallisen historiankirjoituksen sivuilta. Neuvostojärjestelmän järjetön logiikka tulee kommentoiduksi myös päähenkilö Kaarlen ajatuksissa: "Järkeä oli turha hakea sieltä, missä sitä ei ollut." Loogiset perustelut ja totuus eivät päde yhteiskunnassa, joka ei toimi niiden ehdoilla eikä edes tunnusta niiden olemassaoloa.

Tulisiipi kytkeytyy historiallisiin tapahtumiin mutta sen juoni myös yllättää monta kertaa. Siksi romaanista on myös hankalaa kirjoittaa niin yksityiskohtaisesti kuin haluaisi, koska se johtaisi juonipaljastuksiin ja söisi lukunautintoa, jota romaani alusta loppuun saakka on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti