maanantai 16. syyskuuta 2019

Anna Jansson: Loputon uni / Hopealantti

 
Gummerus 2014. Suom. Jaana Nikula. 592 s.

Gummeruksen pokkarissa on kaksi Anna Jacobssonin Maria Wern -dekkaria samassa niteessä. Dekkareita yhdistää päähenkilö, hänen perhe-elämänsä kuvaus ja poliisilaitoksen muu tutkijaväki. Molemmissa dekkareissa on varsin kliseinen mies-nainen-asetelma: poliisilaitoksella on töissä ainakin yksi kuittaileva sovinisti, jonka juttuihin Maria on täysin kyllästynyt (mutta jonka henkilökuvaa tosin hieman koetetaan syventää Loputtomassa unessa), ja muutoinkin miesten ja naisten välisten suhteiden kuvaus on jokseenkin kliseistä ja kärjistettyä. Tietysti Maria Wernillä on myös ongelmia omassa perhearjessaan ja parisuhteessaan: Loputtomassa unessa näitä ongelmia käsitellään jonkin verran, Hopealantissa mies ja lapset pysyttelevät sivussa. Lukudekkareina molemmat teokset kuitenkin ovat ihan toimivia.


Loputon uni

"Ehkä Adinan silmät olivat sumentuneet kyynelistä tai ehkä udun takaa kajastava verenpunainen auringonlasku oli sokaissut hänet."


Loputon uni on niteen dekkareista ennalta-arvattavampi. Maria Wern päätyy tutkimaan lapsettomuusklinikkaan liittyviä tai sen ympärillä tapahtuvia rikoksia, ja jäljet toki johtavat suoraan sylttytehtaalle eli klinikalle, jonka toimintaan liittyy hämäryyksiä.

Klinikka liittyy Marian elämään paitsi töissä vastaan tulevien tapausten myötä, myös kodka hänen ystävänsä on siellä lapsettomuushoidoissa ja yllättäen klinikalla törmätään muihinkin tuttuihin.

Murhia tapahtuu ja temaattisesti keskiössä ovat lisääntymiseen liittyvät eettisyyskysymykset.

Dekkarissa annetaan hieman liikaa johtolankoja, mistä johtuen lukija saattaa paikoin turhautua siihen, että hän on jo oivaltanut jotain, mitä Maria Wern ei vielä tajua.

Dekkarin loppu on keskseneräisen oloinen ja jotenkin lässähtävä.


Hopealantti

"Mona Jacobssonia ei olisi syytetty avunannosta murhaan eikä häntä olisi varmaan kärrmekään pistänyt, jos televisiosta olisi sinä lauantai-iltana tullut vaikka jokin romanttinen elokuva."


Hopealantti on niteen dekkareista kiinnostavampi ja toimivampi. Maria Wern, kuten kunnollisen ja köyhän poliisin stereotyyppi konsanaan, on päättänyt viettää kesäloman sijaistamalla Gotlannin poliisilaitoksella. Dekkarin miljöönä on kesäinen Gotlanti, jossa historian läsnäololta ei voi välttyä. Gotlannin historian representaatiot ja kesäperformanssit Visbyn kaduilla tuovat miljööseen karnevalismia ja värikkyyttä ja historia on onnistuttu punomaan kiinnostavalla ja luontevalla tavalla myös dekkarin juoneen. Teemaan vihjaa varsin suorasti jo dekkarin nimi, Hopealantti, joka aiheuttaa välittömästi assosiaatioita Juudakseen ja sitä kautta petokseen.

Hopealantissa vastaus kysymykseen "kuka on murhaaja" onnistutaan säästämään viime metreille saakka, ja rikoskokonaisuus on varsin uskottava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti