Like 2016. Suom. Raija Nylander. Alkuteos Der totale Rausch, Drogen im Dritten Reich. 343 s.
Norman Ohlerin natsi-Saksaa käsittelevä teos Hitlerin tabut - Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus on todella kiinnostava kirja. Kyse on historiaa käsittelevästä tietokirjasta, mutta tekijä avaa eksplisiittisesti alkusanoissaan sitä, kuinka historia on aina tulkintaa, niin tämäkin teos. Ohler on tehnyt taustatyötä arkistoissa ja haastattelemalla ja koonnut materiaalista koukuttavasti etenevän kokonaisuuden, joka tuo esiin perustellun, uuden näkökulman ja selityksen Saksan tapahtumiin.
Teoksen nimi on selvän kaksiselitteinen: on kysymys huumeista ja on kysymys vaietusta asiasta. Alussa Ohler taustoittaa huumeiden asemaa (laillisuus, saatavuus, sallittuus, yleisyys) sotaa edeltävässä Saksassa, käsittelee monin esimerkin armeijan, sotimisen ja huumeiden välistä pyhää liittoa ja keskittyy pitkälti kuvaamaan Hitlerin itsensä suhdetta huumeisiin.
Hitlerin tabut kuvaa varsin tarkasti Hitlerin suhdetta henkilääkäriinsä Theo Morelliin, joka toimi alun perin Berliinissä aikansa jetsetin suosikkilääkärinä (koska hän määräsi suosituiksi nousseita huumereseptejä; tosin tätä on hyvä tulkita aikansa kontekstissa, jossa kotirouville myytiin metamfetamiinikonvehteja). Morellista tuli yksi Hitlerin lähimmistä henkilöistä, koska hän osasi sekoittaa juuri oikeanlaiset ruiskeet, joilla nuupahtanut ja ärtynyt diktaattori saatiin aina uuteen, valovoimaiseen henkiseen nousuun.
Mikään trippi ei kuitenkaan voi kestää ikuisesti, ja Hitlerin tabut käsittelee natsi-Saksan romahdusta kiinnostavasti lääketieteellisestä näkökulmasta. Miksi Hitler vieraantui todellisuudesta niin pahoin? Miten hänen mielialanailahtelunsa ovat selitettävissä? Miksi hän oli ennen itsemurhaansa vapiseva ihmisraunio? Miksi ylipäätään koko Saksan sotavoimat tuntuivat tekevän järjettömiä päätöksiä?
Hitlerin tabut tekee näkyväksi sen, kuinka organisoitua huumeiden (kuten kokaiinin ja metamfetamiinin, pervitiinin ja eukodalin) käyttö sotavoimissa oli ja kuinka se läpäisi kaikki kerrokset aina korkeimmista sotaherroista tavallisiin rintamamiehiin saakka. Huumeita tuntui käytettävän niin henkilökohtaisen suorituskyvyn nostamiseen tai ylläpitämiseen kuin myös lopulta joukkojen massakäyttäytymisen ohjaamiseen: sodan lopussa merivoimat yritti kehittää ihmepilleriä, jolla saataisiin sotilaat pysymään valveilla ja toimintakuntoisina neljä vuorokautta yhteen menoon, mihin ei perus-pervitiinillä päästy. Erilaisia koktaileja testattiin lopulta keskitysleirivangeilla, jotka laitettiin kävelemään (ja testaamaan mahdollisia hyviä kengänpohjia saksalaisten kenkätehtaiden tuotantoa varten) epäinhimillisiksi ajoiksi kävelyradalle.
Hitlerin tabut herättää myös ajattelemaan, josko nyky-yhteiskunnan vaatimukset ihmisten tehokkuudesta vaativat enää suurtakaan askelta siihen, että rauhanajan yhteiskunnassakin siirrytään vastaavankaltaiseen joukkohuumeistukseen kuin sodan ajan Saksassa. Huumeen ja lääkkeen erohan on lähinnä nimeämisen tasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti