"0:01 blackhetero-hki: jotain kivaa????????+"
Otava 2014. 286 s.
Pajtim Statovcin romaani Kissani Jugoslavia voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon julkaisuvuonnaan 2014. Romaanissa on kaksi keskushenkilöä: Emine (niin nuorena, naimisiin menevänä naisena 1980-luvun alussa kuin myöhemmin äitinä ja vaimona nykyhetkessä) ja Bekim (lähinnä nuorena miehenä nykyhetkessä kuin Eminen näkökulmasta myös lapsena). Romaani käsittelee teemoiltaan siirtolaisuutta ja identiteettiä, seksuaalisuutta, sukupuolisuutta ja identiteettiä sekä mielenterveyttä ja identiteettiä. Katsoipa teemaa sitten näkökulmalta tai toiselta, se nivoutuu olennaisesti identiteettikysymyksiin.
Eräänä päivänä Kosovon maaseudulla elävä Emine-tyttö havahtuu katsomaan itseään uudella tavalla:
"Sitten yhtenä ihan tavallisena päivänä, ollessani noin viidentoista ikäinen, havahduin siihen, että asun keskellä maaseutua, että pärjään koulussa vain keskinkertaisesti enkä ole edes järin hyvä laulaja, vaikka haluaisin olla maailman paras. Tajusin, etten osaa puhua vakuuttavasti enkä kirjoittaa puhumaani tarpeeksi selvästi. En osaa piirtää enkä laskea, koska minun on vaikea keskittyä pitkäjänteiseen työskentelyyn. En jaksa juosta kauaa enkä osaa leikata hiuksia. Olen ainoastaan kaunis ja hyvä kotitöissä, niin minulle oli kerrottu, ja kirjoitettuani ylös asiat, joissa olin hyvä, tärisin, sillä kumpikaan niistä ei ollut saavutus, vaan itsestäänselvyys.
Katsoin itseäni peilistä ja mietin, olenko minä tyhmä. Se kysymys oli todella vaikea esittää, mutta sen esittäminen ei ollut lainkaan niin vaikeaa kuin oli myöhemmin tajuta, että kyllä minä taidan olla. Tyhmä ja yhdentekevä ihminen."
Eminen havainto linkittyy laajempaan kontekstiin, naisena olemiseen ja naisena olemisen mahdollisuuksiin:
"Siihenastisen elämäni olin keskittynyt kokonaan vääriin asioihin - ystävieni kanssa rupatteluun, pojista juoruiluun, kotitöiden ja ruoanlaiton opetteluun, siihen miltä näytin koulussa ja juhlissa. Kun tajusin olevani koulussa siksi, ettei lukutaidottomalla naisella olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä hyviin naimisiin, sappi kohosi suuni limakalvoille eikä ruoka maistunut miltään. Ja kun tajusin, ettei elämäni tulisi olemaan yhtään sen ihmeellisempää vaikka olisin saanut parhaan arvosanan kaikista aineista, aloin voida fyysisesti pahoin. En ollut kuullut ensimmäisestäkään naispoliitikosta, -opettajasta tai -lakimiehestä, tajusin, ja otin kiinni pöydänkulmasta ja hengitin syvään nenäni kautta."
Eminen pohdinta avaa silmiä näkemään niitä merkityksiä, joita kulttuurin ja yhteiskunnan tarjoamat mallit näyttävät vaihtoehdoiksi yksilön näkökulmasta. Ihminen on usein varsin sokea omalle maailmalleen, ja pitää sen suomia vaihtoehtoja ainoina olemassa olevina vaihtoehtoina - kunnes mahdollisesti huomaa kaipaavansa tai olevansa jotain muuta. Tästä toisia mieleen tulevia esimerkkejä ovat muun muassa nyt mediassa esillä ollut suomalainen kirjailija Pauliina Vanhatalo, joka on nostanut näkyviin käsitteen introvetista äitiydestä. Toinen mieleeni tullut esimerkki on kohtaus Jonas Gardellin romaanitrilogian Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin kolmannesta osasta Kuolema, jossa Lars-Åke miettii ammatinvalintaa: on vain ennalta rajatut vaihtoehdot, joista valitaan - maailmassa ei näytä muita vaihtoehtoja olevankaan, koska niistä ei puhuta.
Kissani Jugoslavia -romaani näyttää, että näennäisen vaihtoehdottomassa maailmassa kyllä on muitakin olemisen ja elämisen tapoja, mutta niiden kokeilemisella on hintansa, ja ihmiselämää saattaa kulua varsin paljon, ennen kuin ihminen uskaltaa toimia toisin, kuin mihin vaikkapa hänen kulttuurinsa normit toimintaa ohjaavat.
Ihminen muuttuu, eikä hän aina ole sama. Muut eivät välttämättä hyväksy tai lainkaan näe toisessa tapahtunutta muutosta, mutta näkemättömyydellä tai haluttomuudella nähdä ei lopulta tarvitse olla mitään merkitystä, sen ei tarvitse olla muuttumisen esteenä. Tämän osoittaa Eminen myöhempi pohdinta kirjeen äärellä, jonka on kirjoittanut hänen miehensä Bajram, mies, jonka kanssa hän nuorena meni naimisiin ja jonka kanssa solmitussa avioliitossa hän on uskollisesti toteuttanut albaaninaisen roolia:
"Jokaisen ihmisen pitäisi vähintään kerran elämässään jäädä ilman vaihtoehtoja, niin minä ajattelen, koska silloin sitä luulee tulevansa hulluksi. Vaan nyt minä tiedän, ettei se ole lainkaan vaarallista, sillä kun sain Bajramin minulle lähettämän kirjeen, istuin pöydän ääreen koska pelkäsin tulevani hulluksi sen sisällöstä, mutta kun avasin sen ja luin ne muutamat lauseet jotka hän oli minulle ja lapsille kirjoittanut, työnsin kirjeen takaisin kirjekuoreen, kääntelin sitä hetken käsissäni ja laitoin sen kaappiin, sillä hän oli osoittanut sen ihmisille joita ei enää ollut."
Ihminen itse määrittää elämänsä merkityksen, olipa määrittäminen sitten rakentunut tosiasioiden kohtaamiselle, niistä tietoisesti valehtelemiselle tai tunnistamattomalle elämänvalheelle. Näin asian muotoilee nuori mies Bekim baarissa kohtaamalleen potentiaaliselle kumppanille: "Minun vanhempani ovat kuolleet --. Eläessään heillä oli vielä väliä ja tarkoitus, elämä ja työ. Mutta nyt he ovat poissa eikä kukaan tarvitse heitä enää mihinkään."
Kissani Jugoslavia edustaa paitsi esikoisromaanille tyypillistä identiteettipohdintaa, myös maagista realismia, jossa kissa on tärkeässä roolissa. Romaanin symboliikka rakentuu pitkälti kissojen ja käärmeiden varaan, mutta maagista realismia edustaa nimenomaan kissa. Bekim kohtaa baarissa kissan, jonka kanssa hän viettää yhteisen yön, mikä johtaa seurusteluun. Kissa on suorasanainen ja törkeä kumppani, jonka repliikkien kautta kuuluu tuomitseva, nurkkakuntainen, rasisitinen ja narsistinenkin ääni; toisaalta kissa edustaa itsekin marginaalia ja erilaisuutta.
Herkullisimmillaan kissa mielestäni on sivistymättömänä moukkana, joka kuitenkin luulee itsestään ja sivistyksestään liikoja: "Kissa tunsi perusteellisesti elokuvat ja aikakaudet, näyttelijät ja käsikirjoittajat, ohjaajat ja gaalat. Se kyttäsi elokuvia internetistä ja teki niistä listoja --." Kissa ei juuri ole kouluja käynyt, vaan hän on elokuvatuntijana täysin itseoppinut ja pitää triviatietoaan laajana sivistyksenä ja mieltymyksiään totuutena. Kun Bekim ilahtuu siitä, että elokuvat yhdistävät häntä ja kissaa ja hänkin on kiinnostunut taiteesta, eritoten kirjallisuudesta, kissa suhtautuu asiaan täysin alentuvasti ja epäkunnioittavasti ja toteaa, "että tämä [hänen elokuvatietoutensa] nyt on hieman eri kaliiperia kuin sinun älyttömät kirjasi, joista kukaan täysjärkinen ei ota selvää". Kun on aika pyrkiä elokuvakouluun ja sinne pyrkii niin kissa kuin Bekimkin, ja posti tuo niin paksun kuin ohuenkin kirjekuoren, on aika punnita sivistys ja sillä kehuskelu...
Kissani Jugoslavia yhdistelee eri maailmoja ja kulttuureja eheäksi ja kiinnostavaksi kokonaisuudeksi, jonka maailmaan lukija solahtaa sujuvasti.
***
Lukuhaaste 2016:
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
44. Kirjassa joku kuolee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti