"Sydämelle elämä on yksinkertaista; sydän lyö niin kauan kuin voi."
Like 2011. Alkuteos Min Kamp. Første bok. 2009. Suom. Katriina Huttunen. 489 s.
Karl Ove Knausgårdin kuusiosaisesta omaelämäkerrallisesta romaanista Taisteluni on ilmestynyt suomeksi tähän mennessä kaksi osaa. Kun ensimmäistä kertaa kuulin romaanista, kiinnostuin siitä, mutta ristiriitaisesti. Toisaalta minua kiehtoi ajatus rehellisestä ja tarkkanäköisestä, henkilökohtaisuuden kautta yleisinhimillisyyteen pyrkivästä tunnustuskirjallisuudesta, toisaalta minua epäilytti romaanin olevan vatvovaa ja skandaalinhakuista itsensäpaljastelua - tai varsinkin läheistenpaljastelua, tai kuvitelmaa siitä.
Epäilys osoittautui vääräksi. Knausgård kirjoittaa pohtivasti, esseistisesti ja kohti häpeää antaen vaikutelman siitä, että hän kirjoittaa juuri siitä mistä pitääkin, siis siitä, mistä kirjoittaminen on vaikeinta ja henkilökohtaisinta.
Taisteluni I jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee lapsuutta ja teini-ikää, toinen osa aikuiselämän alkua ja itsenäistymistä. Ensimmäisessä osassa vaikuttavinta on mielestäni teini-iän epävarmuuden ja siihen liittyvän kaikenlaisen säätämisen kuvaus - esimerkiksi se, mistä, miten ja kenen avulla saadaan hankituksi kaljaa, minkä valtavan vanhemmilta salailun projektin piilotettava kalja aiheuttaa ja millainen on tarinan päähenkilön kokemus erinäisistä teinibileistä; ylipäätään se, kuinka valtavia ristiriitoja muun muassa vapauden ja kontrollin tai uhmakkuuden ja turvallisuuden välille nuoruudessa liittyy.
Romaanin toinen osa keskittyy isäsuhteen ja isän kuoleman seuraamusten kuvaukseen. Se on varsin synkkää ja tunteellista luettavaa, mutta myös katharttista. Järkyttävässä kunnossa olevan isovanhempien talon, jossa isä on kuollut, siivoaminen konkretisoi surun ja sitä seuraavan muutoksen; jotain ja jokin on lopullisesti ohi, ja päähenkilö valitsee selviytymisstrategiakseen eteenpäinmenemisen ja asioiden selvittämisen - jota suursiivo talossa symboloi - asioiden hautaamisen ja tukahduttamisen sijaan. Isä on kuollut ja isä haudataan, elävillä on oma elämänsä, jota kuuluu jatkaa. Tai joka kuuluu aloittaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti