lauantai 20. huhtikuuta 2024

Petri Pietiläinen & Juha Metso: Junnu Vainio - Sellaista elämä on

 

Docendo 2018. Storytelin äänikirja, 13 h 58 min.

Petri Pietiläisen ja Juha Metson (joka on ottanut teoksen kuvat, eli äänikirjan kuuntelijalle hänen osuutensa ei välity) tekemä Juha Vainio - Sellaista elämä on on haastatteluihin perustuva elämäkertateos, jossa kerrotaan Juha Vainion elämästä lapsuusvuosista kuolemaan saakka. 

Teokseen on haastateltu useita henkilöitä: Vainion perhettä ja ystäväpiiriä, joista osa on julkkiksia, kuten Vesa-Matti Loiri tai Hector. Vainion lapsista pojat ovat antaneet haastatteluja, etenkin Ilkka Vainio, ja myös Vainion eksän Taina Vainion näkökulmaa kuullaan.

Kirja pyrkii tuomaan esiin kuvaamastaan kohteesta monenlaisia puolia, ja tämän lupauksen kirja sikäli lunastaakin, että esiin ei piirry siloteltua taiteilijakuvausta, vaan moneen kertaan tuodaan esiin paitsi taiteilijan uskomaton sanoittamiskyky myös hänen alkoholiongelmansa ja sen vaikutuksia toisaalta hänen työskentelemiseensä (tätä viitteellisemmin) ja toisaalta hänen perhe-elämäänsä (tätä suoremmin). 

Ehkä osin teoksen haastattelurakenteeseenkin liittyen mukana on paljon toistoa. Kuunneltaessa se ei niinkään haittaa, koska toisto saa asiat jäämään paremmin mieleen. Luettuna tämä piirre rupeaisi todennäköisesti häiritsemään enemmän. Haastattelumateriaalin käsittelemisessä olisi siis ollut editoimisen varaa, ja tosinaan kuulijana miettii, onko tekstiin jätetty esimerkiksi kongruenssivirheitä tahallaan, jotta puhekielimäinen vaikutelma säilyisi, vai onko oikolulukuvaihe kenties ollut turhan nopea.

Teosta kuunnellessa myös herää monin paikoin ajatus, että teoksen on oltava ajalta ennen #metoota, sellaiseen tyyliin ja sellainen määrä "poikien ryyppäämis- ja panojuttuja" vyöryy korviin - vaan ei, kyllä #metoo alkoi vuonna 2017 ja kirja on vuodelta 2018. Tietystikin tekemisen prosessi sijoittuua aina aikaan ennen julkaisuvuotta, eli aika lailla samoista ajankohdista on kyse. Näiden juttujen ihannoiva käsittelytapa tekee kuitenkin teoksesta paikoin yllättävän tunkkaisen ja saa teoksen vaikuttamaan vanhemmalta kuin se onkaan.

Vaikka teos tuo Vainion elämästä esiin myös hyvin epäimartelevia puolia, Vainion musiikkia ja sanoituksia kohtaan ote on ihaileva ja ylistävä. Sellaista elämä on kertaa Vainion tuotannon monipuolisuuden kuuntelijalle, ja vaikka toisto ajoittain häiritseekin, ei kuuntelija lopulta voi kuin nyökytellä sen mukana, että kyllä, Juha Vainio on sanoittajana suvereeni. Täysin uutena tietona itselleni teosta kuunnellessa tuli se, kuinka paljon sanoituksia Vainio on tehnyt muille artisteille. Esimerkiksi Dannyn Tahdon olla sulle hellä, Kikan Sukkula Venukseen ja useat Katri Helenan biisit ovat Juha Vainion kynästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti