perjantai 24. toukokuuta 2019

Juha Siro: Yllämme kaartuva taivas



"Mies tarpoo tomussa kuolleen kengillä."


Like, 2019. 321 s.

Juha Siron romaani Yllämme kaartuva taivas on hieno romaani ihmisyydestä - valheesta, totuudesta ja propagandasta, hyvästä ja pahasta. Romaanissa on kaksi aikatasoa, 1900-luku ja vuosi 2026. Kielellisesti romaani on nautittava ja siinä on useita hienoja kiteytyksiä. Tyylissä on jotakin samaa kuin Raamatun Saarnaajan kirjassa.

1900-luvun aikatason tarinassa päähenkilö on 1920-luvun Berliinissä koulua käyvä poika, joka toisen maailmansodan alkaessa päätyy rintamalle, kuten kaikki nuoret miehet, ja rintamalla hänen tehtävänsä on valokuvata tapahtumia, eli tuottaa propagandaa Saksalle:

"Mitä enemmän valheita toistetaan, mitä enemmän niistä keskustellaan ja niitä puolustetaan, sitä enemmän ne ovat esillä ja alkavat muuttua ihmisten mielissä totuudeksi. Aivan kuin väärennetty taideteos, joka museossa miljoonia kertoja katsottuna muuttuu aidoksi."

Mitä pidemmälle sota etenee, sitä mielipuolisemmaksi ja kaoottisemmaksi sekä todellisuus että propaganda muuttuvat:

"Valtakunnan johtaja kuollut - hän on hengissä. Länsirintama luhistuu - se on murtumaton. Armeijakunta etenee idässä - se perääntyy. Katkeria suurtappioita - loistavia voittoja. Häviöstä tulee väistämätön - lopullinen voitto on käden ulottuvilla. Asetehdasta pommitettu - salainen ihmease kääntää sodan kulun.
        Totuutta ei ole.
        Ja jos onkin, se ei ole totta."

Vuosikymmeniä sodan jälkeen pojasta mieheksi varttuneen päähenkilön mieli toimii samalla tavalla kuin sotaa käyvän valtion propagandakoneisto - ihmisellä on taipumus yrittää muodostaa asioista kokonaiskuva ja toisaalta tehdä kaikesta itselleen miellyttävämpää, tai edes siedettävää:

"Mieleni oli ryhtynyt valehtelemaan minulle: tajusin miten se halusi muuttaa tapahtumia mieleisekseen, muokkasi palapelin paloja parhain päin, että ne sopisivat vaivattomammin yhteen. Ajattelin, etten ollut elämäni aikana tehnyt mitään tärkeää. En ainoatakaan asiaa, jolla olisi ollut merkitystä kenenkään toisen ihmisen kannalta. Minun vuokseni, tai minusta huolimatta, mikään maailmassa ei ollut toisin. Kaikki mitä olin tarkoittanut tai tahtonut olikin vaihtunut johonkin toiseen - muuttunut aivan muuksi."

Sodassa ihmiset ovat kestämisensä ja sietämisensä rajoilla, ja tätä pohtii myös poika: "Miten helvetin kauan tätä voi kestää, poika kysyy. Meidän osaltamme tämä kestää juuri sen minkä mekin, kapteeni sanoo." Kapteenin vastaus pojan pohdintaan avaa aikaikkunan, joka osoittautuukin pojan osalta loppuelämän mittaiseksi. Sota ja kauheudet eivät pääty viimeisiin tykinlaukauksiin, vaan kauhu ja syyllisyys seuraavat ihmistä koko elämän - ja sitä kestää juuri niin kauan kuin minkä ihminenkin.

Millaisia vaihtoehtoja kaiken kestämisessä siis on? Sodan jälkeen poika kohtaa Berliinissä entisen opettajansa, herra Spahlin, ja heidän keskustelussaan herra Spahl toteaa pojalle, että sodanjälkeisessä tilanteessa, kaikkien kauhujen kokemisen ja niihin osallistumisen jälkeen ihmiselle ei ole jätetty kuin yksi ainoa mahdollisuus, "Kuolla tai muuttua aivan eri ihmisiksi". Ihmisellä ei ole velvoitetta olla se, joka hän on ollut. Joskus se ei enää ole edes mahdollisuus.

Romaanin toisella aikatasolla, vuodessa 2026, eletään jonkinlaisessa tulevaisuusdystopiassa. Tapahtumat sijoittuvat aavikolle, ei-minnekään tai minne tahansa, maisemaan, joka vaikuttaa Lähi-idältä. Sota on runnellut maiseman. Nykyhetkestä katsottuna aika voisi olla jokin isisinjälkeinen hetki - aavikolla elää irrallisia ihmisiä pakolaisina tai matkalla ei-minnekään, ja matkalla voi kohdata erilaisia ideologioita edustavia yksilöitä tai ryhmittymiä, valtaa ja väkivaltaa.

Vuoden 2026 päähenkilö on Aviel, joka omalla tavallaan pyrkii yllä kuvatussa todellisuudessa kohti päämääräänsä, kohti hyvää, mutta "Miten helposti kaikki käy, joku saattaa tuhota elämänsä ja tulevaisuutensa vuosien mittaan - joskus siihen riittää väärä paikka ja aika, muutama piinaava minuutti". Aivan kuten 1900-luvun aikatasolla on sotaa ja propagandaa, samat ilmiöt toistuvat vuonna 2026, mutta vain aikansa versioina. Kun 1900-luvun poika kysyy, "miten helvetin kauan tätä voi kestää", yhtä lailla Aviel pohtii samaa asiaa vuonna 2026. Aika kiertää, mikään ei syvimmiltään muutu. Ja kun pahaa tapahtuu, "Hänen oma mielensä on kuin atomeksi räjähtänyt peili, josta ei voi enää koskaan katsoa kuvaansa" - siis mahdollisuus on "Kuolla tai muuttua aivan eri ihmisiksi".

"Puskutraktorit ja lapiomiesten ryhmät liikkuvat raivaustöissä. Auto ohittaa raunioista kaivetun naisen ruumiin, joka makaa kadulla tuhkan ja mustaksi kuivuneen veren peitossa. Aviel ajattelee miten helvetissä maailmanlopun saattaa ikinä siivota."

Vaikka Yllämme kaartuva taivas kertoo pahuudesta, yhtä lailla se kertoo hyvyydestä. Tulevaisuuden aikatasolla Caberl-niminen henkilöhahmo pohtii Jumalasta näin: "Ei häntä voi vapauttaa pahasta, hänessä on läsnä kaikki mikä meissäkin. Jumalassa yhdistyy tuomio ja armo, hän pitää ne yhdessä, muuten maailma jakautuisi valon ja pimeyden valtakunniksi. Paholainen on Jumalan varjo, ja Jumala paholaisen. Toista ei ole ilman toista." Romaanissa kuvaus pätee myös henkilöhahmojen kohdalla. Kaikissa hahmoissa on syvyyttä, läsnä niin hyvä kuin pahakin.

Mahdollisuuksiksi pahuuden kokemuksista ja teoista selviämiseen, tai pikemminkin kykyyn jatkaa elämää, romaani antaa siis ihmiselle yhdeksi vaihtoehdoksi muuksi muuttumisen. Menneisyys tekoineeen ja kokemuksineen on mikä on. Myös arjen rooli nostetaan esiin: "Olipa se hyvä tai huono asia, arkielämä lakaisee maton alle asiat, jotka eivät enää muuksi muutu." Yksi tapa on myös kirjoittaminen: "Alkuperäiseen ei voi palata, Maria sanoi. Mutta kirjoittaa voi kuten haluaa, tulos on aina yhtä oikea." Kirjoittaminenkin siis näyttäytyy yhtenä muuttumisen ja suhtautumisen tienä: asiat itsessään ovat mitä ovat, mutta väärin ei voi kirjoittaa.

Kuitenkin romaanissa on vahvasti läsnä toivo ja mahdollisuus hyvään. Eräs henkilöhahmoista toteaa: "Kaikki hyvä ihmisten kesken alkaa tuntemattomille puhumisesta." Ajatuksiaherättävä lausahdus. Ja
miksi ihminen tekee pyyteettömiä hyviä tekoja? "Tarvitsen toivoa - -. Aivan yhtä lailla kuin sinäkin. Näinä aikoina maailma pysyy pystyssä vain pienten ja katoavien tekojen varassa."

Yllämme kaartuva taivas on romaani, jonka syvyys jää vaikuttamaan pitkään lukemisen jälkeenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti