maanantai 19. kesäkuuta 2017

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli



"Oli suuri onni, että annoit myös virtsanäytteen."


Like 2016. 300 s.

Antti Tuomaisen teos Mies joka kuoli on sekä dekkari että absurdin humoristinen teos. Päähenkilö on 37-vuotias sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaa Haminasta. Kaikki muuttuu tarinan ensimmäisenä päivänä, jolloin päähenkilö saa kuolemantuomion: hän on lääkärissä selvittämässä omituisten oireidensa syytä ja saa kuulla tulleensa myrkytetyksi. Toivoa ei ole, joten Jaakko päättää alkaa elää tai kuolla kuin ensimmäistä tai viimeistä päiväänsä.

Romaani on tyyliltään äärimmäisen lakonista ja selittelemätöntä, olipa kyse juonenkulusta, henkilökuvauksesta tai ilmaisusta ylipäätään. Ratkaisu toimii hienosti:

"On keskipäivä, aurinko on kutakuinkin niin korkealla kuin se Suomessa voi olla. Se tarkoittaa sitä, että minä näen tämän kaupungin kirkkaammin kuin koskaan ennen. Kuolen tänne, tämä on kuolinkaupunkini. Sanassa ei ole samaa kaikua ja ylpeyttä kuin siinä, kun ihminen ilmoittaa synnyinkaupungistaan."

Päähenkilö ryhtyy selvittämään myrkyttäjäänsä ja samalla paljastuu, ettei hänen elämässään mikään olekaan niin hyvin, kuin hän on kuvitellut. Kesäisen Haminan pikkukaupunki-imagon takaa paljastuu jos jonkinlaisia juonitteluja ja juonittelijoita, sienibisnes ei olekaan niin siloista kuin mihin Jaakko on tottunut eikä parisuhdekaan ole sellainen kuin miltä se vielä eilispäivänä vaikutti.

"Kaikki haluavat pitää hieman etäisyyttä mieheen, jonka seurassa tulee jatkuvasti yllätetyksi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti