Saul Black: Tappamisen pitkä oppimäärä

"Kun Rowena Cooper astui ulos lämpimästä, keksintuoksuisesta keittiöstään ja näki kaksi miestä seisomassa eteisessään lumi saappaiden reunoilta sulaen, hän tiesi tarkalleen, mitä se oli: hänen vikansa."

Like 2015. Suom. Elina Koskelin. Alkuteos The Killing Lessons, 2015. 445 s.

Saul Blackin dekkari Tappamisen pitkä oppimäärä on koukuttava ja mukaansatempaava dekkari, joka tekee mieli lukea yhdeltä istumalta. Tarinaa kerrotaan niin poliisin, rikollisten kuin uhrienkin näkökulmasta. Poliisipäähenkilönä romaanissa on Valerie, joka tuntuu jokseenkin naispuoliselta vastineelta Jo Nesbøn Harry Holelle: Valerie tekee liikaa töitä, juo ja polttaa liikaa ("Joku oli sanonut hänelle kauan sitten: Kun olet antanut savukkeille luvan tappaa sinut, ne pysyvät kanssasi hyvinä ja huonoina aikoina. Ne ovat aina rinnallasi.") ja töissä hän ajautuu vaistonsa johtamana jamesbondmaisiin tilanteisiin ja suorituksiin. Tappamisen pitkän oppimäärän rikos, sarjamurha, on ollut auki kolme vuotta, koska tekijöiden jäljille ei tunnuta pääsevän, mikä luonnollisestikin syö Valerieta. Liäski mukana on dekkareille ominaisesti myös ihmissuhdekiekuroita.

Rikollisten näkökulma tuntuu uskottavasti psykologisoidulta, ja sitä syvennetään pikkuhiljaa. Pakkomielteen ja riippuvuuden kuvaus on tarkkaa:

"Pidättelyn ja periksi antamisen välissä oli hetken tasapaino. Sitä hetkeä piti odottaa ja venyttää sitten mahdollisimman pitkään, sillä sille antautuminen oli kaikkein suloisinta, suloisuus kulki joka solun läpi niin, että kaikista liikkeistä tuli täydellisiä, kaikessa itsessä tuli täydellistä, sormenjäljistä silmäripsiin, ja suuri osa uupumuksesta yksinkertaisesti putosi harteilta kuin lahonnut haarniska, vapauttavasti."

Uhrien näkökulma tulee esiin usean henkilön edustamana, ja taas kuvaus on tarkkaa, kuten esimerkiksi tässä katkelmassa, joka kuvaa raiskausta edeltävää sieppausta:

"Hän tajusi kuin ensi kerran, että tätä oli tapahtunut naisille alusta asti, hän näki väläyksen miljardeista elävistä ja kuolleista, korvennetusta sisarkunnasta, joka saattoi vain katsella, joka ei voinut tarjota hänelle mitään muuta kuin sen, että tämä olisi hänen oma uniikki versionsa historiallisesta vakiosta, hänen raiskauksensa, hänen kuolemansa."

Sieppausta edeltäviä tapahtumia kertoja kommentoi ironisesti:

"'Voi vittu', punatukkainen mies puuskahti. 'Se on hän'.
'Mitä?'
'Se on se kahvilan tyttö. -- Tyttö on yksi tarjoilijoista.'
Claudia oli nähnyt toisen mihen vain vilaukselta. Ei ollut tunnistanut tätä. Jos mies oli ollut Feastissa, hän ei ollut tätä huomannut.
Mutta maailma on täynnä naisia, jotka eivät huomanneet heitä huomanneita miehiä."

Dekkarin juonikuvion ydin siis rakentuu sarjamurhaarien- ja raiskaajien jahtaamiseen, mutta paitsi, että Tappamisen pitkä oppimäärä onnistuu olemaan intensiivinen ja varsin nopeatempoinen juoneltaan, se sisältää myös henkilöhahmojen sisäistä pohdintaa yleisinhimillisistä, koskettavista seikoista, kuten...

...surusta:

"Petollista surussa oli se, että se meni ohi. Petollista surussa oli se, että kun joku rakas kuoli, sitä kärsi, sitä kävi alamaailmassa, sitä löysi omat rajansa pikkutuntien pimeydessä, ja lopulta (koska sitoumus elämään jätti varjoon kaiken muun) sitä tajusi, että rajalla käyminen riitti. Hitaasti sitä nosti päänsä. Alkoi katsella ympärilleen. Näki, että maailma ujuttautui pikkuhiljaa takaisin pilvumuodostelmien ja tuoteselosteiden kautta. Sitä ymmärsi, että maailma riitti edelleen. Ymmärsi, että elämisen halu oli hyväntahtoisen ovela. Sitä alkoi päästä pahimman yli. Muuttuneena, menetyksen suurentamana ja syventämänä, mutta sitä hyväksyi uudistetun sopimuksen. Tiesi jatkavansa. Huomasi, ettei tämä tapaus ollutkaan loppujen lopuksi käynyt kuolemaksi."

...luovuttamisesta:

"Kuusi päivää oli kulunut. Hän ei ollut tuonut kirjoja luettavaksi. Lukeminen oli jäänyt kirjoittamisen myötä. Lukeminen ja kirjoittaminen olivat todisteita siitä, että ihminen oli edelleen kiinnostunut maailmasta, edelleen utelias, että ihminen edelleen välitti. Sen sijaan hän katseli lunta. Hän makasi sohvalla. Hän antoi elämänsä kutistua yksinkertaisiksi toimiksi. Hän hakkasi pinon puita. Hän söi tölkkimuonaa. Hän piti tulen kamiinassa. Hänen mieltään pyöritti unelias varjokoneisto."

...ja pelosta:

"Hän hymyili uudelleen. Uusi yhtälö: kaikki pelko oli perimmiltään kuolemanpelkoa. Kun tiesi olevansa kuolemaisillaan, ei ollut enää mitään pelättävää. Se antoi viimeisen, upean lahjan: rajattoman rohkeuden."