"On toivottoman harmaa päivä."
Johnny Kniga 2014 [niteessä ei lue painovuotta]. Suom. Otto Lappalainen. Alkuteos Torka aldrik tårar utan handskar - 2. Sjukdomen, 2013. 300 s.
Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian toinen osa, Sairaus, on ahdistavaa luettavaa - kuten nimestäkin voi päätellä. Ensimmäisestä osasta tutuksi tulleista henkilöhahmoista toisessa osassa keskitytään Benjaminin ja Rasmuksen suhteeseen, mutta mukana ovat myös Raine, Lars-Åke, Seppo, Paul ja Bengt.
HIV, tai HTLV-III, tuntuu olevan jatkuvasti esillä niin mediassa kuin homomiesten välisissä suhteissakin. Media demonisoi viruksen ja sen kantajat, ja lainatut äänenpainot ja otsikot ovat kuin suoraan natsi-Saksasta; tuntuu vaikealta uskoa, että kyseessä on (vain) kolmenkymmenen vuoden takainen Ruotsi.
Yhteiskunnan tasolla Gardell kuvaa suhtautumista homoseksuaalisuuteen, homoihin ja HIV:hen, ja mukana on myös uskonnon ja uskonnollisen yhteisön näkökulma, sillä toinen päähenkilöistä, Benjamin, on jehova. Syvimmiltään romaanissa on kuitenkin kysymys rakkaudesta, oikeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Gardell kuvaa myös erilaisia kaapista ulos tulemisia ja kaksoielämän identiteettikriisiä, joista jälkimmäistä havainnollistetaan eritoten Benjaminin hahmon kautta: "On kaksi Benjaminia. Jotka eivät voi kohdata toisiaan koskaan. Tällaisena asia ei voi jatkua. Hänen on keksittävä keino lopettaakseen valehtelemisen, itselleen ja kaikille muille, hän ei vain tiedä miten."
Romaanissa on myös runsaasti takaumia, joten pelkkää sairautta ja sairastamista osa ei nimestään huolimatta kuvaa. Takaumat eivät kuitenkaan lainkaan helpota tai kevennä lukukokemusta, koska lukijalla on jo tieto, minne tai mitä kohti romaanihenkilöiden elämä kulkee.
Sairaus on romaani, jonka lukemista ei voi jättää kesken, vaikka romaanin maailman ahdistavuudesta johtuen välillä tekisikin mieli. Trilogian kolmas osa, Kuolema, ilmestyy syksyllä 2014. Toivottavasti sitä ei tehdä hirvittävällä kiireellä, sillä toiseen osaan oli jäänyt muutama tökerö verbivirhe. Gardell vaihtelee moduksia ja tempuksia virkkeiden sisälläkin, joten suomentajan pitää varmasti olla varsin skarppina, mutta esimerkiksi virke tyyliin "Lars-Åken pahin painajainen on, jos se haaskalintu Peter Bratt oli [--> olisi] kysynyt asiaa häneltä, joutua osalliseksi esimerkiksi auto-onnettomuuteen --" saa lukijan irvistelemään.
Muutamista tällaisista kohdista huolimatta romaani on monella tasolla niin koskettava, että sen lukeminen kuivin silmin on täysin mahdotonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti