Johanna Aatsalo: 2784 päivää

 

WSOY 2025. Lukija Johanna Aatsalo. Äänikirjana Storytelin kautta, 10 h 2 min.

Johanna Aatsalon omaelämäkerrallinen tietokirja 2784 päivää kertoo elämästä alkoholistin puolisona. Teos etenee kronologisesti rakastumisesta häihin, yhteiselämään ja sen päättymiseen. Tarinasta välittyy tunteiden, kokemusten ja eletyn todellisuuden ristiriitaisuus. Jos ulkopuolelta katsottuna on helppoa sanoa, eroa ja jätä se, elä omaa elämääsi, tämän teoksen lukemisen tai kuuntelemisen jälkeen ymmärtää ehkä paremmin, millainen sairaus alkoholismi on ja kuinka tuhoisa se on myös alkoholistin läheisille.

Jo heti Johannan ja "J:n" rakkaustarinan alussa taivaalla on pilviä, joista voisi lukea taivaan merkit: yhteinen ulkomaanmatka päättyy miehen viskikänneihin hotellihuoneessa ja sen jännittämiseen, onko mies lentokunnossa kotiinpaluuta ajatellen tai jos kokee olevansa, pääsetetäänkö hänet koneeseen. Hääpäivän aamunakin Johanna saa pestä pissat pois hääpuvussa edellisenä iltana sammuneen miehen housuista, jotta alttarille voidaan kävellä - jos mies on siinä kunnossa. Tunteet ja hyvät hetket kuitenkin vievät, ja pari lipuu aviolitton satamaan. Alkoholismi kuitenkin kiristää otettaan miehestä ja ryyppyputket pahenevat ja tihenevät. Häpeän tunteen kuvaus välittyy teoksesta vahvasti - ja se, että häpeä johtaa salailuun, ja niin kauan kuin salaillaan ja hävetään, mahdollisestaan juomista.

2784 päivää on tarkka tapauskertomus sairauden pahenemisesta ja siitä, miltä paheneminen näyttää, tuntuu ja millä sanoilla sitä voi kuvata. Teos on myös kuvaus erilaisista alkoholismin hoitometodeista ja -laitoksista ja teos näyttää myös vertaistuen voiman. 2784 päivää onkin teos, joka lähes jokaisen suomalaisen kannattaisi lukea - jokaisen elämänpiirissä kun todennäköisesti on alkoholisti, sen verran yleisestä ongelmasta tästä Suomessa on kyse.   

Keserédes komediák: Walking Mad, Cacti, 5 tangó @ Unkarin valtionooppera, Budapest

Unkarin valtionooppera Andrássy útilla on vastaremointoitu - no sehän oli nähtävä. Joskus vuosia sitten olen osatnut neljännen parven halvimman lipun Wágnerin Parsifaliin, ja huh mikä kipuaminen jyrkkiä portaita pitkin sinne piippuhyllykatsomoon olikaan. Lipun hinta oli tosin nelisen euroa, että kyllä sillä sitten kiipesikin useamman väliajan verran ylös ja alas. Kokemus oli tuolloinkin huima, ja jo tuolloin kulta, marmori ja hieman kulahtanut punainen sametti tekivät estetiikallaan kerrassaan keisarillisen vaikutuksen.

 

Mutta nyt kaikki oli aivan priimaa. Kulta kimalsi, kattomaalaukset hohtivat, sametti leimusi ja marmori kiilsi. Tällä kertaa paikkamme olivat permannolla, ja permantolippu tähän kolmesta esityksestä koostuneeseen nykytanssikokonaisuuteen maksoi hiukan alle 70 euroa.

 

Ensimmäinen kokonaisuuden osa oli nimeltään Walking Mad, ja sen tunnelma oli ahdistava. Näyttämöllä oli lavasteena korkea lauta-aita, jota kierrettiin, johon välillä aukesi ovi, joka saattoi kaatua, joka ylitettiin ja joka välillä taittui nurkaksi, joka supistui kasaan. Tanssijat olivat pukeutuneet vanhanaikaisiksi nuoriksi katupojiksi, mukana oli pari naista erivärisissä mekoissa. Jossain kohdin mietin, kuvaako kohtaus raiskausta - mikään keveä tämä ensimmäinen ei siis ollut.

Toinen esityksistä, Cacti, oli abstraktein, symbolisin, ilottelevin, modernein ja sekopäisin. Lavalla oli runsaasti näyttelijöitä, esitykseen kuului metatason kommentoiva ironinen kertojanääni, hienoa valojenkäyttöä ja esityksen nimenkin mukaisesti kaktuksia. 

Kahden osan jälkeen oli väliaika, ja väliaikatilat olivat aivan yhtä prameat kuin salikin.

 

Väliajan jälkeen oli kolmannen osion, 5 tangón vuoro.  Osio oli ehkä perinteisin. Tangosta nähtiin erilaisia nykytanssivariaatioita sekä pääparin esittämänä että usean tanssijan koreografiana. Jollakin lailla tästä esityksestä tuli mieleeni flamenco - ehkä vain osion värimaailma loi assosiaation.

Kansatieteellinen museo ja Unkarin musiikkitalo, Budapest

Budapestiin Városligetin puistoon  on syntynyt upeaa uutta arkkitehtuuria - Kansatieteellinen museo (2022) ja Unkarin musiikkitalo (2021). 

 

Kansatieteellinen museo 

Kansatieteellisen museon rakennus sijaitsee valtakatu Dózsa György útin varrella. Rakennus näyttää valtavalta skeittirampilta, jolla on viherkatto. 

Katolla saa kävellä vapaasti ja "skeittirampin päädyt" kohoavat sen verran korkealle, että niiltä avautuu hienoja kaupunkimaisemia. 

"Rampin keskellä" on oivaltava rakennelma: ikään kuin ruostuneen laivan keula, joka on juuttunut jäihin - kuin naparetkeilijöíllä konsanaan. Jäät on rakennettu nupulakivisistä laatoista, jotka ikään kuin murtuvat ja ovat lomittain laivan keulassa. 

Wau mitä wau-arkkitehtuuria! 

 

Unkarin musiikkitalo

Dózsa György útilta päin katsottuna Kansatieteellisen museon takana keskemmällä Városligetin puistossa hieman puiden siimeksessä sijaitsee Magyar Zene Haza, Unkarin musiikkitalo. Rakennuksen on suunnitellut japanilainen arkkitehti Sou Fujimoto, ja Wikipedian mukaan rakennuksen hintalapuksi tuli 25 miljardia (valuuttaa ei mainita, mutta olettaisin kyseessa olevan forintit, eli euroissa Forexin laskurin kautta pyöräytettynä ehkäpä noin 60 miljoonaa). 

Rakennus on upea! Se sulautuu puistoon niin kuin se olisi ollut siellä aina, ja samanaikaisesti se sekä maastoutuu maisemaan että erottautuu siitä. 

 

Rakennuksen katon alapuoli on täynnä kultaisia pieniä muotoonleikattuja metallinpaloja, jotka näyttävät lehdiltä, tähdiltä tai linnuilta.
 

Kattoon on puhkottu reikiä, joista puut kasvavat läpi.

 

Sekä Unkarin musiikkitalo että Kansatieteellisen museon uusi rakennus osoittavat, että nykyäänkin voidaan rakentaa merkittävää arkkitehtuuria, joka koetaan vaikuttavana sekä nyt että todennäköisesti tulevaisuudessa. Kaiken ei tarvitse olla kustannustehokasta, kertakäyttöistä legopalikkaestetiikkaa.

Manyi - Kulturális Műhely, Budapest

Toinen yöelämän rouheampaa puolta edustava paikka on Manyi. Pimeän porttikongin päässä on muovisuikalein suojattu oviaukko, jonka takaa paljastuu hikinen keikkaluola. Lavalla soittaa joku paikallinen bändi, jonka musiikki on yhdistelmä punkia, folkia, rokkia ja skata. Yleisö tanssii ja tunnelma on riehakas. 

Margit körútilla on jonkin verran väkeä liikkeellä. Selvästikin II kaupunginosan poliittinen työ yöelämän puolesta on tuottanut tulosta - jos rouheutta mahdollistetaan, sitä syntyy. Silmiinpistävää on kuitenkin myös se, että vaikka ihmiset juhlivat, juopottelevat ja jointtikin tuoksuu, aivan sekaisin olevat ihmiset puuttuvat katukuvasta. Jokin on siis eri tavoin kuin esimerkiksi Helsingissä. 

Dugattyús, Budapest

Budapestissa Budan puolella sijaitsevaa II kaupunginosaa on kehitetty viime aikoina yöelämää tihkuvaksi seuduksi. Yksi ilmentymä tästä on Bauhaus-arkkitehtuuria edustavassa rakennuksessa sijaitseva Dugattyús, joka varmasti on monenmoisia asioita kellonajasta, päivästä ja tapahtumasta riippuen, mutta sinä iltana, kun me pistäydyimme siellä, tunnelma oli samankaltainen kuin Jyväskylän Vakiopaineessa: sisustus oli kouluista tuttuja puisia tuoleja, pöydät värikkäitä, vj ja dj olivat viritelleet levyt ja videot valmiiksi illan settiä varten ja pöydät olivat täynnä keskustelevia ihmisiä. Baaritiskin vierestä nousivat kierreportaat - ja jos ne käveli ylös asti, päätyi umpikujaan. Aika moni kokeili, josko portaiden päästä löytyisi lisää pöytiä. 

Dugattyús on viihtyisä ja rento hipsteribaari, ja varmasti paljon muutakin. Ehkäpä Margit körútin varrella on nykyisin sitä samaa rouheutta, jota rauniobaarit Szimpla (edelleen olemassa) ja West-Balkan edustivat parikymmentä vuotta sitten. Onko Pestin puolen gentrifikaatio jo siinä vaiheessa, että kaupunki todellakin alkaa muistuttaa enemmän Wieniä kuin itseään? Ovatko VII ja VIII kaupunginosat muuttuneet krääsän ja ylihintaisten syöttölöiden ja juottoloiden turistisaarekkeiksi? Jaa-a, jonkinlaista muutosta on ilmassa.

Zsuzsa Péreli: Beyond the Visible @ Műcsarnok, Budapest

Sankarten aukion laidalla sijaitsevassa Budapestin Taidehallissa on esillä tekstiilitaiteilija Zsuzsa Pérelin vaikuttava näyttely Beyond the Visible. Näyttelyssä on usealla tekniikalla luotua tyyleittäin tai teemoittain ryhmiteltyä taidetta. Pérelin näyttelyssä katsojalle tulee selväksi, mikä ero on käsityöläisellä ja taiteilijalla: molemmat voivat olla taitavia, mutta taiteilijan töissä on jotain enemmän kuin pintataso. Ja Pérelin töissä todellakin on. Seuraavassa joitain poimintoja näyttelystä.

Useissa töissä tyhjällä tilalla luodaan merkityksiä. Yksi näyttelyn vaikuttavimmista tällaisista töistä on Poor Angel (alla sekä koko teos että lähempi kuva enkelistä).

Enkeli on ikään kuin ristiinnaulittu maan ja taivaan välille, ja kaupunkimaisema hänen alapuolellaan näyttää harmaalta, toivottomalta ja tuhoutuneelta. Teoksen tunnelma on erittäin voimakas.

 Näyttelyssä on useita voimakastunnelmaisia teoksia, jotka muistuttavat seepianvärisiä vanhoja valokuvia. Yksi tällainen työ on To Commemorate the Years of Service, jossa mies sulautuu kuvan taustaan sekä värien että kuvioiden puolesta: hänen taustallaan kasvaa puu, jonka lehdet muuttuvat leimuaviksi liekeiksi, ja liekeiksi muuttuvat myös kunniamitalit takin rintamuksessa. Takki sulautuu vuoristoon, jossa vuorten rinteillä näkyy raunioituneita kyliä tummine ikkuna-aukkoineen - tummine kuin miehen silmät.

 

Vielä yhtenä nostona näyttelystä voisi ottaa teoksen nimeltä Amnesia. Amnesia on ripustettu näyttelyyn eri tavalla kuin muut teokset. Siinä missä muut teokset roikkuvat näyttelytilan seinillä, Amnesia on kehystetty siten, että katsoja pääsee taulun kummallekin puolelle. Teos on siis kaksipuolinen ja näyttää tältä:

 

Kohtaammeko toisemme? Näemmekö toisemme? Mitä on muisti, mitä unohdus? Millä tavoin olemme olemassa ja millä tavoin hiivumme pois, haihdumme, katoamme? Millaiset ovat juuremme, menneisyytemme? Teos herättää pohtimaan useita inhimilliseen olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. 

 

Széchenyin kylpylä, Budapest

Budapestin kuuluisista kylpylöistä Budan puolella sijaitseva Gellértin kylpylä meni remonttiin syksyllä 2025, mikä varmasti lisää ruuhkaa Városligetin puistossa Pestin puolella sijaitsevassa Széchenyin kylpylässä. Varhaisina lintuina olimme liikkeellä heti perjantaiaamusta, ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. 

Kylpyläkäynti on varsin hintava. Valitsimme keskihintaisen vaihtoehdon eli yksityisen pienen pukuhuoneen, jonne tavarat sai jättää. Tällainen sisäänpääsy maksoi himpun vaille 40 euroa, ja lisäksi meidän piti käydä pyyheostoksilla (18 euroa) - ja kylpylässä oli myös vaatimus liukastumisvaaraan vedoten käyttää lipokkaita, mutta onnistuin livahtamaan sisään ilman tämänkin ostoksen tekemistä. Varsin suolaisista hinnoista puhutaan. Toki sisäänpääsyssä olisi voinut valita edullisemman hinnan, jossa vaatteet vaihdetaan pienessä pukuhuoneessa, mutta tavarat laitetaan säilöön lokeroon ja sitten lähtiessä taas roudataan omaisuus pieneen pukuhuoneeseen pukeutumista varten. 

Lokakuun viileässä aamussa kylpyläkokemus oli kuitenkin aivan ihana. Toinen lämpimistä ulkoaltaista oli remontissa, mutta toinen oli auki. Aamun ja aamupäivän ihmismäärässä se oli riittävä, mutta puolillepäivin tultaessa ruuhka alkoi altaassa olla melkoinen. Ulkona oli muis ihan oikeaan uimiseen tarkoitettu rata-allas, mutta sen suhteen kuri oli kova: ilman uimahattua altaaseen ei ollut mitään asiaa.

Sisätilojen istuskelualtaat erilämpöisine vesineen olivat käytössä, lisäksi myös saunaosasto. Kaikkein parasta Széchenyissä on kuitenkin ikoninen lämmin ulkoallas, jossa voisi viettää aikaa vaikka shakkia pelaten.  

Jos rahasta ei ole tiukkaa, lillumishetki Széchenyissä rentouttaa ihanasti. Voisin kuitenkin kuvitella, että mieltäkohottavamman kylpemishetken voisi saavuttaa jossakin toisessa kolkassa Unkaria, kylpylässä, joka ei olisi aivan näin turistien ruuhkauttama ja hinnoiltaan yhtä huima.

Aamupäivän lotraamisen jälkeen oli ihanaa kuljeskella Városligetin puistossa isojen puiden alla ja ihmetellä alkusyksyn ruskaa. Puistossa on myös useita erilaisia ravintoloita. Uidessa ja kylpiessä tulee aina nälkä, ja ihan parasta on kunnon mättöruoka. Meidän valintamme oli klassikkoannos uppopaistettua juustoa, majoneesia ja ranet oluttuopin kera. Puistossa olisi ollut mahdollisuus syödä myös toista uppopaistettua unkarilaista herkkua, nimittäin lángosia, mutta sen säästimme myöhemmälle.