Marsipaania - Slovenialaista nykyrunoutta

Mansarda 2009. Suom. & toim. Kari Klemelä ja Jouni Inkala. 174 s.

On kiinnostavaa tutustua itselle tuntemattomien kielialueiden kirjallisuuteen, ja tässä tarkoituksessa Marsipaania-runoantologia on oivallinen ikkuna slovenialaiseen nykyrunouteen. "Nykyrunous" tässä suomennoskokoelmassa tarkoittaa 1900-luvulla syntyneiden runoilijoiden tuotantoa, ja kokoelma esittelee kaksitoista runoilijaa. Suomentajien alkupuheessa runpoilijarajaus perustellaan sillä, että kokoelmaan on valittu siten, että "mukana ovat kaikki Suomessa vierailleet slovenialaiset runoilijat (kokoelma on painettu vuonna 2009 ja rajaus ei ota lukuun kahta runoilijaa, joiden tuotannosta on julkaistu erillinen kokoelma).

Iztok Osojnikin (s. 1951) runoista moni on kriittinen ja otteeltaan (itse)ironinen. Hänen runoissaan seikkailee henkilö nimeltä Herra Tänään. Herra Tänään on usein tekemisissä kirjallisuuden ja kulttuurin kanssa. Runossa nimeltä Lehdistötilaisuus Herra Tänään osallistuu lehdistötilaisuuteen, jossa esitellään runoja, "-- kahden suuren ja yhden vähemmän suuren / maailmankuulun runoilijan valittuja runoja". Herra Tänään tarkkailee tilaisuuden kulkua ja tunnelmaa ja päätyy pohtimaan runouden merkitystä, joksi hän tilaisuuden perusteella havaitsee sen, että se on "-- Tulla esitellyksi / jonkin maalaiskaupungin pikku kirjakaupassa. / Harmaana syyspäivänä, / odoteltaessa kahvia". 

Toinen kirjallisuuteen, runouteen ja eritoten kääntämiseen kantaa ottava runo Osojnikilta on Kuuluisan henkilön käännös. Jo runon nimi kertoo näkökulman, mutta sisältö ottaa kantaa kääntämisen vaikeuteen - tai helppouteen:

Herra Tänään, vähäpätöinen runoilija,

Anatolaista, laski kirjan kädestään

ja sanoi:

Olette onnellisessa asemassa, koska ette ole 

aiemmin tunteneet Kaldasianin runoutta

(samaa on sanottava Ashburysta).

Sillä näiden käännösten perusteella 

ette saa koskaan tietääkään,

mistä te onnettomat olette jääneet paitsi.

Tone Škrajenecin (s. 1953) runoissa on kiinnostavia vastakkainasetteluja ja rinnastuksia. Esimerkiksi runo haavat käsittelee elämän jättämieä jälkiä ja kyvyttömyyttä puhua niistä, kyvyttömyyttä kohdata. Tässä runossa "kävelen päällystettyä tietä. / edessäni on rauha, / takanani traktori". Kuten lainatuista säkeistä ja runon nimestä huomaa, Škrajenec käyttää vain pieniä kirjaimia.

Marsipaania-kokoelman runoilijaesittylyissä Aleš Štegerin (s. 1973) todetaan kuuluvan Slovenian nuoren runoilijapolven merkittävimpiin edustajiin. Štegerin runoista minua eniten koskettavat Pähkinä ja Peruna. 

Pähkinä-runossa puhutellaan sinää, joka "Olet jäänyt tyhjin käsin ja käsissäsi on pähkinä." Runo rakentuu paradokseille ja metamorfoosille, jossa sinän ja pähkinän rajat sekoittuvat. Peruna puolestaan alkaa säkein "Peruna muistaa mullan paremmin kuin sen nostanut viljelijä / painajaisensa". Sitten siirrytään taas sinutteluun: "Hänen otsansa kesannosta sinä synnyt ja syöt hänen perunansa / uudelleen." Runon lopussa "Meitä erottavat vuosisadat haihtuivat nopeammin kuin / koloradokuoriainen ryömii esiin. / Sen aika on vasta alkamassa, ja sinulla on aina vähemmän perunaa". Štegerin runokuvat ovat yllättäviä, raikkaita ja osuvia. 

Eduskunta III @ Ryhmäteatteri, Helsinki

Ryhmäteatterin Eduskunta-trilogia on tullut päätösosaansa. Susanna Kuparisen ohjaama trilogia edustaa dokumentaarista teatteria, jossa aihe on poimittu todellisuudesta, ympäröivästä yhteiskunnasta, ja repliikit poliitikkojen ja byrokraattien puheista ja papereista. Dokumentaarisen teatterin ideana on paljastaa katsojalle yhteiskunnallisia epäkohtia ja ottaa kantaa asioihin, joiden katsotaan olevan väärin ja joihin kaivataan muutosta. Teatterin etuna on se, että teatteri voi mahdollistaa vaikeiden ja tylisltä kuulostavien asioiden esittämisen siten, että katsoja ymmärtää asiat ja kiinnostuu niistä. Näin kävi minulle, kun kävin katsomassa trilogian keskimmäisen osan, Eduskunta II -näytelmän, ja tällaisin innostunein odotuksin ostin lipun myös Eduskunta III -näytelmään.

Eduskunta III -näytelmässä on kuitenkin muutama iso mutta. Katsojan näkjökulmasta jää sellainen olo, että näytelmän punaista lankaa ei ole mietitty ihan loppuun saakka - tai sitten sen voi tiivistää yhteen sanaan: talouskuri. Talouskuri on kuitenkin punaiseksi langaksi liian laaja, näkökulmaa olisi pitänyt rajata tarkemmin. Näytelmää katsoessa tuli sellainen olo, että tekijät haluavat nyt sanoa kaiken sen, mitä vielä on sanottavana ja mitä trilogiaan saa mahtumaan, vielä kun ehtii. Käsitellään Kreikan kriisi, Suomen eduskuntavaalit, Stubb ja Sipilä, Urpilaisen perintö haparoivalle ja vietävissä olevalle Rinteelle (jonka maneerit on löydetty hienosti! upeaa näyttelijöntyötä!), valtionvarainministeriön valtataistelut, Lex Finlandia, sosiaalihuolto ja Erikan tragedia, teatteriseurueen historia tämän trilogian ja tätä edeltäneen Valtuusto-trilogian parissa... you name it.

Eikä vielä yksin se, että sisältö hamuaa moniaalle, vaan myös se, että teatterin ilmaisukeinoja käytetään niukalti: tekijät vaikuttavat joko rakastuneen oman äänenesä kuulemiseen tai vaikuttuneen laajan materiaalin äärellä niin, että he eivät ole raaskineet karsia rönsyjä pois ja miettiä ilmaisukeinoja sisällön esittämiseen, sillä väliaikoineen kolme ja puoli tuntia kestävässä (!) esityksessä kuullaan pitkästymiseen saakka kertojaäänen monologia tai näyttämöllä olevien roolihahmojen dialogia ilman muita teatterin ilamisukeinoja (okei, on hahmoilla roolivaatteet päällä. näyttämö on valaistu ja esillä on joitakin kalusteita).

Nämä kaksi seikkaa - teeman rajaamattomuus ja ylimitoitetut, vain puheen varaan rakentuvat kohtaukset - tekevät valitettavasti näytelmästä lähinnä uuvuttavan.

Kyllä: on tärkeää ottaa kantaa epäkohtiin ja mukana on myös teatterin keinoja osuvasti hyväkseen käyttäviä kohtauksia sekä huumoria, joka myös naurattaa. Mutta: ikävä kyllä, näytelmän työstäminen on tällä kertaa jäänyt puolitiehen.

Leif Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi

WSOY 1984. 58 s.

Leif Färdingin kokoelman Kuin ihminen kuuntelisi runot ovat lyhyitä ja kuulaita. Kokoelma koostuu kolmesta osiosta, jotka on numeroitu yhdestä kolmeen.

Ensimmäisen osion aloittava runo päättyy säkeisiin "Yksinäinen jumala nojaa kämmeneensä / ja miettii etäistä veljeään". Runo virittää koko kokoelman tunnelman: kysymys on pitkälti yksinäisyydestä ja erillisyydestä, syvimmiltään epätoivosta; ilosta, joka on niin syvää, että se lähenee kuolemaa - "Tämän ilon tyyneys ei puhkea nauruun, / se on haudan ruohoksi tasoittuvaa rauhallisuutta." Hauta ja kuolema ovat muutoinkin vahvasti läsnä, useiden runojen tunnelma viestii etäisyydestä, luovuttamisesta ja lopusta:

Puhun kaukaa, ilma ympärilläni on harmaa kivi,
olen hautakammio itseni muotoisen
käytävän päässä,
niin syvällä ja etäällä asun. Sydämessäni
lepää selkeys kuin syvällä vuoressa veden yö.

Toisen osion runot tapahtuvat sisätilassa, sairaalassa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä - aivan kuin ihmisellä - niin kauan kuin hän on ihminen - ei myöskään ole ulospääsyä itsestään:

Herään ja katson
suoraan vastapäiseen potilaaseen.
Kauhea läpäisee sydämeni,
miten minä kestän tulevat vuodet
ja onko siinä mieltä.
Kaikki suunnitelmani ovat kariutuneet
ja inhimillisen kasvun portaikkoni
roihuaa tulessa.

Tuota ulospääsyä runoissa kuitenkin vahvasti kaivataan, ja niinpä Ihan kuin ihminen kuuntelisi -kokoelmassa toisaalta on paljon luontokuvia. Raja minän ja luonnon välillä on parhaimmillaan olematon:

Rakentaa on kukkia, elää vuodenajat
                        kuin ihonsa
ja niin kuin tuskin tuntuva kevättuuli koskettaa kasvoja
ovi on auki.
                        Löytää lähde,
mielen selkeys koskematon kuin valo.

Färdingin runot koskettavat paljaalla ja antautuneella epätoivollaan, mutta toisaalta paradoksaalisesti myös vapaudellaan.

Sam Mendes: Spectre

Uusimman James Bond -elokuvan Spectren ensi-ilta on ajoitettu halloweeniin ja pyhäinpäivään eikä syyttä, sillä elokuvan alkurymistely lähtee liikkeelle Meksikosta ja kuolleiden päivän juhlinnasta. Suuri osa elokuvasta on taattua Bond-tunnelmaa, mutta sävytettynä yllättävänkin yhteiskunnallisilla ja orwellilaisilla tunnelmilla, sillä tehtävä, jota Bond suorittaa, on kytköksissä tiedustelupalveluiden maailmanlaajuiseen fuusioon ja valvontayhteiskunnan ottamaan digitaaliseen harppaukseen. Yhteiskuntakriittisyys jää kuitenkin sivuosaan, kun elokuvassa keskitytään toimintaan, kuten kuuluukin.

Maisemat ovat hienoja ja puku- ja arkkitehtuuriloisto pääsee oikeuksiinsa kameratyöskentelyssä.

James Bond -elokuvat ovat perinteisestikin hyvin väkivaltaisia toiminnallisine rämistelyineen, näyttävine räjähdyksineen ja lähietäisyydeltä kuvattuine nyrkkitappeluineen, joita nähdään myös Spectressä, mutta Spectressä on myös sellaista väkivaltakuvausta, jota en olisi itse halunnut tällaisessa klassikkoelokuvajatkumossa nähdä: mukana on kidutuskohtaus, jonka äänitehosteet ovat suoraan hammaslääkärikäynniltä ja jonka visualisointia en itse halunnut katsoa.

Kokonaisuudessaan Spectre on kuitenkin hienosti toteutettua viihdettä, josta ehdottomasti nauttii näin pimeimpänä vuodenaikana.

Segovia, Espanja

Segovian kaupunki Espanjassa on vaikuttava päiväretkikohde Madridista, josta ajomatka kestää suuntaansa noin tunnin. Ahtaanpaikankammoisille retkikohde ei kuitenkaan ole suositeltava, sillä väliin osuu vuoristo, jonka läpi ajetaan usean kilometrin verran tunnelissa. Segovialla on pitkä historia, ja kaupungin silmiinpistävin monumentti onkin roomalaisaikana rakennettu akvedukti, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Akveduktin juurella on ravintola, joka on tunnettu paistetuista pikkupossuistaan ja joka on myös maailmanluokan julkimoiden suosiossa.

Akvedukti kulkee osin kaupungin alla, mistä merkkinä ovat katukiveykseen upotetut tunnukset.

Kaupungilla näkyy myös arabihistoria, sillä useat vanhankaupungin taloista on koristeltu ornamentein.

Segovian katedraali puolestaan edustaa pääosin goottilaista tyyliä. Ulkoa katedraali on varsin neutraalin näköinen, mutta sisältä se on yksi vaikuttavimpia kirkollisia rakennuksia, joissa olen käynyt.

Kamerani tehot eivät riitä tallentamaan katedraalin tunnelmaa, mutta ikkunoiden lasimaalaukset ja korkeuksiin kohoava katto sekä rakennuksen keskellä seisovat urut ovat ehdottomasti näkemisen arvoiset.

Espanjalla on pitkä kulttuurihistoria, ja se näkyy kaikkialla Segoviassa niin roomalais- kuin arabivaikutteinakin. Segovian katedraalissa on näytillä useita keskiaikaisia virsikirjoja, jotka ovat hyvin vaikuttavia.

Katedraalin keskiosassa on puinen, yksityiskohtaisin kaiverruksin koristeltu tila, jossa uskonnollisten miesten oli tapana pitää kokouksia. Tilaa ympäröivät tuolit ovat samanlaista nostomallia kuin luentosaleissa, ja kullakin kirkollismiehellä oli vakituinen oma istumapaikkansa. Kokouksien tylsinä hetkinä heillä oli tapana kaiverrella milloin mitäkin tuoliensa alapintaan - joten voidaan sanoa, että ei maailma oikeastaan paljoa ole vuosisadoissa muuttunut.

Segovian linna puolestaan herättänee useimmissa länsimaista populaarikulttuuria tuntevissa näkijöissään kummaa tuttuuden tunnetta - olenko nähnyt tämän aikaisemminkin? Todennäköisesti, sillä Disneylandin linna on rakennettu tämän espanjalaisen esikuvansa mukaan.

Segovia on myös espanjalaisen rahanpainotaidon kehto. Tätä historiaa esittelee rahamuseo Real Casa de Moneda de Segovia.

Museossa on esillä vanhimpia säilyneitä kolikkoja ja se esittelee rahatalouden historiaa aina nykypäivään ja rahan virtualisaatioon asti. Esillä on myös vanhoja rahanpainokoneita, sillä ennen aikaansa museona rakennus palveli rahanpainamona.

Arabialaisen ja länsimaisen kulttuurin rinnakkaiseloa kaupungissa pääsee osuvasti ihailemaan San Antonion fransiskaaniluostarissa, jonka sisäkatot edustavat uskomattoman hienoa puuarkkitehtuuria.

Luostari on edelleen toiminnassa, mutta puuarkkitehtuuri asettaa joitakin rajoja sen käytölle. Esimerkiksi sisäpihaa ei voida pitää avoimena, kuten on tapana, sillä muutoin kattojen puukoristelut kärsisivät kosteudesta. Myöskin kynttilöiden sytyttäminen on tehty varsin moderniksi - sujauttamalla kolikon kynttelikkölaitteeseen saa sähkökynttilän syttymään.

Luostarin ruokaliutilan maalauset puolestaan saisivat Facebookin Taidevandalismi-ryhmäläiset intoutumaan estetiikallaan.

Niin kuin Segovian katedraalissa, myös San Antonion luostarissa on vaikuttava kokoelma keskiaikaisia koodekseja.

Madridin hälyä pakoon kaipaaville Segovia on unelmakohde, varsinkin jos tekee vierailun aikana, joka ei ole kuuminta turistisesonkia, sillä eritoten aasialaisia turisteja myöhäissyksylläkin on runsaasti liikkeellä. Kaupungin tunnelma on kuitenkin meditatiivisen rauhallinen ja maisemat ovat upeat.

Museo Taurino, Madrid

Madridin härkätaisteluareena Ventas on nähtävyys itsessään, vaikka härkätaistelua ei haluaiskaan nähdä. Vaikuttavinta on rakennus itsessään, jossa pääsee kuljeskelemaan niin katsomon kuin itse härkähietikonkin alueelle. Areenan kutsuminen museoksi on monellakin tapaa harhaanjohtavaa - ensinnäkin areenalla järjestetään härkätaisteluja edelleenkin ja toiseksi museon "näyttely" koostuu muutamasta puvusta sekä videosta, museokauppa puolestaan myy varsin samaa turistitavaraa kuin muutkin Madridin vastaavista liikkeistä.

Helsingin kirjamessut 2015

Vuonna 2015 Helsingin kirjamessujen teemamaana oli Venäjä, mikä näkyi varsinaisen ohjelman lisäksi nostoina kustantamojen esittelemässä kirjatarjonnassa sekä suurena venäjänkielisenä kirjaosastona hallin keskellä. Hoppuisesta aikataulustani johtuen en ehtinyt kuin piipahtamaan messuilla, mutta olipa silti mukavaa päästä haistelemaan kirjamaailman uusia tuulia!