Suom. Kristiina Drews. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Karoliina Kudjoi. Kosmos 2025. 6 h 49 min.
Leonora Carringtonin romaani Kuulotorvi todellakin luo omaehtoisen maailmansa. Eritoten pidin henkilögalleriasta: päähenkilö on yli 90-vuotias Marian Leatherby, ja enemmistö sivuhenkilöistä kuuluu samaan ikäluokkaan ja sukupuoleen, mikä tuntuu vallankumouselliselta. Romaanin alussa Marian asuu poikansa perheen luona. Hänellä järki leikkaa, mutta kuulo on mennyt. Sitten eräänä päivänä hän saa eksentriseltä bestikseltään lahjaksi kuulotorven, joka avaa hänelle täysin uuden maailman - nyt hän pystyy kuulemaan keskustelut, joita muut perheenjäsenet hänestä kotona käyvät, mutta perheenjäsenet eivät tiedä hänen laajentuneesta maailmankuvastaan, sillä hän käyttää kuulotorvea heiltä salaa.
Käy ilmi, että miniä junailee Marianin siirtämistä vanhainkotiin, muiden seniilien joukkoon. Eräiden käänteiden kautta muutto lopulta tapahtuu, ja Marianin maailma mullistuu. Vanhainkoti on ideologisesti hyvin omanlaisensa paikka, eräänlainen uskonnollinen ryhmittymä tuntuu ylläpitävän sitä, ja toisaalta konkreettisesti eräs pihi pariskunta. Vanhainkodissa tapahtuu monella tasolla kummia: asumukset ovat mitä mielikuvituksellisimman muotoisia (kuten kenkä), ruokatarjoilu on niukkaa, aktiviteetit omanlaatuisiaan ja kaikenlaista hämärää ja mysteeritä tuntuu tapahtuvan. Romaani laajeneekin myyttisiin ulottuvuuksiin erään nunnan ja Graalin maljan myötä, ja jossain kohdin dystopiaksi, kun tuntuu, että aurinko on sammunut tai maan navat vaihtaneet paikkaa.
Kaikista sivupoluista en lukijana nauttinut, minua olisi kiinnostanut keskittyä tiiviimiin Marianin näkökulmaan, elämään ja ajatuksiin sekä kokemuksiin vanhainkodissa - realistisesta kerronnasta irtautumisesta sen sijaan nautin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti