tiistai 7. helmikuuta 2017

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista



"Naapuri kurkistelee pensasaidan takaa ja kysyy, kuka olen, mitä teen täällä."


Johnny Kniga 2015 (?). Suom. Tarja Lipponen. Alkuteos Allt jag inte minns, 2015. 291 s.

Jonas Hassen Khemirin August-palkittu romaani Kaikki se mitä en muista on filosofinen, tarinaltaan vetävä ja kielellisesti eloisa kertomus siitä, mitä on minuus, ihmisen elämä ja olemassaolo; miten muistamme toisemme ja elämämme tapahtumat, miten nimeämme ja koemme asioita. Romaanin päähenkilö Samuel on kuollut, ja "kirjailija" koettaa selvittää, kuka Samuel lopultakaan oli ja miksi hän kuoli. "Kirjailija" haastattelee Samuelin ystäviä, tyttöystävää ja äitiä, ja näistä kertomuksista piirtyy esiin kuva siitä, miten Samuelin läheiset Samuelin muistavat. Kuva on ristiriitainen ja häilyvä, ja sellaisena Kaikki se mitä en muista ihmisen ja elämän näyttää.

Romaanin kerrontaratkaisu on vähintääkin haastava. Eri hankilöhahmojen äänet ja kerronnan tasot sekoittuvat toisiinsa. Minun oli toisinaan hankalaa hahmottaa, kuka milloinkin on äänessä, sillä romaanin kerronta lipuu haastatteluissa kolmannesta persoonasta minään, joita romaanissa on siis useita. Myös haastatteleva "kirjailija" on minä, jonka positiota suhteessa muihin henkilöhahmoihin on vaikeaa suhteuttaa. Romaani antaa tähän loppupuolella selvempiä viittauksia, mutta omaa lukukokemustani olisi selkiyttänyt näiden tiedonmurusten saaminen varhaisemmassa vaiheessa; saattaa toki olla, että vihjeitä tulee aiemminkin, mutta en vain huomannut tai osannut tulkita niitä.

Osittaisesta vaikeaselkoisuudestaan huolimatta Kaikki se mitä en muista on oivallinen romaani.

Kuollut päähenkilö, Samuel, on ollut nuori, maahanmuuttajataustainen mies, joka on ollut töissä maahanmuuttovirastossa. Hänestä saa vaikutelman henkilöstä, joka ei tunne itseään tai saa kunnollista yhteyttä itseensä mutta joka yrittää sitä kaikin keinoin. Yhtenä esimerkkinä tästä on Kokemuspankki: Samuel haluaa kokea paljon ja monenlaisia asioita, joita hän houkuttelee myös ystäviään kokemaan. Kokemuspankkitalletukset näyttäytyvät ystäville eri valossa:

"Voi kuulostaa jälkikäteen spontaanilta ja hauskalta. Mutta ei se sitä ollut. Koko jutussa oli jotain väkinäistä. Samuel etsimällä etsi uusia kokemuksia, mutta ei pystynyt nauttimaan niistä. Mitä enemmän hän puhui talletuksista Kokemuspankkiin, sitä tyhjemmältä puheet kuulostivat. Muistan että hän säälitti minua. Hän vaikutti yksinäiseltä. - - Jonkinlaista epätoivoa ja pelkoa. En tiedä mitä."

Samuelin epäyhtenäinen minuus näkyy myös hänen muissa tavoissaan, kuten hänen puhetavassaan:

"Sitten se alkoi. Eikä sitä saanut loppumaan. Ensiksikin äänensävy. Aloin ajatella, että Samuel kuulosti teennäiseltä. Huomasin että hän muunsi yhtenään puhetapaansa. Jos hän osti savukerasiaa vanhalta rouvalta kirpparilla, hän alkoi puhua kuin vanha eukko. - - Ja kaikkein iljettäviltä oli, että ihmiset uskoivat häntä. Eivät kaikki, mutta aika monet. - - Aloin miettiä, kuka Samuel oikeastaan oli. Puhuiko hän niin kuin minä, kun oli minun kanssani? Kuka hän oli, kun minä en ollut läsnä? Tiesinkö laisinkaan hänen todellista minuuttaan?"

Sitaatti havainnollistaa osuvasti myös sitä, kuinka romaani kyseenalaistaa sen, kuinka hyvin tunnemme toisemme tai onko toisen tunteminen edes mahdollista. Persoona näyttää koostuvan - ainakin Samuelin tapauksessa, ainakin sen perusteella, mitä hänen läheisensä kertovat hänestä - erilaisista naamioista, pyrkimyksestä aitouteen ja yhteyteen, mutta kyvyttömyydestä saavuttaa niitä.

Kerronta paljastaa taidokkaasti myös sen, kuinka tulkinta tapahtuu aina suhteessa paitsi tulkittavaan, myös tulkitsijaan itseensä. Itaruus on ominaisuus, jota ehkäpä kukaan ei haluaisi tunnistaa itsessään, ja kyseistä ominaisuutta romaanien henkilöhahmojen välillä pallotellaan varsin paljon. Lukijalle jää eri henkilöhahmojen erilaisten tulkintojen vuoksi varsin tulkinnanvaraiseksi se, kuka loppujen lopuksi on saita. Tässä yksi näyte saituus-teeman käsittelystä:

"Syksy kylmeni, päivät lyhentyivät, pimeys levittäytyi enkä voinut katsoa Samuelia ajattelematta hänen saituuttaan. Sitä miten hän antoi minun empimättä maksaa, menimmepä elokuviin, syömään, kahville tai ostamaan kukkia. Kun hän maksoi, minä kiitin. Kun minä maksoin, hän otti iloisesti tavarat vastaan ja livahti kaupasta ulos. Hän näytti vähät välittävän rahasta. Ja mitä vähemmän hän välitti, sitä enemmän minun oli välitettävä. Lopulta minua ei enää ärsyttänyt hänen saituutensa vaan minun oma saituuteni."

Romaanin kieli (kiitos, suomentaja Tarja Lipponen!) on kiehtova yhdistelmä uskottavaa, nykyaikaista puhekielisyyttä ja yleiskieltä. Ote on elämänfilosofinen, poukkoileva ja osuvilla esimerkeillä konkretisoiva, kuten vaikkapa tästä Samuelin äidin kantaaottavasta vuodatuksesta on huomattavissa:

"Minä huolehdin kaikista äidin pankkiasioista ja sain hädin tuskin kiitoksen sanaa. Se ei ilmeisesti ollut mitään verrattuna siihen, että veljeni kävivät erään kerran hakemassa äidin hoivakodista ja veivät hänet syömään Kistan McDonald'siin. He joivat banaanipirtelöä! Ja söivät omenapiirakkaa! Äiti kertoi siitä kuin hänen rakkaat poikansa olisivat keksineet pirtelön, drive-in-ravintolat, maantien, taivaan ja ilmakehän, joka ympäröi heitä, kun he istuivat autossa mussuttamassa ruokaansa. Tyttären oletetaan kuin itsestään hoitavan tietyt asiat."

Jos haluaa sekä lukea nautittavaa kirjallisuutta että haastaa itsensä lukijana, Kaikki se mitä en muista on oikea valinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti