maanantai 27. lokakuuta 2014

Helsingin kirjamessut 2014

Yksi odotetuimmista syksyn tapahtumista on Helsingin kirjamessut, joka ei pettänyt tänä vuonnakaan. Tarjolla oli kiinnostavia esiintyjiä, vaikka harmillisesti esimerkiksi Jonas Gardell oli perunut tulonsa. Kirjamessuilla on mahdotonta käydä ostamatta mitään, joten tänäkin vuonna mukaan tarttui monenlaisia teoksia. Jossain määrin taloustaantuma näkyi oheistarjonnassa - juuri millään osastolla vierailijoita ei lahjottu karamellein, eikä kangaskassitarjontaakaan juuri ollut. Perjantai-iltana oli ruuhkaa, mutta lauantai-iltapäivänä oli yllättäen jo hieman väljempää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti