perjantai 21. maaliskuuta 2025

Joan Didion: Blue Nights


2011. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Kimberly Farr. 4 h 21 min.

Joan Didionin teos Blue Nights on myös suomennettu nimellä Iltojen sinessä (suom. Kirsi Luoma, Like 2012), mutta Storytelissä tarjolla on alkuteos ja sekin vain äänikirjana. 

Kiinnostuin Didionin teoksesta, kun joku julkisuuden henkilö - olisikohan ollut Paperi T. - kertoi lukeneensa teoksen oman suruprosessinsa keskellä ja saaneensa siitä lohtua. Surukirjana Blue Nightsia voi pitää. Kirjailija kertoo muistelmassa elämästään ja perheestään, mutta ennen kaikkea adoptiotyttärestään Quintanasta ja tämän elämästä ja kuolemasta.

Didionin tapa kirjoittaa on tajunnanvirtamainen ja toisteinen. Tyyli alleviivaa teoksen muistelevaa otetta. Vaikka teos on hyvin henkilökohtainen, siihen on helppoa samastua. Didion käsittelee Blue Nightsissa taiteilijuutta, äitiyttä ja perhettä, menettämisen pelkoa ja mielenterveyttä. Samalla kun teos käsittelee tyttären menettämistä, se kertoo myös maailmasta, joka on mennyt - todellisuus ei monellakaan tapaa ole nyt-hetkessä sama kuin mikä se oli vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Siten Blue Nights kertoo myös vanhenemisesta.

torstai 13. maaliskuuta 2025

Chris van Tulleken: Ultraprosessoitua - Miksi syömme ruokaa, joka ei ole ruokaa, ja miten se meihin vaikuttaa?


Gummerus 2025. Alkuteos Ultra-Processed People. Suom. Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen. Äänikirjana Storytelin kautta, 12 h 48 min. Lukija Raiko Häyrinen.

Chris van Tulleken toimii Lontoossa infektiotautilääkärinä ja University College Londonin apulaisprofessorina ja on väitellyt molekyylivirologian alalta. Hänen ruokateollisuutta ja ruokailusuosituksia kritisoiva tietokirjansa Ultraprosessoitua on julkaistu alun perin vuonna 2023 ja ollut siitä saakka median ja suuren yleisön kiinnostuksen kohteena. 

Ultraprosessoitua on vetävästi ja popularisoidusti kirjoitettu kirja, jonka keskeisenä väitteenä on se, että maailman ruokateollisuus tuottaa lähinnä ultraprosessoitua ruokaa, koska sen tuottaminen on halpaa ja siitä saa parhaat voitot. Ruokateollisuuden säätely on varsin aukkoista, eikä ruokateollisuus kykene riittävään itsesäätelyyn, koska yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa. Ultraprosessoidun ruoan vaikutusta ihmisiin ei vielä riittävästi tunneta - kun raaka-aineet pilkotaan molekyylitasolle ja näistä ainesosista sekoitetaan ruoankaltaista teollista massaa, kehon mekanismit eivät enää tunnista lopputulosta ravinnoksi ja eikä enää tuota esimerkiksi kylläisyyden tunnetta. Esimerkiksi keinotekoisten makeutusaineiden kanssa käy kirjan mukaan juuri näin: keholle annetaan signaali, että nyt sisään laitetaan makeaa eli energiaa, mutta kun keinotekoisissa makeutusaineissa ei olekaan energiaa kuten sokerissa, keho ei ymmärrä, mitä tapahtuu. Kirja väittää myös, että useista ultraprosessoiduista "ruoista" pyritään tekemään addiktoivia (mitä enemmän syödään, sitä enemmän myydään ja saadaan voittoa), ja rakentaa tätä kautta yhteyttä globaalisti kasvaneen ylipainoisuuden ja globaalin ruokateollisuuden tuottaman uktraprosessoidun "ruoan" välille.  

Van Tulleken asemoituu kirjoittajana yksinäiseksi soturiksi (jonka taustalla tosin on yliopistotason tutkimusta ja muitakin tutkijoita) suurtaa ja pahaa globaalia rahanahnetta ruokateollisuutta vastaan. Van Tullekenin teoria ei vaikuta olevan aivan valmis tai täysin vedenpitävä, mutta se saa ajattelemaan. Mitä minä suuhuni laitan ja miksi? Entä jos sijoittaisin siihen, että söisin "aitoa" ruokaa? Van Tulleken argumentoi, että ultraprosessoidun ruoan addiktoivuus yhdistettynä siihen, että keho ei tunnista erilaisten mössöjen ainesosia ravinnoksi eikä reagoi niihin kylläisyyssignaalein, saa ihmisiä syömään liikaa, ahmimaan ja lihomaan. Oikeallakin ruoalla on mahdollista lihoa, mutta van Tulleken haastaa "perinteisten" ravintoterapeuttien ajattelun siitä, että ravinnon terveellisyyden kannalta tulisi keskittyä eri ravintoaineiden (kuten rasvojen, hiilihydraattien ja proteiinin) määriin ja väittää, että enemmän merkitystä on sillä, syökö ihminen lähinnä ultraprosessoitua "ruokaa" vai "aitoja" raaka-aineita ja prosessoitua (esimerkiksi tölkkipavut; kaikki ruoan käsitteleminen pilkkomisesta ja lämmittämisestä alkaen määritellään prosessoimiseksi) ruokaa.

Van Tullekenkin toteaa, että myös ultraprosessoituja ruokia on erilaisia, mutta ultraprosessointiin ilmiönä teos suhtautuu hyvin kriittisesti tai negatiivisesti. Nyrkkisääntönä ultraprosessoitujen elintarvikkeiden tunnistamisesta todetaan, että jos ainesosaluettelossa on jotain, mitä kotikeittiössä ei käytetä, kyse on ultraprosessoinnista. Teoksessa myös listataan esimerkkejä ainesosista ja avataan, mitä ne oikeasti ovat ja missä kaikkialla niitä käytetään. Näihin konkreettisiin esimerkkeihin tekisi mieli palata kirjallisesti, mutta harmillisesti Storytelissä teoksesta on tarjolla vain äänikirjaversio, ei e-kirjaa. Kiinnostuneille tiedoksi, että näitä asioita listataan ainakin teoksen luvussa 24.

maanantai 3. maaliskuuta 2025

Han Kang: Ihmisen teot


Gummerus 2018. Alkuteos Human Acts. Suom. Sari Karhulahti. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Vuokko Hovatta. 6 h 41 min.

Nobel-voittaja Han Kangin romaani Ihmisen teot pitäisi lukea, ei kuunnella. Kuuntelemiskokemus on vaikea ja vääränlainen suhteessa siihen, millainen Ihmiset teot on rakenteeltaan ja ratkaisuiltaan. Romaanin kerrontaratkaisu (eri näkökulmahenkilöt, joista yhteen viitataan pronominilla sinä) yhdistettynä kulttuuriseen etäisyyteen (oma kompetenssini ei riittänyt päättelemään erisnimen perusteella, onko kukakin henkilöhahmo nainen vai mies, enkä pystynyt päättelemään sitä myöskään heidän toimintansa tai asemansa kautta, koska en tunne korealaista kulttuuria - romaanin loppupuolella sukupuolista puhutaan suoraan) sai minut miltei luovuttamaan kesken. 

Ihmisen teot on kuitenkin hieno ja vaikuttava romaani, ja loppupuolella sain tarinan eri tasoista itsekin jollakin lailla kiinni. Romaanin avaintapahtuma on Gwangjun kansannousu (joksi sitä ei romaanissa nimetä; suomenkielisestä Wikipediasta löytyy artikkeli nimellä Gwangjun verilöyly). Tapahtumaa kuvataan eri näkökulmista ja sekä elävien että kuolleiden kokemuksen kautta. Romaanin tapahtumat tapahtuvat vuonna 1980, nykyajassa ja ehkä jossain sillä välilläkin. Ihmiset teot asettuu mielestäni länsimaisen vastaanoton näkökulmasta jollakin lailla holokausti- tai vankileirikirjallisuuden traditioon.

Romaanin kuuntelemiskokemuksen perusteella Han Kang jää mieleen kiinnostavana kirjailijana, mutta jatkossa ehdottomasti luettuna. Lukeminen sallii pysähtelemisen, takaisinpäin palaamisen, ihmettelemisen ja tekstin prosessoimisen aivan eri tavoin kuin kuunteleminen.