Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle), osa I

Saksankielinen alkuteos Das achte Leben (Für Brilka). Suom. Raija Nylander. Lukija Katja Aakkula. Aula & co, 2024. Äänikirjana Storytelin kautta, 17 h 52 min.

Georgialaisyntyisen kirjailija Nino Haratishvilin romaani Kahdeksas elämä (Brilkalle) julkaistaan suomeksi kahdessa osassa. Ensimmäinen osa kattaa georgialaisen suvun saagan ja historian pyörteet1900-luvun alusta tsaarinajan Venäjältä Neuvostoliiton synnyn kautta Hruštševin aikaan saakka. Romaani yhdistää kiehtovalla tavalla yksilötason kerronnan ja suuret yhteiskunnalliset muutokset - sodat, vallankumoukset, vallanpitäjien oikut ja institutinalisoidun väkivallan.

Kerrontaratkaisu romaanissa on nykykirjallisuudessa poikkeuksellinen. Romaanissa on minäkertoja - mikä selittää myös romaanin nimessä olevan omistuksen "Brilkalle". Brilka on suvun nykyajassa elävä kaksitoistavuotias jäsen, joka asuu Euroopassa ja karkaa. Minäkertoja on Niza, Brilkan täti. Minäkertojan ääni tulee ajoittain näkyväksi kerronnassa, kun kertoja tiivistää jotain, osoittaa sanansa nimenomaan Brilkalle tai miettii tarinankerronnan lainalaisuuksia ylipäätään - millä periaatteella hän valitsee, mitä kertoo, tai missä kohdin hän on tietämykseltään rajoittunut kertoja ja arvailee. Pääosin kerronta kuitenkin suodattuu menneessä elävien suvun jäsenten kautta, ja kerronnan fokus siirtyy aina ajassa eteenpäin seuraavaan sukupolveen.

Jollakin lailla Kahdeksannesta elämästä tulee mieleen Gabriel García Marquézin Sadan vuoden yksinäisyys. Vaikka Kahdeksannessa elämässä ei ruusunlehtiä sadakaan taivaalta, suku kollektiivisena keskushenkilönä muistuttaa Marquézin tyylistä - ja toisaalta vaikka Kahdeksas elämä ei maagista realismia varsinaisesti olekaan, siinäkin on ainakin suomennoksen ensimmäisen osan perusteella selittämättömäksi jäävä, maagisen viittaava elementti, nimittäin suklaa. 

Romaanin alussa,tsaarinajan Venäjän aikatasolla suvun patriarkka palaa Georgiaan Euroopasta ja tuo mukanaan kehittelemänsä suklaareseptin. Patriarkalla on unelma avata eurooppalaistyylinen kahvila, joka myy kuumaa suklaata. Näin tapahtuukin, joskin neuvostovallankumouksen jälkeen kahvila kansallistetaan ja siitä riisutaan kaikki porvarilliseen dekadenssiin viittaavat ilmiöt. Suklaaresepti kuitenkin jää sukuun ja siirtyy suvun salaisuutena sukupolvelta toiselle. Patriarkka kertoo salaisen reseptin tyttärelleen Anastasialle, joka on yksi romaanin keskeisistä henkilöhahmoista - minäkertoja on Anastasian lapsenlapsenlapsi. Anastasia (eli Stasia eli Tasa) suhtautuu suklaareseptiin varoen, sillä isä on kertonut hänelle, että suklaan nauttimisesta seuraa onnettomuuksia. Suklaa on siis vastustamattoman hyvää, mutta sen nauttimiseen liittyy vaara.

Suvussa sekä onnea että onnettomuutta piisaa. Historialliset käänteet näkyvät elinoloissa. Sotiin joudutaan, kun maailmansotia on, ja ne muuttavat niin yksilöitä kuin perheitäkin. Gulagiin joudutaan, ja päästäänkö sieltä pois? Jos joku valtiorakenteessa valtaa saava jotain haluaa, hän myös sen ottaa - ja mitä siitä seuraa? Neuvostojärjestelmä kiduttaa, ja naisiin voi soveltaa erityisiä kidutus- ja uhkailumenetelmiä, joissa uhreja ovat sekä varsinaiset uhrit että kidutusta toimeenpaneva, siihen uhkailtu ja pakotettu porras. Millainen side tällaisia yhteisiä kokemuksia kohtalon oikusta kokeneiden välille syntyy? Ja lopulta Georgiassa piirit ovat aika pienet - vastakkain menneisyydessä kohdattujen henkilöiden kanssa voi osua yllättävissä paikoissa. Millaista on asua maassa, jossa jokainen on joko vallankäyttäjä tai vallankäytön kohde - ja asetelmat voivat kääntyä ympäri yhdessä yössä? Neuvostoliitosta ei myöskään noin vain matkusteta pois, vaan se vaatii erityisiä järjestelyjä. Miltä tuntuu elää uuden, salatun identiteetin kanssa vieraassa maassa, kulttuurissa ja kielessä ilman yhteyttä perheeseen ja sukuun?

Esimerkiksi edellä esitettyjä kysymymyksiä Kahdeksannen elämän tarina käsittelee eri henkilöhahmojen kautta. Tarina on runsas ja rikas, ja myös äänikirjan virkkeet ovat pitkiä ja polveilevia. Kuunteleminen - vaikka kyseessä onkin juonivetoinen romaani - vaatii siis keskittymistä, ja aluksi virkerakenne tuntui suorastaan vieraannuttavalta. Kun romaanin kuunneltuani huomasin, että alkuteos on saksankielinen, virkerakenne tuntui saavan jonkinlaista selitystä. Olisiko Thomas Mannilla ollut jotain samankaltaista polveilevuutta? Suomentajalla ei kyllä ole ollut helppoa tämän teoksen kanssa - ja äänikirjan kuuntelijakin saa olla paikoin tarkkana omistusliitteiden ja lauseenvastikkeiden kanssa.

Haratishvilin romaanin maailma on samanaikaisesti värikäs ja synkkä. Kuunteluun menee saman tien romaanin toinen osa - josko siinä selviäisi, onko romaani realismia vai maagista realismia, eli mikä on suklaan salaisuus. 

Aino-Mari Tuuri: Menologeja - Tutkimusmatka esivaihdevuosiin

 

WSOY 2025. Lukija Anna Paavilainen. Äänikirjana Storytelin kautta, 9 h 49 min.

Aino-Mari Tuurin esseistinen teos Menologeja - Tutkimusmatka esivaihdevuosiin paikkaa suomalaisessa tietokirjallisuudessa ollutta vaihdevuosien kokoista aukkoa. Suomennettua viime vuosina kirjoitettua kirjallisuutta on saatavilla, samoin lääketieteellisesti painottunutta kotimaista tuotantoa, mutta Menologien lähestymistapa on arkinen ja pohtiva, mikä tekee teoksesta helposti lähestyttävän. 

Vaihdevuosista soisi puhuttavan ja kirjoitettavan enemmän. Ilmiö vaikuttaa ison osan ihmisistä elämään, ja sen ymmärtäminen varmasti parantaisi monen työpaikan ja kodin ilmapiiriä. Naisten terveys ei ole marginaali-ilmiö, vaikka se sellaisena olis totuttukin näkemään, mitä tuo ansiokkaasti esille esimerkiksi  Caroline Criado Perezin tietokirja Näkymättömät naiset.

Petri Tamminen: Sinua sinua

 

Otava 2025. Lukija Antti Virmavirta. Äänikirjana Storytelin kautta, 2 h 50 min.

Petri Tammisen pienoisromaani Sinua sinua on rakkaustarina, jossa tunteet ja tarpeet eivät kohtaa ja ihmiset jäävät oman estyneen olemisensa vangeiksi. Päähenkilö, nuori mies, rakastuu Prahan-matkallaan tsekkoslovakialaiseen naiseen (eletään vielä rautaesiripun aikaa), eikä ymmärrä, että tunteet eivät ole molemminpuolisia. Elämä lipuu ohi miehen koettaessa tarrata johonkin, mikä pakenee hänen otteestaan.

Olen nauttinut Tammisen novellien absurdista maailmasta, mutta Sinua sinua -romaani tuntuu lipuvan otteestani kuin elämä sisältöineen romaanin päähenkilöltä.  

Noora Vallinkoski: Miten meistä tuli ihmisiä

Atena 2025. Lukija Alina Tomnikov. Äänikirjana Storytelin kautta, 5 h 45 min.

Noora Vallinkosken romaani Miten meistä tuli ihmisiä jatkaa kirjailijalle tyypillisellä tematiikalla: romaanissa kuvataan köyhyyttä ja vähäosaisuutta, eletaan yhteiskunnan marginaalissa. Romaanin kannalta keskeinen tapahtumapaikka on "Mörskä", ränsistynyt talo Vantaalla Ikean takana. Mörskässä asuu Monni, ja Mörskä toimii myös Monnin perheeseen ja sukuun kuuluvien tukikohtana maailmassa. Kummipoika elää elämäänsä näennäisesti Mörskässä ja enemmän netin pelimaailmassa, ja myös luokkanousua koettanut tai siinä räpiköivä siskontytär palaa Mörskään maailman kohdellessa kaltoin.

Olen lukenut Vallinkosken aiemmat romaanit Perno Mega City ja Koneen pelko. Esikoinen, ensin mainittu Perno Mega City teki vaikutuksen suoruudellaan ja groteskiudellaan, Koneen pelko puolestaan tuntui analyyttisemmaltaja esseistisemmältä, mutta molemmat tarkastelevat henkilöitä ja maailmaa ymmärtävän katseen läpi. Miten meistä tuli ihmisiä jäi minulle jotenkin etäisemmäksi - enkä oikein osaa analysoida, miksi. Olisiko romaani pitänyt lukea kuuntelemisen sijaan? Tuntuiko henkilösuhteista rakentuva kuvio (Monnin menneisyys) jotenkin epäuskottavalta? En tiedä, oliko vika minussa vastaanottajana, teoksessa itsessään vai meissä molemmissa, mutta Miten meistä tuli ihmisiä ei jättänyt minuun jälkeä samalla tavoin kuin Vallinkosken edeltävät romaanit.

Kotimaisessa kirjallisuudessa köyhyyttä ja vähäosaisuutta kuvaavat minusta kiinnostavasti Noora Vallinkoski ja Hanna-Riikka Kuisma (esimerkiksi Kerrostalo ja Korvaushoito), joten vaikka tässä nurisenkin nuivasti Miten meistä tulu ihmisistä, jään silti odottamaan Vallinkosken seuraavaa avausta. Kirjailijalla on sanottavaa, ja hän käyttää ajassamme tärkeitä puheenvuoroja. 

Kallio Block Party 2025

Kallio Block Party 2025 juhlittiin aurinkoisessa mutta ei enää megahelteisessä säässä Linjoilla ja Tokoinrannassa. Lavoja oli yhdeksän. A live lava tarjosi nimensä mukaisesti livenä soitettua musiikkia, kuvassa Hugo Cajan. 

Monella lavalla oli dj-vetoista konemusasisältöä, mikä sopiikin urbaaniin miljööseen mainiosti. Kaduilla tanssiminen on vapauttavaa!

Väkeä tapahtumassa oli liikkeellä paljon, ja verrattuna vaikkapa vuoden 2012 tunnelmiin tapahtuma on kasvanut kotikutoisuudesta markkinakojujen yleisfestaritunnelmaa kohti. Tunnelma oli kuitenkin kauttaaltaan leppoisa, vaikka väkimäärä Hesarin jutun mukaan jo päiväsaikaan oli noin 8 000, ja illan pimetessä tuntui, että reilusti enemmän.

Edelleen, kuten vuonna 2012, pidän tästä yhden päivän tunnelmasta, rentoudesta ja hyvästä fiiliksestä. 

Purkutaidenäyttely "Parempi maailma" @ Arabia 135, Helsinki

Vuoden 2025 purkutaidenäyttely Parempi maailma järjestetään Keravan sijaan Helsingissä, Arabia 135 -korttelissa. Paikka on helposti saavutettava ja sopii taidenäyttelyn pitämiseen hyvin - mutta purkutaidenäyttelyn rappioromantiikkaa ja estetiikkaa luo mielestäni olennaisesti myös tila, jonka ikään kuin orgaanisilta osilta teokset näyttävät. Arabia 135 taidenäyttelyn pitopaikkana korostaa teosten teosmaista ja erillistä luonnetta, vaikka tässäkin tilassa on useita pieniä huoneita, joihin teokset luovat maailmansa. Tulevaisuudessa toivoisin purkutaidenäyttelyiden kuitenkin palaavan purettaviin kohteisiin: se luo taiteeseen myös tietynlaista vaarantunnetta, tilapäisyyttä ja carpe diem -hetkellisyyttä.

Paremmassa maailmassa on teoksia sekä ammattitaiteilijoilta että aloittelijoilta tai sellaisilta tekijöiltä, jotka eivät ole ikään kuin tunnustettuja taiteilijoita, mikä tuo kiinnostavalla tavalla esille keskustelua tekijyydestä. Toisaalta se tuo näyttelyyn myös teoksia, joissa on ehkä näyttävä idea ja pintataso, mutta joista on vaikeaa saada irti sen syvempää merkitystä tai tulkintaa.

Seuraavassa joitain poimintoja vaikuttavista, häiritsevistä tai ajatuksia herättäneistä teoksista.

 

 

Olli Irmelin Lupa olla poikkeaa estetiikaltaan näyttelyn enemmistöstä ja jo sikäli herättää huomion. Vaaleat kankaat ja niille kirjotut ja kankailta pakenevat työt puhuttelevat.  Kevyt, harsomainen kirjonta tavoittaa perhosten olemuksen ja saa pohtimaan kestäväisyyttä ja katoavaisuutta. Estetiikka tuo mieleen vanhan kesämökin haperoituneet verhot ja sitä kautta ajan vääjäämättömän kulun ja kiertokulun.

 

Toni Esselin Hostile Architecture paitsi kommentoi suoraan kaupunkiarkkitehtuurin syrjiviä ja toiseuttavia rakenteita, saa pohtimaan vahvasti myös ulkoistettua itsevihaa. Teoksen väri- ja äänimaailma yhdessä pitkien piikkien kanssa luo hyvin voimakkaan, vieraannuttavan kokonaisuuden. 

 

Milja Ilona Salosen teoshuoneessa Hämä-hämä-häkki on mustavalkea väritys kuten Esselinkin huoneessa, mutta valkea on kuviollista ja pehmeää, ja valaistus lämmin. Kuitenkin myös Salosen teoksessa tunnelmassa on häiritsevyyttä - ja ehkä sitä tuo eniten teoksen avaimena toimiva nimi. 

Vaikka teoksen sisällä tuntuu pehmeältä, hämyiseltä, lämpimältä ja turvalliselta, onko tämä hämähäkki virkannut itselleen henkilan, joka hetki hetkeltä kutistuu pienemmäksi ja ahtaammaksi tilaksi, ja eristyy täysin ympäröivästä maailmasta ja todellisuudesta? Vallitsevaksi tunnelmaksi jää ahtaus, ahdasmielisyys ja eristäytyvä oman navan ympärille kiertyvä todellisuus - vaikka teoksen voisi tulkita aivan toisin, jos sen nimi olisi vaikkapa Pesä. 

 

Usva Inein Concrete Hopes rakentuu neiliöiden varaan. Neliö on ikkuna elementtikerrostalon maailmaan, neliö on kuva. Teos kommentoi maahanmuuttajuutta ja toiseutta. Lakanamainen liehuva, liikkuva kangas luo hienosti kontrastia kovien, kulmikkaiden seinien kanssa.

 

Olio Yli-Suomun teoksessa Luontoni nousee lovesta on käytetty kiinnostavalla tavalla luonnonmateriaaleja maalauksen osana.  

 

 

Viivi Kiiskisen ahdistavanvaaleanpunainen huone Temuttajan unelma on kulutuskriittinen kannanotto, jostä välittyy hyvin se, kuinka liika katoaa muun liian joukkoon ja pinkki ei pinkistä erotu. Teos vyöryy katsojaa kohti ja tuntuu tukahduttavalta. 

 

Paremman maailman teokset saavat ajattelemaan ja niiden äärellä on ihanaa se, kuinka keskenään erilaisia teoksia samaan näyttelyyn mahtuu ja kuinka huoneesta toiseen kävelemällä päätyy ihan erilaisiin tunnelmiin. 

Laura Juntunen ja Tii Judén: Koti kadulla

 

Into 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Hannamaija Nikander. 5 h 19 min.

Tii Judénin elämäkerta Koti kadulla avaa yhden näkökulman päihdemaailmaan, suomalaiseen asunnottomuuteen ja levottomaan nuoruuteen. Tytön tai naisen osa päihdekuvioissa valottuu hienosti - kun rahaa ei ole, seksillä saa. Hyväksikäyttö on karkeaa ja arkista. Päihdemaailmassa myös väkivalta on karkeaa ja arkista, ja sitä on käytettävä myös itse. 

Judénin tie päihderiippuvuuteen ja asunnottomuuteen lähtee lapsuuden sairauskokemusten kautta: epilepsialääkitys, leikkaukset, psyykkinen sairastelu, laitokset, alidiagnosoitu tai sivuutettu ADHD. 

Koti kadulla onnistuu tekemään näkyväksi sen, kuinka monia rinnakkaisia arkitodellisuuksia maailmassa on olemassa yhtä aikaa ja aivan erillään toisistaan - ja lopulta, kuinka todellisuudesta toiseen on myös mahdollista vaihtaa, mutta vaikeaa se on.