Jökullsárlónin jäätikköjärvi on osa Vátnajökullin kansallispuistoa. Se sijaitsee Islannin etelärannikolla jäätikön ja valtameren välissä. Järven pohjoisrannalla olevasta jäätiköstä lohkeilee jäävuoria järveen, jossa ne hiljalleen lipuvat järven etelärannan tuntumaan. Jäävuoret sulavat järvessä hiljalleen, ja kun ne ovat sulaneet riittävän pieniksi, ne lipuvat lyhyen joen kautta valtamereen, jonka aallot heittävät pienet jäävuoret mustan laavahiekan rannalle, jolla ne sulavat lopullisesti.
Paikka on upea.
Tunnelma on hidas ja hidastettu, ja jotenkin samankaltainen kuin monilla hautausmailla. Jäävuoret ovat vaikuttavia. Niiden mittakaavaa - puhumattakaan pohjoisrannalla siintävän Vatnajökull-jäätikön mittakaavasta - on vaikeaa hahmottaa. Sanotaanhan, että suurin osa jäävuoresta on pinnan alla - eli sekin, mikä näkyy, on vain vähän. Mutta etelärannan tuntumaan lipuneiden jäävuorien pinnanpäällinen osa on ehkäpä luksusjahdin tai maltillisen kokoisen risteilylaivan kokoinen.
Kun jäävuoren pinnanpuolisesta osasta on sulanut riittävästi, jäävuori kääntyy. Näimme yhden tai kaksi tällaista ympärikääntymistä - upeaa. Äkillistä, hidasta, mahdotonta pysäyttää. Jäävuoret voivat myös haljeta tai niistä voi lohjeta paloja. Valkeat osat ovat olleet pinnalla melko pitkään, turkoosit ovat kääntyneet esiin veden alta. Osa jäävuorista näyttää lakritsijäätelöltä, kun laava on raidoittanut niitä mustalla.
Jökullsárlónille on vähän enemmän ajomatkaa, mutta paikka oli kaikkein vaikuttavin, mitä matkalla koin. Itse asiassa tulimme katsomaan jäätikköjärveä kahteen kertaan. Saapumispäivänämme olimme perillä joskus iltapäivällä, ja kävelimme useita tunteja tunnelmoimassa, vaikka satoi vettä ja lämpötila oli plus kolme. Pysähdyimme Reykjavikista eli lännestä päin tultaessa ensimmäiselle parkkipaikalle, joka myöhemmin paljastui rauhallisimmaksi paikaksi jääjärveen tutustumisessa. Parkkipaikalta olisi lähtenyt polku kohti siltaa ja toista parkkipaikkaa, mutta koska olimme jo aika märkiä, päätimme siirtyä autolla. Toinen parkkipaikka oli heti sillan jälkeen ja siellä oli hirveä ruuhka. Syy on se, että sieltä näki sekä jääjärvelle päin että jäävuorten lipumisen jokeen että pääsi valtameren rannalle ihmettelemään aaltojen hiekalle viskaamia jääpaloja. Lisäksi kaikki turistipalvelut (kuten veneajelut jäävuorten lomassa) ovat keskittyneet tälle toiselle parkkipaikalle. Käveltyämme lyhyemmin tällä toisella pysähdyspaikalla joen ja meren rannalla ajoimme Höfniin, missä yövyimme, ja päätimme, että koska sisäinen kellomme oli Suomen ajassa (eli kolme tuntia varhaisemmassa kuin Islannin aika), tekisimme eväät ja tulisimme aamupalalle Jökullsárlónin rantaan. Ja mikä upea päätös tuo olikaan! Olimme rannalla joskus seitsemän maissa aamulla, aamu oli aurinkoinen, ja jäävuoret kimmelsivät. Wau!
Kaiken kaikkiaan vahva suositus Jökullsárlónille. Jos kaipaa omaa rauhaa, lännenpuoleinen parkkipaikka on ykkösvalinta. Jäävuoret ovat yhtä vaikuttavia kuin toisenkin parkkipaikan liepeillä, mutta niitä saa hämmästellä rauhassa. Joella ja merenrannassa kannattaa kyllä myös ehdottomasti piipahtaa, mutta siellä tuskin on tarjolla rauhaa. Järvessä asuu myös hylkeitä, jotka näyttäytyivät meille pari kertaa.
