perjantai 17. heinäkuuta 2026

Hippo Taatila: A. W. Yrjänä - Alkemisti

 


Like 2026. 672 s.

A. W. Yrjänän elämäkerran maailmaan oli kiinnostavaa sukeltaa. Kirja kertoo toisaalta konkreettisesti kohdehenkilön elämästä ja sen tapahtumista, toisaalta paljon myös hänen henkisestä etsimisestään ja kokemuksista, jotka eivät ole materialistisesta maailmasta peräisin.

Kirja etenee kronologisesti. Kirja ei ole bändikirja, mutta CMX:n aika lomittuu osaksi elämää, ja levyille on omistettu analyysi. Muutamia henkilöitä on haastateltu, mutta pääosin teos perustuu keskusteluihin A.W. Yrjänän kanssa sekä hänen päiväkirjoihinsa. Kirjan kirjoittaja Hippo Taatila kirjoittaa itsensä näkyviin osaksi teosta varsinkin lopussa, mikä istuu nykyiseen traditioon ja sopii teokseen.

A. W. Yrjänän ajattelusta ja kokemuksista on ajatuksia herättävää lukea, joskin paikoin käsitevyörytys hyökyy yli aaltona, jos ja kun teosofia ja erilaiset mytologiat eivät ole läpeensä tuttuja omassa arjessa ja ajattelussa. Vaikka lukijana kaikkea ei ymmärtäisi tai sisäistäisikään, teos on kokonaisuudessaan sujuva ja viehättävä lukukokemus. Vaikuttavimpana jäi kenties mieleen se, kuinka olennaista on rohkeus muuttua ja olla oma itsensä, vaikka ympäriltä tulisi painetta olla sellainen kuin ennenkin tai sellainen, jollaisena on totuttu tulemaan nähdyksi.

tiistai 30. kesäkuuta 2026

Kallioniemi @ Taivalkoski

 


Kalle Päätalo on kotoisin Taivalkoskelta, ja Taivalkoskella järjestetään kesäisin Päätalo-viikko. Kallioniemi on Päätalon lapsuudenkoti ja toimii nykyisin museona. Talo seisoo Jokijärven rannalla ja talolta aukeaa kaunis maisema järvelle.

 


Paikassa on aistittavissa tunnelmia siitä, millaista elämä on saattanut noin sata vuotta sitten olla. Arjen ankaruutta on silti vaikea kuvitella. Nyt tunnelma on leppoisa.

 

torstai 18. kesäkuuta 2026

Reidar Särestöniemi Experience @ Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Kouvola

Reidar Särestöniemen näyttely Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa sai tänä kesänä kohumaineen, kun näyttelystä paljastui yksi väärennös. Kävimme katsomassa näyttelyn ennen väärennöksen paljastumista, ja se on näkyvillä kuvan oikeassa reunassa:

Mutta vieraillessamme kohusta ei siis ollut tietoakaan, vaan keskiössä oli taide-elämys. Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo on entinen kirkko, ja nykyään osa Taidekeskus Salmelaa. Näyttelyssä oli esillä suuria ja värikkäitä tauluja, niitä, jotka tyypillisesti tulevat mieleen, kun kuulee Särestöniemen nimen. 


 


Mutta esillä on myös sellaisia teoksia, joita en osaisi tunnistaa tyyliltään särestöniemiksi, osa jopa hyvin pastellisävyisiä:

Näyttely oli siis varsin laaha, ja sopi tilaan hyvin. Vuohijärven kulttuuri- ja taidetalolla on myös kahvila sekä museopuoti, jossa on myynnissä muun muassa monenlaisia postikortteja ja printtejä Särestöniemen teoksista. Näyttely on avoinna 6.6. - 31.8.2026.

Patruunan pytinki @ Verla, Kouvola

Ravintolan Patruunan pytinki sijaitsee Unescon maailmanperintökohde Verlassa. Paikka tarjoaa ainakin kesäisin ihanaa lounaspöytää: pääruoka-annos tarjoillaan pöytään ja herkullinen salaattipöytä kuuluu hintaan. Leipä on upeaa hapanjuurileipää. Kasvisvaihtoehto on saatavilla (vaikka asia ei ehkä nettisivuilta käynytkään ilmi). Miljöö on tunnelmallisen porvarillinen, niin kuin patruunan tyyliin saattaa odottaakin. Salista aukeaa näköala pytingin puutarhaan. 

Verla on tehdasmuseo, ja pihapiirissä on tunnelmallista käyskennellä. Pihapiiristä löytyy puoteja, jotka myyvät paikallisia tuotteita, kuten käsitöitä.  

Verlassa on myös näyttävä kalliomaalaus, hirviä ja ihmisiä. Sen näkee helposti alueen parkkipaikalta. 

tiistai 9. kesäkuuta 2026

Hveradalir, Islanti


 

Hveradalir oli absurdeinta, mitä matkallamme näin. Kuumia lähteitä, maassa kiehuvaa vettä, geysirejä ja kylpylä oli jo nähty - mutta että tämä: kiehuvaa mutaa! mutakylpyjä! Kyllä. Aivan kreisiä! 

Alueella tuoksuu kananmuna eli rikki, ja kiehuvien mutakuoppien lomassa kulkee laiturimainen pitkospuureitti. Välillä höyrypilvet sakeuttavat ilmaa niin, että eteensä on vaikeaa nähdä. Erilaiset kiehuvat mutakuopat ovat vangitsevia. Niitä voisi jäädä tuijottelemaan tuntikausiksi. Jos netissä olisi mutakuoppalive, kävisin välillä katselemassa.

 


Paikalle on rakennettu myös pieni, ilmainen itsepalvelumutakylpylä, joka oli diy-hengessään viehättävä. Emme jääneet tällä kertaa kylpemään, koska koko paikkaan saapuminen oli ollut täysi vahinko, ja itse asiassa olimme kääntyneet risteyksestä vain pitääksemme evästauon. Paikka sijaitsee aivan Reykjavikin motarin vieressä. Mutta kohde olikin tosi hauska! Kannattaa käydä vähintäänkin kävelemässä kompakti mutakuoppareitti, ja jos aika ja rahkeet riittävät, myös mutakylpemässä!


 

 

Reykjadalur, Islanti

Kuumien kylpyjen ystävänä tämä kohde oli to do -listalla: Reykjadalur. Se sijaitsee eteläisessä Islannissa Hveraderðin pikkukaupungin vieressä. Kyseessä on pieni joki tai pikemminkin puro, jossa virtaa kuumaa geotermaalista vettä - ja jonne voi mennä istuksimaan tai makoilemaan ja nauttimaan luonnon omasta kylpylästä. 

Perille puron luokse on noin kolmen kilometrin vuoristopatikkamatka parkkipaikalta - vähintäänkin siis riittävästi juomavettä on syytä varata matkaan. Vaellus on kaunis, mutta vuoristossa kolme kilometriä tuntuu yllättävän pitkältä. Polku on selvästi merkitty eikä siltä voi eksyä. 

Perillä odottaa puro, jonka molemmille puolille on rakennettu laiturimaset pitkostuut, joita pitkin on helppoa kävellä. Jonkinlaiset pukusuojatkin perillä on, mutta ei niitä varsinaisesti pukukopeiksi voi sanoa. Vesi laiturialueen yläpäässä on niin kuumaa, että nilkat palavat; laiturialueen alapäässä se taas tuntuu jo vähän viileälle. Parhaat paikat ovat siis keskipaikkeilla, ja kun lämpöön tottuu, sitä tekee mieli enemmän. Uimakengät oli tosi hyvä olla mukana, koska puron pohja on pikkukiveä. Ihana paikka!

Kuva on otettu kaukaa, kun vasta lähestymme paikkaa ja höyry tuli näkyviin. 

Jökullsárlón, Islanti

 


Jökullsárlónin jäätikköjärvi on osa Vátnajökullin kansallispuistoa. Se sijaitsee Islannin etelärannikolla jäätikön ja valtameren välissä. Järven pohjoisrannalla olevasta jäätiköstä lohkeilee jäävuoria järveen, jossa ne hiljalleen lipuvat järven etelärannan tuntumaan. Jäävuoret sulavat järvessä hiljalleen, ja kun ne ovat sulaneet riittävän pieniksi, ne lipuvat lyhyen joen kautta valtamereen, jonka aallot heittävät pienet jäävuoret mustan laavahiekan rannalle, jolla ne sulavat lopullisesti. 

Paikka on upea.


 

Tunnelma on hidas ja hidastettu, ja jotenkin samankaltainen kuin monilla hautausmailla. Jäävuoret ovat vaikuttavia. Niiden mittakaavaa - puhumattakaan pohjoisrannalla siintävän Vatnajökull-jäätikön mittakaavasta - on vaikeaa hahmottaa. Sanotaanhan, että suurin osa jäävuoresta on pinnan alla - eli sekin, mikä näkyy, on vain vähän. Mutta etelärannan tuntumaan lipuneiden jäävuorien pinnanpäällinen osa on ehkäpä luksusjahdin tai maltillisen kokoisen risteilylaivan kokoinen. 

Kun jäävuoren pinnanpuolisesta osasta on sulanut riittävästi, jäävuori kääntyy. Näimme yhden tai kaksi tällaista ympärikääntymistä - upeaa. Äkillistä, hidasta, mahdotonta pysäyttää. Jäävuoret voivat myös haljeta tai niistä voi lohjeta paloja. Valkeat osat ovat olleet pinnalla melko pitkään, turkoosit ovat kääntyneet esiin veden alta. Osa jäävuorista näyttää lakritsijäätelöltä, kun laava on raidoittanut niitä mustalla.

Jökullsárlónille on vähän enemmän ajomatkaa, mutta paikka oli kaikkein vaikuttavin, mitä matkalla koin. Itse asiassa tulimme katsomaan jäätikköjärveä kahteen kertaan. Saapumispäivänämme olimme perillä joskus iltapäivällä, ja kävelimme useita tunteja tunnelmoimassa, vaikka satoi vettä ja lämpötila oli plus kolme. Pysähdyimme Reykjavikista eli lännestä päin tultaessa ensimmäiselle parkkipaikalle, joka myöhemmin paljastui rauhallisimmaksi paikaksi jääjärveen tutustumisessa. Parkkipaikalta olisi lähtenyt polku kohti siltaa ja toista parkkipaikkaa, mutta koska olimme jo aika märkiä, päätimme siirtyä autolla. Toinen parkkipaikka oli heti sillan jälkeen ja siellä oli hirveä ruuhka. Syy on se, että sieltä näki sekä jääjärvelle päin että jäävuorten lipumisen jokeen että pääsi valtameren rannalle ihmettelemään aaltojen hiekalle viskaamia jääpaloja. Lisäksi kaikki turistipalvelut (kuten veneajelut jäävuorten lomassa) ovat keskittyneet tälle toiselle parkkipaikalle. Käveltyämme lyhyemmin tällä toisella pysähdyspaikalla joen ja meren rannalla ajoimme Höfniin, missä yövyimme, ja päätimme, että koska sisäinen kellomme oli Suomen ajassa (eli kolme tuntia varhaisemmassa kuin Islannin aika), tekisimme eväät ja tulisimme aamupalalle Jökullsárlónin rantaan. Ja mikä upea päätös tuo olikaan! Olimme rannalla joskus seitsemän maissa aamulla, aamu oli aurinkoinen, ja jäävuoret kimmelsivät. Wau!


Kaiken kaikkiaan vahva suositus Jökullsárlónille. Jos kaipaa omaa rauhaa, lännenpuoleinen parkkipaikka on ykkösvalinta. Jäävuoret ovat yhtä vaikuttavia kuin toisenkin parkkipaikan liepeillä, mutta niitä saa hämmästellä rauhassa. Joella ja merenrannassa kannattaa kyllä myös ehdottomasti piipahtaa, mutta siellä tuskin on tarjolla rauhaa. Järvessä asuu myös hylkeitä, jotka näyttäytyivät meille pari kertaa.