Tuula ja Pirkko - Meil on aina toro @ Studio Pasila, Helsinki

Tuula ja Pirkko -näytelmä Meil on aina Toro kertoo kahdesta rääväsuisesta vanhenevasta naisesta (oliko heidän ikäsnä yhteensä 170 vuotta tai sinnepäin?), jotka pelaavat kotikaupungissaan yhdessä Kimbleä etäyhteyden välityksellä ja päättävät lähteä Espanjaan etismään toisen kadonneita sukulaisia ja sukujuuria. Juoni sitoo tapahtumia yhteen löyhästi, olennaista ovat osuvat ja koomiset huomiot naisten välisestä ystävyydestä  - ja toisaalta myös äiti-tytär-suhteesta, sillä molemmilla heistä on aikuinen tytär. 

Siinä missä Tuula ja Pirkko ovat keskenään hyvin erilaisia, niin ovat tyttäretkin. Toinen on ylihuolehtivainen äitiään kohtaan, toisella ei puolestaan ole äidilleen koskaan aikaa. Komedia vitsailee ihmissuhteilla ja tulee samalla paljastaneeksi niihin liittyviä traagisuuksia, niin kuin kunnon komedian kuuluukin. Väliajan jälkeen tapahtuva asetelman kääntäminen toimii hienosti, ja lopussa farssi ottaa kunnon kierroksia. Ria Kataja ja Minna Kivelä ovat lavalla aivan pidättelemättömiä!

 

Ravintola Lumi, Helsinki

Ravintola Lumi on uusi japanilainen ravintola Miina Sillapään kadulla Hakaniemessä. Ulkoapäin ravintola näyttää vain myyntitiskin kokoiselta, mutta se on vain optinen illuusio. Ravintolasali on tiskin vasemmalla puolella, ja paikan päällä on useita pöytiä. Miljöö on kotoisa. Palvelu on ystävällistä ja sushi tuoretta ja maittavaa. 

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta IV

Kosmos 2026. Suom. Sanna Manninen. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Rosanna Kemppi. 7 h 4 min.

Solvej Ballen Tilavuuden laskemisesta -septologiasta on ilmestynyt suomeksi neljäs osa. Neljännen osan tematiikka keskittyy elämän tarkoitukseen ja yhteisöön. Päähenkilö Tara Selter kohtaa muitakin marraskuun 18. päivään jääneitä, ja he muodostavat kartanoon hiljalleen yhteisön. Kun ihmisiä on enemmän, myös hälyä, mielipiteitä ja arvomaailmoja on enemmän. Esimerkiksi tapa, jossa kokousten aiheet kirjoitetaan lapuille ja laitetaan kuppiin, josta niitä saatumanvaraisesti nostetaan keskusteluun, muodostuu ongelmalliseksi: kun ihmisiä on paljon, aiheita on paljon, ja kokoukset myös venyvät, koska puheenvuorojakin on enemmän.

Myös arvomaailmojen erot alkavat tulla näkyviin: pitäisikö tämänkin yhteisön keskiössä olla idean jatkuvuudesta, siis lisääntymisen, ja mikä on terveydenhuollon ja hyvinvoinnin rooli yhteisössä, jonka jäsenet, vaikkakin ovat jumissa yhdessä ja samassa päivässä, silti alati vanhenevat? Enstä pitäisikö maailmasta pyrkiä tekemään parempi paikka niille, jotka eivät ymmärrä marraskuun 18. päivän toistuvan, ja tehdä elämän tarkoitukseksi toisten elämän pelastaminen, ts. esimerkiksi onnettomuuksien ehkäiseminen - ne kun tapahtuvat joka päivä samaan aikaan ja samalla tavalla?

Koska neljännessä osassa on enemmän henkilöhahmoja, se on myös lukijalle kakofonisempi. Kerronta suodattuu Taran henkilöhahmon läpi, ja introverttinä pohdiskelijana hänkin kärsii ajoittaisesta levottomuudesta, vaikka hän onkin ystävystynyt joidenkin kanssa. 

Kiinnostavaa on, mihin suuntaan kirjailija sarjaa ohjaa: lisääntyykö kaaos ja häly, odottaako lopussa sekasorto? Vai keskittyykö jokainen sarjan osa jonkin teeman tarkastelemiseen, kuten tähänkin saakka, ja eroaako Tara yhteisöstä tai etsiikö hän toisen yhteisön? Onko marraskuun 18. ikuinen toistuva tila, vai palaako aika raiteilleen - ja mitä silloin tapahtuisi, jos päivään tietoisesti ja tiedostamattomasti jumiin jääneet alkaisivat taas edetä ajassa samaa tahtia? Ei auta kuin jäädä odottamaan teosten ja niiden suomennosten etenemistä.  

Ravintola Birdie Numnum @ Helsinki

Hakaniemeen Sävelen paikalle avautunut ravintola Birdie Numnum vaikutti heti kiinnostavalta - ja ensikäynti teki erittäin positiivisen vaikutuksen. Tunnelmaltaan paikka on rento ja välitön, mutta ruokalista on pikemminkin fine diningiä: täällä kannattaa syödä kolmesta viiteen ruokalajin menu. Menuista on olemassa sekä sekasyöjän että kasvissyöjän versio, ja tarjoilijan kanssa kannattaa keskustella, sillä menuja voi myös yhdistellä ja juomasuosituksistakin on iloa. Menut päivittyvät jokusin väliajoin.

Käyntikerrallamme viiden ruokalajin menu (joka muutoin kasvismenu, mutta kalapääruoalla) näytti tältä:

...ja kaikki oli superherkullista ja monin paikoin sillä tavoin yllättävää, että en osaisi kotikeittiössä loihtia vastaavia monitasoisia makuja ja rakenteita. Kylmä alkukeitto oli yksi suosikeistani: se oli raikas ja tulisuutta tuli jalapenosta. Keitossa oli sattumina helmimuotoon leikattuja paloja jostakin makeahkosta, ehkä cantaloupesta tai kurkusta (tarjoilija kyllä kertoi ruoista, mutta kokonaisuus oli sellainen ilotulitus, että olen unohtanut osan faktoista). Keiton kanssa tarjoiltiin lämmin, päältä rapea ja sisältä muhkea briossi. 

Lämpimänä alkuruokana oli nälkä kasvaa syödessä -tyyppinen risotto, joka oli täyteläinen ja suussasulava. Pääruoaksi otimme sekamenupuolelta lohta. Lohiannoksessa ei ollut mitään moitittavaa, mutta oma nynneröinti jäi ehkä vähän kalvamaan: lohi kuulosti paremmalta kuin kasvismenussa pääruokana ollut muistaakseni kikherne-jokin, mutta kokonaiskokemuksen jälkeen luulen, että kasvisannos olisi ollut kiinnostavampi ja yllättävämpi. Ensi kerralla rohkeammin.

Tässä kohdin olo alkoi olla aika täysi. Täydellisenä siltana kohti jälkiruokaa tarjoiltiin drinksu, jossa raikas sorbettikvenelli sai seurakseen friteerattuja inkivääripaloja ja poksurakeita. Kokonaisuus oli ihanan hapan ja herätteli huomaamaan jälkiruokavatsan olemassaolon. Vaikka suolaisten ruokien jälkeen hetkellisesti ihmetytti, kuinka jälkiruoan jaksaisi syödä, sen saapuessa pöytään ihmetys oli haihtunut. Jälkiruoan jäätelökvenellin täytelyys oli oivallista vastapainoa sorbetille, ja kakkupala jäätelön alla oli ihanan mausteinen ja mehevä (en tyypillisesti lämpene ns. kuivakakuille näin paljoa).

Upeaa, että Hakaniemeen on auennut laaturavintola, joka poikkeaa muuta tarjonnasta näin omaperäisesti. Kannattaa todellakin käydä! 

Anu Ojala: Jääsilkkitie

 

Like 2021. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Anna Saksman. 7 h 33 min.

Anu Ojalan Jääsilkkitien tapahtumat sijoittuvat Meri-Lappiin, Kemin ja Tornion alueelle sekä Ruotsin puolelle Haaparantaan. Dekkarissa päästään seuraamaan poliisin ja tullin arkea pohjoisiin rajakaupunkeihin, joiden huumepiireihin alkaa virrata fentanyyliä, jonka lähde on epäselvä. 

Jääsilkkitie keskittyy huumekaupan vaikutuksiin niin käyttäjäpiireihin kuin siihen, miten vaikutus leviää ympäriinsä, kun piirit ylipäätään ovat pienet. Keskushenkilöiden taustatarinoiden kautta käsitellään myös sellaisia teemoja kuin äidin muistisairaus ja lähdisuhdeväkivalta.

Jääsilkkitien vahvuus on poliisityön arjen kuvaus. 

Flamingonpunainen unelma @ Teatteri Jurkka, Helsinki

Flamingonpunainen unelma on popkulttuurin kuvastolla leikkivä unenomainen näytelmä, jossa tapahtumasarja kerrotaan kolmen henkilön näkökulmasta. Tapahtumasarjakaan ei välttämättä ole aivan sama, mutta ehkä joskus kokemuksemme ja tulkintamme ovat niin erilaisia, että vain sirpaleet tai välähdykset viittaavat siihen, että jotain yhteistä jaetussa maailmassa on. Näytelmän on kirjoittanut Otto Sandqvist ja näyttelijöinä ovat Saga Sarkola, Mimosa Willamo ja Tobias Zilliacus.

Triptyykkiä rytmittää seinällä oleva valoteksti "live love death", ja kunkin kolmen näkökulman juoneen liittyy varastettu kilpikonna. Jokainen hahmo kokee jotain samanlaista: kukin oman näytöksensä päähenkilö havatuu tunteeseen, että juhlissa odotetaan puhetta juuri häneltä - ja siitä se sitten lähtee. 

Flamingonpunaisessa unelmassa on hetkensä, paikoin parodia osuu ja uppoaa. Näin käy esimerkiksi kolmannessa näytöksessä, kun palkkamurhaajat päätyvät jonnekin Amerikan maaseudulle jumalan selän taakse galleria-kahvilaan ("uuden ja vähän vanhemmankin taiteen..."). Jurkan pientä näyttämöä käytetään jälleen oivaltavasti, tällä kertaa tila avautuu lämpiön puolelle (mikä ei tosin toimi kaikille istumapaikoille). Kokonaisuus on toisteinen ja huuruinen, ja noin tunnin mitta (ei väliaikaa) on näytelmälle sopiva.

 

Aamos Honka: Punainen verkko

Gummerus 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija: Ville Tiihonen. 14 h 35 min.

Punainen verkko on pseudonyymi Aamos Hongan kirjoittama trilleri, jossa pahis ei perinteiseen Remeksen tyyliin olekaan Venäjä vaan se onkin Kiina. Romaanissa Kiina on aloittamassa valtavaa hybridioperaatiota, jonka laineet ja aallot lyövät eri tavoin eri puolilla maailmaa. 

Romaanissa tuodaan hyvin esille, kuinka hybridioperaatio voisi edetä. Mediavaikuttamista valeuutisineen käsitellään, samoin sitä, kuinka teknologian avulla voidaan vakoilla ja vaikuttaa - miksi Kiina-tutkijan Polestar alkaa käyttäytyä oudosti, mitä tutkijasta voidaan saada selville hänen tyttärensä puhelimeensa asentaman Tiktokin kautta? Myös perinteistä vakoilumaailmaa hunaja-ansoineen ja portikongikohtaamisten kirjekuorineen tuodaan esiin, ja trillerille ominaisesti loppua kohden lähdetäänkin sitten rymistelemään ihan kunnolla.

Punaisessa verkossa on useita suomalaisia ja kiinalaisia keskushenkilöitä. Hahmogalleria pidetään hyvin koossa, ja hahmoista saadaan kiinnostavia, vaikka ne ovatkin lajityypille tyypillisiä. Punaisen verkon lukeminen saa foliohatun asettumaan varmasti itse kunkin päähän, ja ajankohtaisena romaanin teemoja voi pitää. Kokonaisuus on sekä ajatuksia herättävä että viihdyttävä.