WSOY 2020. 144 s. BookBeatin e-kirja.
Alicen seikkailut ihmemaassa on virkistävää vaihteluluettavaa aikuisten kirjoille. Toisaalta jatkuva kutistuminen ja kasvaminen alkoi tuntua melko mekaaniselta ratkaisulta kerronnassa, ja sen olin unohtanut, että ihmemaaseikkailujen kehyksenä romaanissa on kliseinen nukahdin ja kun heräsin, huomasin kaiken olleen unta -ratkaisu.
Into 2022. Alkuteos Kono yo ni tayasui shigoto wa nai. Suom. Raisa Porrasmaa. BookBeatin äänikirja.
Kikuko Tsumaran romaani Unelma helposta työstä kertoo naisesta, joka unelmoi helposta työstä. Hän menee työnhakutoimistoon, kertoo hakukriteerinsä, hänelle tarjotaan työtä, hän tekee työtä ja jostain syystä lopettaa tai vaihtaa työtä. Tämä toistuu romaanissa muutaman kerran.
Toisteinen ja arkinen rakenne tekee romaanista viehättävän, ja toiston kautta lukijallekin selviää ehkäpä syitä, miksi nainen on palanut loppuun omassa alkuperäisessä työssään ja nyt romaanin nimenkin mukaisesti "unelmoi helposta työstä".
WSOY 2022. BookBeatin äänikirja.
Juuli Niemen nuortenkirjamainen romaani Mahdottomia oletuksia kertoo Noran ja Juhon rakkaustarinan. Kerronnassa on satumaisia elementtejä, varsinkin kerrontateknisissä ratkaisuissa. Tarina sijoittuu nykyajan Helsinkiin ja heijastelee nykymaailman rooliodotuksia ja identiteettiongelmia. Romaani on jonkinlaista romanttista komediaa (joka lähietäisyydeltä ei tietenkään näytä komedialta vaan tragedialta), hyvänmielenkirjallisuutta.
Tammi 2023. Alkuteos The Candy House. suom. Helene Bützow. BookBeatin äänikirja.
Pidin todella paljon Jennifer Eganin Sydäntornista, sitten Aika suuri hämäys ei enää tuottanut vastaavaa wau-elämystä, ja Piparkakkutalo puolestaan tuntui jo aika tyhjänpäiväiseltä romaanilta.
Piparkakkutalossa kuvataan amerikkalaista yhteiskuntaa, nykyajan työ- tai bisneselämää, koetetaan luoda trillerimäisiäkin juonikoukkuja ja pyritään käsittelemään kriittisesti internetin ja somen valtaa, mutta keski-ikäisen puolilämpimäksi jää. Ei jatkoon.
Tammi 2022. Alkuteos To paradise. Suom. Arto Schroderus. BookBeatin äänikirja.
Hanya Yanagiharan Paratiisiin on triptyykkiromaani, sen verran minulla oli tietoa jo ennakkoon ennen kuuntelemisen aloittamista. Ja heti alkuun voin sanoa, että tämä romaani ei sovi kuunneltavaksi, tai ainakaan näin hennoilla ennakkotiedoilla. Kuuntelijana nimittäin odotin kaikkien kolmen osan tarinan jollakin tavoin liittyvän toisiinsa, kenties buddenbrookmaisella sukusaagaotteella. No, näin ei ole, ja jossain vaiheessa kuunnellessani minun oli pakko keskeyttää, googlata jokin romaanista kirjoitettu arvio ja lukea se, ja arvioin luettuani oivalsin, että osilla ei ole muuta kuin temaattinen yhteys toisiinsa.
Rakenne romaanissa on siis hieman samankaltainen kuin Robert Bolañon 2666:ssa, joka koostuu viidestä teoksesta, jotka on painettu yhdeksi niteeksi - mutta Bolañon teos kuitenkin palkitsee sillä, että vaikka teokset voi lukea itsenäisinä, tarinoilla kuitenkin lopulta on yhteytensä.
Yanagiharan romaanissa näin ei ole. Sen sijaan kuulijaa piinataan sillä, että eri aikoihin ja paikkoihin sijoittuvissa tarinoissa (osat 1, 2 ja 3) on samannimisiä henkilöitä, jotka eivät kuitenkaan ole samoja henkilöitä tai toisilleen sukua tai samoissa suhteissa keskenään, ainoastaan saman nimisiä. Tämä ratkaisu on ärsyttävä, ja itse koin, että ainoa, mitä sillä koetetaan sanoa, on se, että ihmiset ovat erilaisia, erilaisissa rooleissa, erilaisissa tilanteissa, eri ajoissa - vaikka nimet heitä yhdistäisivätkin eli heissä on silti ikään kuin jotain samaa. Noh, jos tämä on ainoa viesti nimissä, aika alleviivaava tapa sanoa asia.
Hankaluutta tässä Yanagiharan romaanin vastaanottamisessa verrattuna Pieneen elämään toi itselleni myös yleissivistykseni puute liittyen Havajin historiaan. Ennen romaanin lukemista en tiennyt Havajin historiasta käytännössä mitään (nykyhetkestä ohuesti leit ja sen, että kyseessä on yksi USA:n osavaltioista), nyt tiedän hieman enemmän. Mutta romaanin toisen osan Havaji-tarinan kontekstien ymmärtäminen jäi minulta siis hyvinkin heikoksi.
Yanagiharan tyylissä on kuitenkin jotain viehättävää, joten ei Paratiisiin huono romaani ole. Se vain kannattaa kuuntelemisen sijaan lukea, ja helpoimmin lähestyttäviä osia suomalaiselle lukijalle ovat lyhyt ensimmäinen 1800-luvulle sijoittuva traagisen rakkaussuhteen kertova tarina ja dystooppinen kolmas osa.
Kahden romaanin lukukokemuksen perusteella Yanagihara vaikuttaa niiltä kirjailijoilta, jotka tunnistettavalla tyylillä kirjoittavat uudelleen samaa tarinaa. Yanagiharalla tarinan peruselementtejä ovat sorto, vallankäyttö, homoseksuaalisuus, muut etnisyydet kuin valkoisuus sekä köyhyyden ja rikkauden kontreasti mutta siten, että rikkaus jollakin lailla liittyy keskushenkilön elämään, olipa se sitten menetettyä perheomaisuutta, tulevaa perintöä tai jotakin vastaavaa. Rahoja harvoin ansaitaan omalla tekemisellä, mutta rahakasta elämää vietetään ainakin jossain vaiheessa, jotta romaaniin saadaan yksityiskohtaisia illalliskuvauksia.
Antti Haikkalan käsikirjoittama (yhdessä työryhmän kanssa) ja ohjaama näytelmä Break! esitettiin Kansallisteatterin uudella Maalaamo-näyttämöllä, ja ennen kuin kirjoitan näytelmästä, on sanottava muutama sana Kansallisteatterin remontista, jonka tuotteena uusi näyttämökin on syntynyt.
Remontin tulos on kerrassaan viehättävä! Pienen näyttämön puolen kahvila-ravintola on tunnelmaltaan aivan ihana, sekä valaistus että kalustus ovat freesillä tavalla vanhanaikaiset, tunnelmassa on samaa kuin Babylon Berlin -tv-sarjassa. Kahvila-ravintolaan tulisi mielellään käymään silloinkin, kun ei ole menossa teatteriin. Ikkunoista näkee Kaisaniemen puistoon, ja kun puistonäkymä joskus selviytyy omasta remontistaan, näkymäkin sen kuin paranee.
Mutta sitten näytelmään itseensä. Break! sijoittuu koulumaailmaan, itse asiassa katsojat pääsevät oppilaiden asemaan, kun he saapuvat hissillä kerrokseen, jossa Maalaamosali on. Aulassa on tarjolla purkkaa, vettä ja näkkileipää, sekä ohjeistavia julisteita ja kuvataidenäyttely. Näytelmä itsessään on interaktiivinen oppitunti, jonka pitävät opettaja Jukka ja kouluavustaja Dina, ja 9F:n oppilaina ovat yleisö ja oppilaita näyttelevät näyttelijät. Oppilas-näyttelijöistä keskeisessä roolissa ovat yksi tyttö (Lempi Kivinen) ja yksi poika (Tuure Alanne), ja molempien näyttelijäsuoritukset ovat hienoja, näytelmän parasta antia.
Näytelmän keskeisenä teemana on uupuminen, joka koskettaa niin oppilaita kuin opettajaakin. Kouluavustaja on töissä ensimmäistä päivää, joten hän on vielä nuori, freesi ja pirtsakka.
Break! sisältää joitakin osuvia oivalluksia. Omassa katsojakokemuksessani tällaisia olivat ennen muuta teknologian kanssa sählääminen ja etäpalaverin esittäminen, joka johtaa näytelmän kliimaksiin. Näytelmän ongelmana oli kuitenkin mielestäni se, ettei siinä ehkä ollut osattu päättää, mille kohderyhmälle (opettajille? oppilaille? opiskelijoille? kaikille koulumaailman kokemusasiantuntijoille?) se on ensisijaisesti suunnattu, mistä johtuen sisällössä on jonkin verran selviöitä, latteutta ja tyhjäkäyntiä. Näytelmän kesto on kuitenkin kompakti ja tähän formaattiin väliajattomuus sopi hyvin.
Helsingin kirjamessujen tämän vuoden ohjelmajohtajana oli viestintäkonsultti ja tietokirjailija Ville Blåfield, ja johtuiko hänen linjauksistaan, siitä, että korona-aika alkaa vihdoin olla taakse jätetty vai tähtien asennosta taivaalla, mutta tykkäsin todella paljon tämän vuoden tunnelmasta messuilla. Ehkä Messukeskustakin oli jotenkin remontoitu tai muutoin freesattu, mutta ympäristö oli mennyt miellyttävämpään suuntaan viime vuodestakin, jolloin silloinkin parannuksia aiempaan oli tehty.
Tänä vuonna messuilla oli kiinnostavia näytteilleasettajia: mukana oli kaikenkokoisia kustantamoja niin kuin aiempinakin vuosina, mutta oheistuotteiden näytteilleasettajissa oli mielestäni enemmän paperi- ja sisustustavaraa, mikä mielestäni sopii kivasti kirjamessuille. Lisäksi oli kukkakauppias, ja viherkasvit - olivatpa ne sitten aitoja tai tekokukkia - loivat messuhalliin kivaa tunnelmaa. Myös lavat oli sijoiteltu siten, että äänimaailma ei sekoittunut niin paljoa kuin joinakin aiempina kertoina. Messuilla oli mukavaa kierrellä, ja tänä vuonna tuntui myös siltä, että kirjoissa oli oikeasti varsin hyvät messuhinnat, eli löytöjä tarttui mukaan jonkin verran.
Samanaikaisesti toisessa messuhallissa järjesteyt viini- ja ruokamessut toivat messukokemukseen oman lisänsä. Olipa kiva messukerta tänä vuonna!
