Juhana Torkki: Puhevalta - Kuinka kuulijat vakuutetaan

Otava 2006. 288 s.

Juhana Torkin teos Puhevalta - kuinka kuulijat vakuutetaan on olennaista luettavaa sellaiselle henkilölle, jonka tehtävänä on puhua vakuuttavasti ja vaikuttavasti tai jonka tehtävänä on pitää puhe. Yhtä mukaansatempaava tai ajankohtainen Puhevalta ei ole kuin Torkin toinen samaa aihepiiriä käsittelevä teos, Tarinan valta. Tämä johtuu osittain siitä, että Puhevalta on julkaistu jo yli kymmenen vuotta sitten, ja niinpä sen "ajankohtaiset" esimerkit tuntuvat jo tunkkaisilta - Sarasvuo ei ole enää yhtä paljon mediassa kuin aiemmin, Tabermann on kuollut ja Esko Ahon puheita ei ole nähty enää aikoihin; Obama tai Trump olisivat ajankohtaisempia esimerkkejä kuin Clinton.

Puhevallassa on kuitenkin esimerkkipuheita ja -puhujia historian hämäristä saakka, ja esimerkit Paavalista tai Martin Luther Kingistä ovat ajattomia.

Puhevalta on kuitenkin kokonaisuudessaan innostavasti kirjoitettu teos ja sen viimeinen osio Puhetaidosta tiivistää koko teoksen sisällön konkreettisiksi ohjeiksi niille, jotka eivät teoriaan ja käytännön esimerkkeihin laajemmin halua perehtyä. Torkki keskittyy teoksessaan nimenomaan vaikuttavan puheen rakentamiseen, mutta jokainen puhehan pyrkii omalla tavallaan vaikuttamaan ja vakuuttamaan yleisön, joten teoksesta on apua millaisen puheen tahansa pitämiseen ja valmistelemiseen.

Kauko Röyhkä trio @ Tavastia, Helsinki

Kauko Röyhkä trio esiintyi Tavastialla lauantai-iltana. Olipa loistokeikka! Trion soundi on pehmeä ja ohjelmistossa oli niin uutta kuin vanhaakin Kaukon tuotantoa.

Ravintola Meripaviljonki, Helsinki

Siltasaarenrannassa on ollut jo pari vuotta kelluva ravintola Meripaviljonki. Aluksi rakennusta katsellessani ajattelin, että kyseessä on kahvila, mutta kahvitteluun Meripaviljonki ei sovi, vaan se todellakin on ravintola, jossa on pöytiinohjaus ja johon ainakin ilta-aikaan henkilökunnan käytöksestä päätellen on suotavaa tehdä pöytävaraus, vaikka paikka ei täydeltä näyttäisikään.

Näköalat lasisten seinien läpi ovat kauniit ja avarat, illalla ravintola on valaistu tunnelmallisesti. Valitsin listalta parhaiten budjettiini sopivan pääruoka-annoksen, ohrarisoton (19,50 e), vaikka en risottojen suuri fani olekaan. Miljöön ja ruokalistan hintatason perusteella pelkäsin saavani lusikallisen puuroa keskellä suurta lautasta, mutta onnekseni odotukseni eivät osuneet kohdilleen.

Meripaviljongin ohrarisotto ("ohrarisottoa, savustetussa oliiviöljyssä paahdettua mustakaalia, romescokastiketta") on kirkkaasti paras risottoannos, jonka olen syönyt. Risotto (vai pitäisikö sanoa ohratto, joksi ohrarisottoa joissain ravintoloissa kutsutaan) oli pehmeää ja täyteläistä, ja annoksen muiden makujen kera todella maittavaa. Oliiviöljy ja romesco toivat annokseen makua, tekstuuria puolestaan toivat risoton päälle asetellut runsaat kasvikset, joissa oli paljon muutakin kuin mustakaalia. Annoskokokin oli sellainen, että en jäänyt nälkäiseksi. Ruoan kanssa tarjoiltiin myös herkullista, lämmintä leipää. Yllätyin todella positiivisesti.

Nufit 2017 @ Paasitorni, Helsinki

Nufitin eli Nuorten filosofiatapahtuman teemana Paasitornissa 20.-21.1.2017 oli liike. Tapahtuma järjestettiin nyt kuudettatoista kertaa. Ohjelmistossa oli luentoja, keskusteluja, lukiolaisten Sokrates-väittelykilpailu, taideohjelmaa ja filosofisia teehetkiä.

Kävin perjantaina kuuntelemassa Karin Creutzin alustuksen "Daeshin viehätys". Creutz valotti alustuksessaan radikalisoitumisen mekanismeja, tarkasteli Isisiä niin lännen näkökulmasta kuin musliminäkökulmasta ja puhui paljon myös retoriikan ja sanavalintojen merkityksestä kuin sanojen ja symbolien omimisesta. Karin Creutzin haastajat Eemil Lemmetti ja Amos Wallgren kysyivät paljon kiinnostavia kysymyksiä ja myös yleisökeskustelu oli mielenkiintoista. Kokonaisuus sai tarkastelemaan aihetta uusin silmin.

Lauantaina menin kuuntelemaan otsikon perusteella Kaarle Hurtigin  alustusta "Media liikkeessä". Hurtig havainnoi alustuksessaan median sisällöntuotannon lakien muutosta nykyisessä kaupallisessa mediassa ja alustuksensa loppupuolella Hurtig keskittyi esittelemään hahmottelemaansa vaihtoehtoista demokratiamallia.

Vuonna 2017 Sokrates-kilpailun voiton vei Helsingin Medialukio vastustaessaan väitettä "Kaikki virtaa - pysyvyys on harhaa".

Ravintola Roji, Helsinki

Kävin syömässä sushiravintola Rojissa Kolmannella linjalla, ja kuten moni muukin - Roji on nimittäin  arvioitu eat.fi:ssä Kallio-Hakaniemi-alueella jaetulle ensimmäiselle sijalle 4,8 tähdellä - suosittelen kokemusta.

Valitsin annokseksi päivän setin, joka oli herkullinen. Paikka on mukavasti sisustettu, avara ja valoisa, ja palvelu on ystävällistä. Ainoa miinus ruoassa oli se, että California makissa oli käytetty myös surimia.

Roji ei ole Kallion ravintoloista pienimmästä päästä, mutta syödessäni ovi kävi sen verran tiuhaan tahtiin, että vaikuttaa olevan vain ajoituksesta kiinni, onko paikassa tilaa vai ei.

Norman Ohler: Hitlerin tabut - Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus

Like 2016. Suom. Raija Nylander. Alkuteos Der totale Rausch, Drogen im Dritten Reich. 343 s.

Norman Ohlerin natsi-Saksaa käsittelevä teos Hitlerin tabut - Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus on todella kiinnostava kirja. Kyse on historiaa käsittelevästä tietokirjasta, mutta tekijä avaa eksplisiittisesti alkusanoissaan sitä, kuinka historia on aina tulkintaa, niin tämäkin teos. Ohler on tehnyt taustatyötä arkistoissa ja haastattelemalla ja koonnut materiaalista koukuttavasti etenevän kokonaisuuden, joka tuo esiin perustellun, uuden näkökulman ja selityksen Saksan tapahtumiin.

Teoksen nimi on selvän kaksiselitteinen: on kysymys huumeista ja on kysymys vaietusta asiasta. Alussa Ohler taustoittaa huumeiden asemaa (laillisuus, saatavuus, sallittuus, yleisyys) sotaa edeltävässä Saksassa, käsittelee monin esimerkin armeijan, sotimisen ja huumeiden välistä pyhää liittoa ja keskittyy pitkälti kuvaamaan Hitlerin itsensä suhdetta huumeisiin.

Hitlerin tabut kuvaa varsin tarkasti Hitlerin suhdetta henkilääkäriinsä Theo Morelliin, joka toimi alun perin Berliinissä aikansa jetsetin suosikkilääkärinä (koska hän määräsi suosituiksi nousseita huumereseptejä; tosin tätä on hyvä tulkita aikansa kontekstissa, jossa kotirouville myytiin metamfetamiinikonvehteja). Morellista tuli yksi Hitlerin lähimmistä henkilöistä, koska hän osasi sekoittaa juuri oikeanlaiset ruiskeet, joilla nuupahtanut ja ärtynyt diktaattori saatiin aina uuteen, valovoimaiseen henkiseen nousuun.

Mikään trippi ei kuitenkaan voi kestää ikuisesti, ja Hitlerin tabut käsittelee natsi-Saksan romahdusta kiinnostavasti lääketieteellisestä näkökulmasta. Miksi Hitler vieraantui todellisuudesta niin pahoin? Miten hänen mielialanailahtelunsa ovat selitettävissä? Miksi hän oli ennen itsemurhaansa vapiseva ihmisraunio? Miksi ylipäätään koko Saksan sotavoimat tuntuivat tekevän järjettömiä päätöksiä?

Hitlerin tabut tekee näkyväksi sen, kuinka organisoitua huumeiden (kuten kokaiinin ja metamfetamiinin, pervitiinin ja eukodalin) käyttö sotavoimissa oli ja kuinka se läpäisi kaikki kerrokset aina korkeimmista sotaherroista tavallisiin rintamamiehiin saakka. Huumeita tuntui käytettävän niin henkilökohtaisen suorituskyvyn nostamiseen tai ylläpitämiseen kuin myös lopulta joukkojen massakäyttäytymisen ohjaamiseen: sodan lopussa merivoimat yritti kehittää ihmepilleriä, jolla saataisiin sotilaat pysymään valveilla ja toimintakuntoisina neljä vuorokautta yhteen menoon, mihin ei perus-pervitiinillä päästy. Erilaisia koktaileja testattiin lopulta keskitysleirivangeilla, jotka laitettiin kävelemään (ja testaamaan mahdollisia hyviä kengänpohjia saksalaisten kenkätehtaiden tuotantoa varten) epäinhimillisiksi ajoiksi kävelyradalle.

Hitlerin tabut herättää myös ajattelemaan, josko nyky-yhteiskunnan vaatimukset ihmisten tehokkuudesta vaativat enää suurtakaan askelta siihen, että rauhanajan yhteiskunnassakin siirrytään vastaavankaltaiseen joukkohuumeistukseen kuin sodan ajan Saksassa. Huumeen ja lääkkeen erohan on lähinnä nimeämisen tasolla.

Linn Ullman: Rauhattomat

"Näkeminen, muistaminen, käsittäminen."

Like 2016. Suom. Katriina Huttunen. Alkuteos De urolige, 2015. 381 s.

Linn Ullmanin romaani Rauhattomat on voimakkaan omaelämäkerrallinen teos. Teoksen lähtökohtana on tyttären ja isän, Linn Ullmanin ja Ingmar Bergmanin, ajatus yhteisen kirjan kirjoittamisesta. Tytär on alkanut haastatella isäänsä, mutta suunnitellunlaisen kirjan kannalta kenties hieman liian myöhään. Materiaalia on kertynyt vähänlaisesti, nauhoitukset ovat heikkolaatuisia ja keskustelu katkeilevaa. Suunnitellunlaisen kirjan sijasta syntyi tämä: romaani, joka kertoo yhtä lailla niin tyttären kuin isänkin elämästä.

Rauhattomat on mietteliäs romaani naiseksi kasvamisesta, perhe-elämästä taiteilijaperheessä ja ennen kaikkea elämästä ja sen lopusta, kuolemasta, menetyksestä. Miten olemme olemassa? Miten muistamme toisemme? Mikä elämässä on tärkeää?

Romaani kuvaa oivaltavasti myös vanhuutta ja luopumista, muutosta, Ingmarin hahmo toteaa omasta vanhenemisestaan näin:

"Minulla ei ole enää monta vuotta elinaikaa jäljellä. Joskus unohtelen asioita. Sanoja. Tuulilasinpyyhkimet esimerkiksi. Äh, ei siitä kannata välittää. Sellaista sattuu iän myötä. En pyytele anteeksi, olen kahdeksankymmentäneljävuotias, en ruikuta, oleva vain hieman hämmästynyt: Vai niin, onko minusta tulossa vanhus? Minusta tämä kaikki tuntuu hieman koomiselta, elimistöni joka ei suostu tottelemaan, vaivat, on niin monenlaista hämmästystä ja tämä on yksi niistä. Hämmästys pitää minulle seuraa."

Toisessa kohdin romaanin päähenkilö, kirjailija, muistelee erästä valokuvaajaa nuoruutensa ajoilta:

"Hän on nyt melkein kahdeksankymmenen. Googlasin hänet vastikään ja yllätyin että hän on edelleen elossa. Kun ajattelen kaikkia jotka ovat kuolleet, niitä jotka kuolivat liian nuorina, nälkään tai ylensyöntiin jossakin niistä monista sodista menneisyyden ja nykyhetken välissä, tulipalossa, maanvyöryssä, hukkumalla, koska halusivat kuolla tai eivät voineet muutakaan, tai koska he elivät liian rajusti, tai yksinäisyyteen, kun ajattelen kaikkia heitä, kaikkia meitä, on outoa että hän elää vieläkin."

Rauhattomat on muistelmallinen romaani, joka laittaa ajattelemaan jokaisen ihmisen elämään kuuluvia vaiheita, vaikkakin romaanin henkilöhahmot ovat kuuluisia ihmisiä ja elävät puitteiltaan erilaista elämää kuin täysin tavallinen lukija.