Nuuksion kansallispuisto, Espoo

Patikoimme Nuuksion kansallispuistossa kaksi rengasreittiä, ensimmäisenä päivänä Korpinkierroksen ja toisena päivänä Haukankierroksen.

Korpinkierros on noin seitsemän kilometriä pitkä reitti, joka kulkee mukavan vaihtelevassa maisemassa: on avaraa kalliota, useita metsälampia ja myös metsää.

Yövyimme Korpinkierroksen päätteeksi Holma-Saarijärven leiriytymispaikalla. Oikeastaan leiriytymispaikkoja on kaksi: toinen on saaressa keskellä järveä ja sen liepeillä on myös laavu, toinen on järven rannalla. Valitsimme saaren, mikä oli muutoin loistava valinta, mutta emme tulleet lainkaan ajatelleeksi sitä, että aamulla nousi tuuli, jonka viima puhalsi tehokkaasti saaressa.

Toisena päivänä kävelimme noin neljän kilometrin mittaisen Haukankierroksen, joka oli maisemiltaan aivan erilainen kokemus kuin Korpinkierros. Haukankierros oli hyvin metsäisä ja myös varsin mäkinen.

Kansallispuiston reunalla sijaitsee Haltia, Suomen luontokeskus. Keskuksen ravintola tarjoilee herkullista ruokaa, joten nääntyneenä ja vaelluksen päätteeksi herkuttelusta Haltiassa tulee hyvä mieli. Keittiöhenkilökunta on myös erittäin mukavaa ja valmiina auttamaan ruokarajoitteiden kanssa.
Haltiassa on myös kiinnostavan oloisia näyttelyitä, mutta patikinnin päätteksi emme nähneet itsessämme kykyjä niihin keskittymiseen.

Tori Amos @ Finlandia-talo, Helsinki

Wau. Tori Amos Finlandia-talossa oli upea: on uskomattoman hienoa päästä kuulemaan taiteilijaa, joka on näin lahjakas, luova ja koskettava.

Tiistain 9.6. konsertti alkoi Boys for Pele -levyn (1996) avausbiisillä Beauty Queen / Horses, joka on yksi suosikeistani. Setti oli rakennettu oivallisesti: herkät biisit vuorottelivat menevien kappaleiden, kuten Blood Rosesin, kanssa ja kuten Tori Amokselta voi odottaa, liveversioissa varioitiin tuotantoa eikää kaikki kuulostanut samalta kuin levyillä.

Kolmantena kuultiin kyyneleet virtaamaan saava kappale Playboy Mommy (1998) ja keikan alkupuolella tuli myös leffabiisi Siren (2007), joka soolona oli herkempi kuin levyversio. Uudelta levyltä ei kuultu juuri lainkaan kappaleita, mistä pidin, sillä Unrepentant Geraldines (2014) on omaan makuuni liian kitaravetoinen ja kantrisävytteinen levy.

Tori Amos otti tilan ja yleisön haltuun hienosti soolona ja tunnelma oli niin herkkä, että otin koko keikan aikana vain yhden valokuvan - oli hienoa, että tuntui siltä, että yleisö ylipäätään halusi keskittyä musiikista ja tunnelmasta nauttimiseen kuvaamisen ja somettamisen sijaan. Yksi keikan yllättävimmistä versioista oli konekompilla taustoitettu kokonaisuus, jossa kuultiin ainakin kolmea kappaletta: Cruel (1998), Sweet Sangria (2002) ja Unrepentant Geraldines (2014). Konetaustat toivat näin vähälti käytettyinä hyvää vaihtelua keikan äänimaisemaan, mitä samaa ei voi sanoa playbackina soitetuista bändiosioista.

Encoren aloitti Cornflake Girl (1994), joka oli hienoa kuulla livenä, mutta livepiano ja laulu hukkuivat taustanauhaan, ja se, että biisi soitettiin valmiin taustan päälle, esti kaiken improvisaation. En tiedä, miltä kappale olisi kuulostanut ilman kitaroita, mutta yllättäen Cornflake Girl oli keikan heikointa antia.

Encoren päätti Hey Jupiter (1996), joka ei ole suosikkini, mutta livenä biisi oli upea ja kylmät väreet kulkemaan saava lopetus järisyttävän hyvälle keikalle. Tällaiset hetket taiteen äärellä saavat uskomaan elämään ja sen kauneuteen.

Helsinki Lit @ Savoy-teatteri, Helsinki

Kirjallisuuskenttä näyttää piristyneen viime aikoina - uusia kirjallisuustapahtumia on tullut runsaasti, yhtenä niiden joukossa nyt ensi kertaa järjestetty Helsinki Lit Savoy-teatterissa. Helsinki Lit on kaksipäiväinen kirjallisuusfestivaali, ja kävin itse paikalla lauantaina 23.5. Helsinki Litin keskiössä tuntui piristävävsti kaupallisuuden sijaan olevan kirjallisuus ja kirjoittaminen. Tällaiselle tapahtumalle Savoy-teatteri tuntui oivalliselta paikalta, sillä salissa keskustelut pääsivät oikeuksiinsa.

Sofi Oksanen keskusteli kirjoittamisesta tanskalaisen Jonas T. Bengtsonin kanssa. Molemmat tuntuivat olevan sitä mieltä, että on laiskuutta kirjoittaa pelkästään omaan elämänpiiriin kuuluvista asioista, valita päähenkilöksi joku, jonka toiminta ja maailma eivät vaadi ennakkotutkimista tai uudenlaista paneutumista tai eläytymistä.

Aivan päinvastaista näkökantaa edustivat seuraavassa keskustelussa Märta Tikkanen ja Juha Itkonen, jotka olivat nimenomaan sitä mieltä, että on kirjoitettava siitä, mikä kumpuaa omasta elämästä, ethtävä se näkyväksi ja tarkasteltava sitä fiktion keinoin, olipa kyseessä kuinka häpeällinen tai arka asia tahansa.

Oli erittäin virkistävää päästä kuulemaan täysin erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä siitä, mitä on kirjoittaminen ja miten on kirjoitettava, miten maailma jäsentyy ja miten se koetaan - ja havahtua jälleen kerran siihen, että oikeaa vastausta ei ole.

Työväenasuntomuseo, Helsinki

Minua on kiinnostanut jo useiden vuosien ajan käydä Työväenasuntomuseossa, joka sijaitsee Kirstinkadulla Alppilassa. Ravintolapäivän yhteydessä museon pihalla oli Kesäkahvila Kirsti, joka sai innostumaan myös museokäynnistä. Ja mikä loistomuseo olikaan kyseessä!

Museo sijaitsee puutalossa, joka on toiminut työväen asuntoina. Korttelin muissa puutaloissa on edelleen kaupungin työntekijöiden asuntoja, ja taloista yksi on entisöity museoksi. Ensimmäisestä ovesta pääsee museokauppaan ja huoneeseen, joka esittelee Kallion alueen elämää kuvin ja tekstein. Muut porraskäytävät on entisöity eri vuosikymmeniä edustaviksi työläisasunnoiksi, ja jokaisen asunnon asukeista kerrotaan myös heidän tarinansa.

Vanhimmat huoneet edustavat 1910-lukua, jolta siirrytään 1920-, 30- ja 40-lukujen kautta aina 1980-luvulle asti.

Sota-ajan pimennetty huone konkretisoi ajan tunnelmaa. Hyllyssä oli myös paketti Töölön sokeria, mikä kertoo Helsingin teollisuuden historiasta - nykyisen Oopperatalon paikalla oli aiemmin sokeritehdas.

Monien asuntojen ruokapöydälle oli koottu setti aikakautensa ruokia.

Kuvista keskimmäinen edustaa 1980-lukua, ja pöydällä onkin tunnistettavasti maitopurkki ja maksalaatikko. Vuodesta 1985 tuntuu olevan ikuisuus aikaa, kun katsoo sen mukaan sisustettua asuntoa.

Työväenasuntomuseo kertoo konkreettisesti myös materialismin historiaa. Asunnoissa ei ole käytännössä ollenkaan säilytystilaa - mutta eipä näillä ihmisillä ollut myöskään juuri mitään säilytettävää. Nykyihmisen tilankäyttöongelmat ja organisoijan ammatti edustavat täysin eri maailmaa ja kulttuuria, kuin missä työväen asunnoissa elettiin.

Ravintolapäivä 16.5.2015, Helsinki

Ravintolapäivä lauantaina avasi kesäkauden, joskin vielä kovin suomalaisen epävakaassa säässä. Ravintolapäivä on parhaillaan kulttuurisen vaeltelun päivä, jossa välillä kohde on tiedossa ja välillä jalat kuljettavat jonkin uuden luo. Ruoan lomassa voi nauttia kesästä, kulttuurista ja vaikka jos mistä.

Aloitimme ravintolamaailmaan tutustumisen eksoottisesti Vantaalta, Myyrmäestä, missä juna-aseman liepeillä Paalutorilla päivysti ravintola nimeltä Taco York Grill. Taco York Grill myi itse tehtyjä - jolla tarkoitan sitä, että myös tacokuoret olivat itse tehtyjä - tacoja ja burritoja kolmella täytevaihtoehdolla: vegellä, possulla ja naudalla. Tacon mausteisuutta ja tulisuutta saattoi itse säädellä lisätäytteiden, kuten salsan, avulla. Ostin triplavegetacot (10 e), mmm... Taco York Grill oli syymme poistua kantakaupungista ja se kannatti!

Paalutorilla oli myös muita ravintoloita, ja ostimme Kakkulasta jälkiruokakakut. Kakkulalla oli varsin nerokas idea - juustokakkuja oli tehty läpinäkyviin kertakäyttömukeihin; näin tarjolla oli erilaisia kaukkuja kätevässä take away -muodossa. Maistoimme Baileys- ja limekakkua, joista ensin mainittu on täysi kymppi, limekakussa limen makua olisi voinut olla rohkeammin.

Kun ekaa kertaa Myyrmäkeen saapuu, ei kannata jättää tutustumista lyhyeen. Ravintolapäivän kanssa samaan aikaan Myyrmäen torilla oli perinteiset maalaismarkkinat. Sinne siis! Ja markkinakojujahan riitti. Myynnissä oli kaikkea, mitä suomalaisella torilla voi olla, ja ainakin yksi klassinen helppoheikkihuutelija oli myös paikalla myymässä kenties sukkia tai sitten jotain muuta. Mekin löysimme vaikka jos mitä aarteita, joista ei kannata kuitenkaan hiiskua sen kummemmin, sillä alkukesän syntymäpäivät ovat vasta lähestyvien listalla...

Palattuamme Helsinkiin hoksasimme, että Työväenasuntomuseo Kirstinkadulla on kerrankin auki ja sen pihassa on Kesäkahvila Kirsti! Työväenasuntomuseo oli niin oiva kokemus, että omistan sille oman postauksen. Kesäkahvila Kirsti oli idyllinen puutalopihamiljöössä ja nautimme museokierroksen jälkeen palan herkullista sitruunamarenkitorttua, joka oli ihana mutta mielestäni aika stadilaisesti hinnoiteltu kakkupala (3,50 e). Jatkossakin jonkinlainen museoilu olisi loistoajatus yhdistettäväksi Ravintolapäivän nautintoihin, sillä on melkoinen vaatimus ruokailla tauotta esimerkiksi kahdeksan tunnin ajan.

Alppilasta jatkoimme matkaa kohti Kalliota ja Oivan terassia, jolla juuri iltapäivällä oli avannut Potto Rosso's Sexy Diner. Tällä ravintolalla oli osuva konsepti: terassilla oli menevää musiikkia ja paikalla hengasi ruokakarnevaalin hengessä myös hodaripukuun sonnustautunut sisäänheittäjä. Menu koostui maantieteestä ja kartoista innostuneelle ostajalle sopivasti eri paikkojen mukaan nimetyistä hot dogeista: listalla oli Tokyo, Napoli, Florida, Seoul ja Moscow, joista tastingiimme päätyivät Napoli, Seoul ja Moscow. Kaikkia hodareita oli tarjolla niin perinteisen nakin kuin vegenakinkin versioina, mistä pisteet Potto Rossolle.

Napolissa oli nakin lisäksi täytteenä basilikamajoneesia, marinoitua kirsikkatomaattia ja rapeaa prosciuttomurua, joista basilikamajoneesi sai kritiikkiä pestomaisesta maustaan ja prosciuttomuru kiitosta herkullisuudestaan.

Seoulissa nakin seurana oli sitsuanpippurimajoneesia, kimchiä ja seesaminsiemeniä, ja tämän hodarin valinnut henkilö totesi yhdistelmän olevan niin tymäkkä ja tulinen, että hän oli aivan liekeissä - sekä hyvässä että pahassa.

Moscow-hodarin makumaailma koostui punajuuriketsupista, hunajasmetanasta, hapankurkusta ja punajuurilastuista, ja vaikka alkuun eritoten punajuuriketsuppiin suhtauduinkin epäilevästi, oli tämä hodari erittäin onnistunut; ainoa, mistä tekee mieli antaa kritiikkiä, oli täytteiden asettelu - koska nakki oli alimmaisena, pohjatuntuma oli kovin kuivakka.

Oivan terassilta jatkoimme sen kummemmitta suunnitelmitta kohti Karhupuistoa. Ensin maistui makea - puistossa leijaili houkutteleva räiskäleen käry, ja niinpä osan seurueestamme lautaselle päätyi lettu. Minä kokeilin mansikkamarsipaanikakkua, joka kauneudessaan houkutti ostamaan ja makeudessaan sopi hodarin jälkimaininkeihin.

Lopuksi ostimme vielä kunnon lautaselliset ruokaa. Karhupuisto tuntuu ammattimaistuvan kerta kerralta. Valitsimme kaksi nuudeliannosta, joista toinen osoittautui flopiksi (nuudelit olivat jo viilenneitä ja annos oli melko mauton), toinen puolestaan herkuksi (5 e): pohjalla oli nuudeleita ja kasviksia, päällä kuuma tofukastike, ja myyntipöydältä ostaja saattoi itse valita lisäkkeet annokseensa - tarjolla oli raikastavaa yrtti-kaalisalaattia, itse tehtyä chililientä, kananyyttejä sekä erikoisia soijapalleroita, jotka vaaleanpunaisen pintansa vuoksi näyttivät kinkkupalloille mutta syödessä osoittautuivat marsipaanin kaltaiseksi makeaksi herkuksi.

Onnistunut Ravintolapäivä tämä toukokuu 2015!

Platonin Akatemia XIX

Kulttuuritapahtuma Platonin Akatemia valtasi tänä vuonna 15.5. koko Tuusulan Rantatien - tapahtumia oli runsaasti ja osallistujilla oli vapaa pääsy Rantatien kulttuurikohteisiin, joten tarjolla oli myös runsaasti taidenäyttelyitä. Vuoden teemana oli Luonto ja kulttuuri.

J. H. Erkon taiteilijakodissa Erkkolassa luennoi itsekeskeisyyden hyötypuolista rocklyyrikko ja kirjailija Tommi Liimatta, joka lähestyi kirjoittamista, luontoa ja kulttuuria luontoaiheisten biisiensä kautta. Myöhemmin Liimatan ohjaamassa kirjoittamisen työpajassa harjoiteltiin kylmästi kirjoittamista - tehtävänantona oli kirjoittaa toukokuusta käyttämättä adjektiiveja, kuvailevia adverbejä tai kuin-vertauksia. Ennen kirjoittamista ruodittiin läpi kaksi Liimatan kirjoittamaa sanoitusta, joiden tyylistä ja kritiikistä sai hyvää näkökulmaa kirjoittamiseen ylipäätään.

Erkkolan yläkerrassa keskusteltiin elämän peruskysymyksistä ullakkoboheemien eli Antti Filpun, Paul Nymanin ja Mika Pekkolan johdolla.

Erkkolaa vastapäätä oleva Aleksis Kiven kuolinmökki oli myös yleisölle avoinna ja mökissä päivysti opas, joka osasi kertoa mökin historiasta ja vaiheista. Mökki näyttää ulkoapäin hyvin pieneltä, nykystandardein oikeastaan vajamaiselta. Toukokuussa mökin edustan niitty kasvoi täytetnään valkovuokkoja, ja kun kurkisti makuukammarin ikkunasta ulos valkovuokkoniitylle, ei voinut olla ajattelematta, mitähän Aleksis Kivi mahtoi ajatella samaa näkymää katsoessaan. Tosin Kivi vietti mökissä viimeiset kuukautensa vuonna 1872 - ja koska hän kuoli vuoden viimeisenä päivänä, hän ei kenties koskaan katsellut ikkunasta valkovuokkomerta, vaan täysin toisenlaista maisemaa.

Yksi Platonin Akatemian ehdottomista vahvuuksista on myös maisema, jossa se järjestetään. Rantatien kulttuurimaisema on Suomessa ja maailmassakin jotain aivan ainutlaatuista, joka kannustaa ajattelemaan ja kokemaan.

Jan Söderblom & HKO: Vivaldi - Piazzolla @ Musiikkitalo, Helsinki

Olipa virkistävää käydä konsertissa!

Musiikkitalon suuressa konserttisalissa järjestettiin lähes loppuunmyyty vuodenaikateemainen konsertti, jonka ensimmäisellä puoliajalla kuultiin Anton Vivaldin Neljä vuodenaikaa (1720-luku)ja toisella puoliajalla Astor Piazzollan Buenos Airesin neljä vuodenaikaa (1964-70). Vivaldin kepeys ja Piazzollan kiivaus sopivat oivallisesti yhteen ja täydensivät toisiaan mitä mainioimmin.

Tunnustan tietämättömyyteni Vivaldin suhteen; en tätä ennen tiennyt, että Neljään vuodenaikaan liittyy myös tekstit. Käsiohjelma paljastaa Vivaldin kirjoittaneen kuhunkin vuodenaikaan vuodenaikaa kuvaavan sonetin, ja käsiohjelmaan sonetit on painettu Antti Häyrysen suomennoksina. Konsertissa sonetit kuultiin lausuttuina alkukielellä, italiaksi.

Tekstit tuovat musiikkikappaleisiin tulkinnallista syvyyttä. Kesä on ainakin itselleni tästä nelikosta tuntemattomin osa, ja tuntematon oli minulle aiemmin myös se seikka, että Kesä kuvaa Italian kesän karuutta ja armottomuutta: Kesä-sonetissa "kärventyvät sekä karja että ihmiset", "Paimen valittaa, hänen yllään / synkkenee taivas ja kohtalo" ja lopussa "-- käy aavistukset toteen: / taivas ryskyy salamoita, / rakeet lyövät viljan maahan". Italialainen kesä on siis kovin toisenlainen kuin suomalainen kesä, jota vihreydessään ja valoisuudessaan odotetaan koko vuoden ajan!

Kevääseen puolestaan liittyy ilo ja hilpeys, Syksyyn sadonkorjuun juhla ja sen jälkeen rauhoittuminen, ja Talvi on kylmyyttä mutta kuitenkin lopulta "riehakas ja iloinen".

Piazzollan Vuodenajoissa oli mielestäni enemmän syvyyttä ja lopulta myös leikkisyyttä kuin Vivaldilla. Soittokokoonpano oli hieman erilainen, Piazzollaa tulkittaessa läsnä olivat voimakkaammin myös matalaääniset jouset, jotka toivat enemmän kaikupohjaa musiikkiin. Piazzollan Vuodenajoissa oli tunnistettavia viittauksia Vivaldiin, mutta modernista näkökulmasta tulkiten: Vivaldin teemat jäivät kesken, kaikumaan tyhjyyteen. Piazzollan triolipoljelto oli viehättävää ja tunteikasta kuultavaa.

Siinä missä Vivaldin yhteydessä kuultiin hänen kirjoittamansa sonetit, Piazzollan vuodenaikojen alussa kuultiin Pablo Nerudan runoutta. Mikä oivallus ja mikä tulkinta! Kontrabasisti lausui Nerudaa ilmeikkäästi, ja sai konsertin päätteeksi raikuvat aplodit. Konsertissa kuultiin muun muassa Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla (1924), joka päättyy säkeisiin "Haluan tehdä kanssasi saman / minkä tekevät kevät ja kirsikkapuut keskenään".

Onnistunut iltama!