Kalle Päätalo on kotoisin Taivalkoskelta, ja Taivalkoskella järjestetään kesäisin Päätalo-viikko. Kallioniemi on Päätalon lapsuudenkoti ja toimii nykyisin museona. Talo seisoo Jokijärven rannalla ja talolta aukeaa kaunis maisema järvelle.
Paikassa on aistittavissa tunnelmia siitä, millaista elämä on saattanut noin sata vuotta sitten olla. Arjen ankaruutta on silti vaikea kuvitella. Nyt tunnelma on leppoisa.
Reidar Särestöniemen näyttely Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa sai tänä kesänä kohumaineen, kun näyttelystä paljastui yksi väärennös. Kävimme katsomassa näyttelyn ennen väärennöksen paljastumista, ja se on näkyvillä kuvan oikeassa reunassa:
Mutta vieraillessamme kohusta ei siis ollut tietoakaan, vaan keskiössä oli taide-elämys. Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo on entinen kirkko, ja nykyään osa Taidekeskus Salmelaa. Näyttelyssä oli esillä suuria ja värikkäitä tauluja, niitä, jotka tyypillisesti tulevat mieleen, kun kuulee Särestöniemen nimen.
Mutta esillä on myös sellaisia teoksia, joita en osaisi tunnistaa tyyliltään särestöniemiksi, osa jopa hyvin pastellisävyisiä:
Näyttely oli siis varsin laaha, ja sopi tilaan hyvin. Vuohijärven kulttuuri- ja taidetalolla on myös kahvila sekä museopuoti, jossa on myynnissä muun muassa monenlaisia postikortteja ja printtejä Särestöniemen teoksista. Näyttely on avoinna 6.6. - 31.8.2026.
Ravintolan Patruunan pytinki sijaitsee Unescon maailmanperintökohde Verlassa. Paikka tarjoaa ainakin kesäisin ihanaa lounaspöytää: pääruoka-annos tarjoillaan pöytään ja herkullinen salaattipöytä kuuluu hintaan. Leipä on upeaa hapanjuurileipää. Kasvisvaihtoehto on saatavilla (vaikka asia ei ehkä nettisivuilta käynytkään ilmi). Miljöö on tunnelmallisen porvarillinen, niin kuin patruunan tyyliin saattaa odottaakin. Salista aukeaa näköala pytingin puutarhaan.
Verla on tehdasmuseo, ja pihapiirissä on tunnelmallista käyskennellä. Pihapiiristä löytyy puoteja, jotka myyvät paikallisia tuotteita, kuten käsitöitä.
Verlassa on myös näyttävä kalliomaalaus, hirviä ja ihmisiä. Sen näkee helposti alueen parkkipaikalta.
Hveradalir oli absurdeinta, mitä matkallamme näin. Kuumia lähteitä, maassa kiehuvaa vettä, geysirejä ja kylpylä oli jo nähty - mutta että tämä: kiehuvaa mutaa! mutakylpyjä! Kyllä. Aivan kreisiä!
Alueella tuoksuu kananmuna eli rikki, ja kiehuvien mutakuoppien lomassa kulkee laiturimainen pitkospuureitti. Välillä höyrypilvet sakeuttavat ilmaa niin, että eteensä on vaikeaa nähdä. Erilaiset kiehuvat mutakuopat ovat vangitsevia. Niitä voisi jäädä tuijottelemaan tuntikausiksi. Jos netissä olisi mutakuoppalive, kävisin välillä katselemassa.
Paikalle on rakennettu myös pieni, ilmainen itsepalvelumutakylpylä, joka oli diy-hengessään viehättävä. Emme jääneet tällä kertaa kylpemään, koska koko paikkaan saapuminen oli ollut täysi vahinko, ja itse asiassa olimme kääntyneet risteyksestä vain pitääksemme evästauon. Paikka sijaitsee aivan Reykjavikin motarin vieressä. Mutta kohde olikin tosi hauska! Kannattaa käydä vähintäänkin kävelemässä kompakti mutakuoppareitti, ja jos aika ja rahkeet riittävät, myös mutakylpemässä!
Kuumien kylpyjen ystävänä tämä kohde oli to do -listalla: Reykjadalur. Se sijaitsee eteläisessä Islannissa Hveraderðin pikkukaupungin vieressä. Kyseessä on pieni joki tai pikemminkin puro, jossa virtaa kuumaa geotermaalista vettä - ja jonne voi mennä istuksimaan tai makoilemaan ja nauttimaan luonnon omasta kylpylästä.
Perille puron luokse on noin kolmen kilometrin vuoristopatikkamatka parkkipaikalta - vähintäänkin siis riittävästi juomavettä on syytä varata matkaan. Vaellus on kaunis, mutta vuoristossa kolme kilometriä tuntuu yllättävän pitkältä. Polku on selvästi merkitty eikä siltä voi eksyä.
Perillä odottaa puro, jonka molemmille puolille on rakennettu laiturimaset pitkostuut, joita pitkin on helppoa kävellä. Jonkinlaiset pukusuojatkin perillä on, mutta ei niitä varsinaisesti pukukopeiksi voi sanoa. Vesi laiturialueen yläpäässä on niin kuumaa, että nilkat palavat; laiturialueen alapäässä se taas tuntuu jo vähän viileälle. Parhaat paikat ovat siis keskipaikkeilla, ja kun lämpöön tottuu, sitä tekee mieli enemmän. Uimakengät oli tosi hyvä olla mukana, koska puron pohja on pikkukiveä. Ihana paikka!
Kuva on otettu kaukaa, kun vasta lähestymme paikkaa ja höyry tuli näkyviin.
Jökullsárlónin jäätikköjärvi on osa Vátnajökullin kansallispuistoa. Se sijaitsee Islannin etelärannikolla jäätikön ja valtameren välissä. Järven pohjoisrannalla olevasta jäätiköstä lohkeilee jäävuoria järveen, jossa ne hiljalleen lipuvat järven etelärannan tuntumaan. Jäävuoret sulavat järvessä hiljalleen, ja kun ne ovat sulaneet riittävän pieniksi, ne lipuvat lyhyen joen kautta valtamereen, jonka aallot heittävät pienet jäävuoret mustan laavahiekan rannalle, jolla ne sulavat lopullisesti.
Paikka on upea.
Tunnelma on hidas ja hidastettu, ja jotenkin samankaltainen kuin monilla hautausmailla. Jäävuoret ovat vaikuttavia. Niiden mittakaavaa - puhumattakaan pohjoisrannalla siintävän Vatnajökull-jäätikön mittakaavasta - on vaikeaa hahmottaa. Sanotaanhan, että suurin osa jäävuoresta on pinnan alla - eli sekin, mikä näkyy, on vain vähän. Mutta etelärannan tuntumaan lipuneiden jäävuorien pinnanpäällinen osa on ehkäpä luksusjahdin tai maltillisen kokoisen risteilylaivan kokoinen.
Kun jäävuoren pinnanpuolisesta osasta on sulanut riittävästi, jäävuori kääntyy. Näimme yhden tai kaksi tällaista ympärikääntymistä - upeaa. Äkillistä, hidasta, mahdotonta pysäyttää. Jäävuoret voivat myös haljeta tai niistä voi lohjeta paloja. Valkeat osat ovat olleet pinnalla melko pitkään, turkoosit ovat kääntyneet esiin veden alta. Osa jäävuorista näyttää lakritsijäätelöltä, kun laava on raidoittanut niitä mustalla.
Jökullsárlónille on vähän enemmän ajomatkaa, mutta paikka oli kaikkein vaikuttavin, mitä matkalla koin. Itse asiassa tulimme katsomaan jäätikköjärveä kahteen kertaan. Saapumispäivänämme olimme perillä joskus iltapäivällä, ja kävelimme useita tunteja tunnelmoimassa, vaikka satoi vettä ja lämpötila oli plus kolme. Pysähdyimme Reykjavikista eli lännestä päin tultaessa ensimmäiselle parkkipaikalle, joka myöhemmin paljastui rauhallisimmaksi paikaksi jääjärveen tutustumisessa. Parkkipaikalta olisi lähtenyt polku kohti siltaa ja toista parkkipaikkaa, mutta koska olimme jo aika märkiä, päätimme siirtyä autolla. Toinen parkkipaikka oli heti sillan jälkeen ja siellä oli hirveä ruuhka. Syy on se, että sieltä näki sekä jääjärvelle päin että jäävuorten lipumisen jokeen että pääsi valtameren rannalle ihmettelemään aaltojen hiekalle viskaamia jääpaloja. Lisäksi kaikki turistipalvelut (kuten veneajelut jäävuorten lomassa) ovat keskittyneet tälle toiselle parkkipaikalle. Käveltyämme lyhyemmin tällä toisella pysähdyspaikalla joen ja meren rannalla ajoimme Höfniin, missä yövyimme, ja päätimme, että koska sisäinen kellomme oli Suomen ajassa (eli kolme tuntia varhaisemmassa kuin Islannin aika), tekisimme eväät ja tulisimme aamupalalle Jökullsárlónin rantaan. Ja mikä upea päätös tuo olikaan! Olimme rannalla joskus seitsemän maissa aamulla, aamu oli aurinkoinen, ja jäävuoret kimmelsivät. Wau!
Kaiken kaikkiaan vahva suositus Jökullsárlónille. Jos kaipaa omaa rauhaa, lännenpuoleinen parkkipaikka on ykkösvalinta. Jäävuoret ovat yhtä vaikuttavia kuin toisenkin parkkipaikan liepeillä, mutta niitä saa hämmästellä rauhassa. Joella ja merenrannassa kannattaa kyllä myös ehdottomasti piipahtaa, mutta siellä tuskin on tarjolla rauhaa. Järvessä asuu myös hylkeitä, jotka näyttäytyivät meille pari kertaa.
Ravintola Suður-Vik Vík í Mýrdalissa oli laadukas ruokapaikka. Pysähdyimme lounaalle, ja päivän kala oli herkullinen. Myös miljöö on miellyttävä.
Cafe Vatnajökull on kotoisa ja kivalla tavalla sisustettu kahvila kehätie 1:n vieressä (vaikka rakennus ulkoapäin ei näytä kovin kummoiselta). Pysähdyspaikkoja ajellessa ei ylipäätään ole liiemmälti, mutta tässä kannattaa kyllä pysähtyä. Tarjolla on pikkusuolaista ja makeaa, lohipatongit olivat oikein maukkaat.
Euroopan lentoliikenteen tuhkapilvellään vuonna 2010 pysäyttänyt Eyjafjallajökull sijaitsee Islannin etelärannikolla käytännössä saaren kiertävän kehätie 1:n vieressä. Tulivuoren kohdalla on kompakti infotaulupolku, joka kertoo kiinnostavasti, konkreettisesti ja runsain kuvin vuoden 2010 purkauksesta. Ja jos erityisesti kivet kiinnostaa, polun varrella voi tutustua erilaisiin geologisiin näytteisiin, joista kerrotaan yleistajuisesti.
Kerið-tulivuoren kraatteri ja kraatteriin muodostunut järvi on näyttävä ja värikäs kohde. Maa kraatterin ympärillä on punaista hiekkaa, ja kraatterin rinteillä kasvaa eri vihreän ja harmaan sävyissä varpukasveja ja jäkäliä. Kraatterin ympäri voi kiertää niin yläreunaa pitkin kuin alhaalla kraatterijärven rantaakin pitkin. Alas kraatteriin laskeutuu polku, jota on osin porrastettu. Reitti sopii siis melko monenlaisille kulkijoille, mutta aivan huonojalkaisille lasku ja nousu voivat olla raskaat, ja järven kiertävä polku saattaa tuntua osin haastavalta.
Sellfoss on sympaattinen pikkukaupunki, jossa on muutama käsityö- ja taideliike, kiva pieni kävelykeskusta ja kauppahalli, jossa on useita kiinnostavia ravintoloita. Kävimme testaamassa Samuelsson Matbarin, missä nautimme ainoan reissun perinteistyyppisen islantilaisen kalaruoan, kalamuhennoksen. Muhennos oli maittava ja ruokaisa: vaikka annos ensin näytti pieneltä, syödessä se paljastui sen verran tuhdiksi, että ei todellakaan jäänyt nälkä. Kiva kokemus!
Islanti sijaitsee Pohjois-Atlantilla kohdassa, jossa Euraasian laatta ja Pohjois-Amerikan laatta erkanevat toisistaan. Tämä näkyy hyvin Thingvillirin kansallispuistossa, joka sijaitsee mannerlaattojen erkanemiskohdassa.
Thingvillirin rotkossa on kokoontunut Islannin historian ensimmäinen parlamentti, ja se on myös Islannin ensimmäinen kansallispuisto. Ja toki myös täällä on kaunis vesiputous.
Thingvillirissa sijaitsee Silfran rotko, jonka vesi on kirkasta ja kylmää, sulanutta jäätikkövettä.
Silfraan myydään snorklaus- ja sukellusretkiä. Kokeilimme snorklaamista. Se oli samanaikaisesti upea ja kamala kokemus! - Mutta jos rohkeus riittää, suositeltava juttu. Oppaat ovat osaavia ja tietävät, mitä tekevät. Omat merinokalsariasut kannattaa ottaa mukaan. Pakettiin kuuluu kuivapuku, jonka alle puetaan toppapuku (toppapuvun alla on kiva olla jotain, ja villa-asu ei ollut ollenkaan liikaa; mitään kauluksellista tosin ei saa olla), hanskat, räpylät, lasit ja snorkkeli. Asussa tulee ihan helvetin hiki. Kun veteen pääsee, lämpötila muuttuu juuri sopivaksi. Snorklausmaisemat ovat upeita, rotkon eri turkoosin ja sinisen sävyt ja syvyys ovat upeita. Rotko päättyy "laguuniin" eli eräänlaiseen pikkujärveen, jossa voi sitten lillua vapaammin.
Itselleni yksi ehdoton kokemus, jonka Islannin-matkalta halusin, oli kylpeminen geotermaalisissa vesissä. Kylpyläkohteeksemme valikoitui Gamla Laugin, Islannin vanhin geotermaalinen kylpylä, joka on turisteille brändätty nimellä Secret Lagoon.
Islannin-matkalla autonvuokraus on must, sillä ajaminen on helppoa ja tiet varsin väljiä. Ihan tavallinen auto riittää, jollei aio vuoristoteille eli pikkuisille, jyrkille hiekkateille. Ihan tavallisen tieverkoston ulottuvilla nähtävää kyllä riittää, eli ilman nelivetoa pärjää hyvin.
Gamla Laugin sijaitsee Fluðirissa. Kylpylässä on yksi isohko allas, jossa on ihanaa nauttia lämpimästä vedestä, jota pulppuaa maaperästä altaan takaa. Suoraan maasta pulppuavassa vedessä ei voi oleilla, koska se on kiehuvan kuumaa, mutta alueella voi kävellä altaan taakse katsomaan höyryävää lähdettä. Alueella on myös pienempi allas, mutta sen vesi ainakin tuntui viileämmältä. Altaaseen voi ostaa juomia kylpylän tiskiltä. Juoman voi ostaa myös etukäteen saapuessaan. Altaassa voi lillua, uiskennella, kellua vesinuudelin kanssa tai istuskella reunoilla olevilla kivitasoilla, joiden edessä on myös kivipöytiä.
Ihana paikka!
Geysirin alue on suosittu matkailijakohde. Parkkipaikka on iso, ja sen vieressä on iso, monenlaista tavaraa myyvä kauppa sekä ravintola ja wc-tilat (mikä kannattanee mainita erikseen: Islanti ei ole mikään puskapissaajan kohde, sillä ensinnäkään puskia ei ole erityisen paljoa ja toiseksi geotermisistä syistä polulta ei saa tai kannata poiketa eikä sitä muutoinkaan katsota hyvällä). Kaupasta kannattanee mainita erikseen se, että siellä myydään mylös paikallisia, laadukkaita villatuotteita kuten shaaleja, ja Geysir-merkkiä en nähnyt myytävän muualla.
Itse asiassa nimitys "Geysir" on sillä tavoin harhaanjohtava, että se kyllä herättää mielikuvan maasta suihkuavasta kuumasta vedestä, mistä Geysirin alue on tunnettu - mutta varsinainen Geysir, eli samanniminen suihkuava lähde, on ikään kuin tauolla. Alueella tällä hetkellä näyttavimmin suihkuava purkaus on nimeltään Strokkur, ja kyllä sekin on hieno. Strokkur purkautuu noin 8 minuutin välein, ja se on kuin jättimäinen aivastus.
Geysirin alueella on paitsi geysireitä, myös kiehuvina pulppuavia geotermisen veden lähteitä. Paikan päällä tussahtelee höyrypilviä ja ajoittain oleminen on yhtä höyryhengitystä.
Geysiralueen takana kohoaa vuori, jonka rinnettä nousee polku. Vuorelle kannattaa kiivetä, sillä sieltä aukeaa näköala koko alueen yli, ja huipulla on kivaa pitää vaikka evästauko ja nähdä strokkurin aivastavan useaan kertaan. Kaukaa se näyttää erilaiselta kuin läheltä.
Vuorelta aukeaa näkymä myös sen takana sijaitsevaan laaksoon.
Säätilat Islannissa vaihtelevat nopeasti, mutta siinä, missä sade voi alkaa äkkiseltään, ei se myöskään ikuisesti jatku. Kesäaikaan pieni kastuminen (tai suurempikaan...) ei varsinaisesti haittaa, kunhan vaihtovaatteita on mukana.
Brúarfossin turkoosinvärinen vesiputous sijaitsee kätevästi matkalla Geysirille. Nopeat piipahtajat voivat käydä katsomassa vain näyttävän, leveän pääputouksen, jonne on lyhyt kävely parkkipaikalta. Islannissa luontokohteiden parkkipaikat ovat maksullisia (pysäköintimaksu vaihteli noin 5 - 8 euron haarukassa), mutta kohteet itsessään ovat ilmaisia. Joka paikassa reitit oli merkitty selvästi, ja myös vierailijat ohjattiin selvästi kulkemäan merkittyjä reittejä. Näin luonnon kulumista voidaan kontrolloida, ja joka paikassa olikin sekä siistiä kulkea että hienoja, ihailtavia maisemia.
Vaikka Brúarfossin pääputous on hieno, jos aikaa on, alue sopii hyvin muutaman tunnin retkeilyyn. Pääputoukselta virtaa alaspäin lähtee polku, jonka varrella on upeita joki- ja koskimaisemia sekä toinen, kapeampi vesiputous.
Aivan huonojalkaisille polkua ei voi suositella, mutta mitään erityisen urheilullisia kykyjä sen kulkeminen ei vaadi. Vaelluskengät ovat hyvät jalkineet.
